Kirjaudu ▼
 

IMF: Maailmalla talous kasvaa, Euroopassa ei

REUTERS/Alex Domanski
IMF: Maailmalla talous kasvaa, Euroopassa ei
IMF on nostanut ennusteitaan hieman, mutta povaa yhä euroalueen olevan tänä vuonna taantumassa.
Taloussanomat
17.4.2012 16:15
34

Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) on tänään julkistamassaan World Economic Outlook -talouskatsauksessaan nostanut hieman ennusteitaan maailmantalouden kasvusta tänä ja ensi vuonna. Euroalueen valuuttarahasto ennustaa ajautuvan taantumaan tänä vuonna

IMF ennustaa maailmantalouden kasvuvauhdin hidastuvan tänä vuonna 3,5 prosenttiin viime vuoden 3,9 prosentista, koska taloudellinen aktiviteetti oli heikkoa viime vuoden jälkipuoliskolla ja on sitä myös tämän vuoden alkupuoliskolla. Ensi vuonna kasvu kiihtyisi 4,1 prosenttiin.

Tammikuussa antamaansa väliraporttiin verrattuna IMF on nostanut maailmantalouden kasvuennustetta tälle vuodelle 0,2 prosenttiyksiköllä ja ensi vuodelle 0,1 prosenttiyksiköllä.

Euroalueen IMF ennustaa tänä vuonna painuvan lievään taantumaan. Uuden ennusteen mukaan talouden supistuminen jäisi kuitenkin 0,3 prosenttiin, kun aiempi ennuste povasi 0,5 prosentin laskua. Ensi vuonna euroalueen talous pääsisi 0,9 prosentin kasvuun.

Taantuman taustalla ovat velkakriisin ja yleisen luottamuspulan ohella pankkien tervehdyttämistoimien vaikutukset reaalitalouteen ja valtiontalouksien oikaisutoimet.

Suurimmista euromaista Saksan talouskasvu jää ennusteen mukaan tänä vuonna 0,6 prosenttiin kiihtyäkseen ensi vuonna 1,5 prosenttiin. Ranskassa kasvu olisi tänä vuonna 0,5 prosenttia ja ensi vuonna 1,0 prosenttia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Velkakriisin koetteleman Italian talous supistuu tänä vuonna 1,9 prosenttia ja vielä ensi vuonnakin 0,3 prosenttia, IMF arvioi. Espanja sen sijaan pääsisi tämän vuoden 1,8 prosentin laskun jälkeen 0,1 prosenttia plussalle ensi vuonna.

Kehittyvissä talouksissa kasvu pysyy IMF:n mukaan vahvana, vaikkakin hidastuu tänä vuonna 5,7 prosenttiin viime vuoden 6,2 prosentista. Ensi vuonna kehittyvien talouksien bruttokansantuote palaa 6,0 prosentin kasvuun.

Kiinassa talous jatkaa vahvaa kasvuaan. Tämän vuoden kasvuksi IMF povaa 8,2 prosenttia ja ensi vuoden 8,8 prosenttia.

Lievästä kirkastumisesta huolimatta talousnäkymiin liittyy IMF:n mukaan merkittäviä laskuriskejä, joista merkittävin on euroalueen velkakriisin laajeneminen uudelleen. Toinen huomattava riski on kansainvälisen tilanteen kiristyminen niin, että se ajaa öljyn hinnan rajuun nousuun.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (34)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ei meillä mitään taantumaa ole. Vihapuhetta. Jyrki kohta suuttuu, kun persut taas levittävät tällaista.
ari-matti 17.4.2012 16:20

Anonyymi
En tiennytkään, että "maailma" ja Eurooppa" on eri asioita. Vähän kuin Eurooppa ja Suomi?
Nimetön 17.4.2012 16:20

Anonyymi
Kulutus ei kasva tästä enään yhtään sen enempää, koska nykyinen kulutus ohitti maailmanlaajuisen kasvuvauhdin.
Nimetön 17.4.2012 16:24

Anonyymi
"Velkakriisin koetteleman Italian talous supistuu tänä vuonna 1,9 prosenttia ja vielä ensi vuonnakin 0,3 prosenttia"

Italia täsmälleen samassa tilassa kuin Kreikka aikanaan, ja mikä oli loputulos.
Ei hyvältä näytä 17.4.2012 16:24

Anonyymi
On aika moisia heittoja eri arvioijilla. IMF on kyllä mokaillut noitten arvioidensa kanssa useasti vuosikymmenien varrella - yleensä ovat liian positiivisia.
Mä en luota IMF:ään 17.4.2012 16:25

Anonyymi
Kulutus ei kasva tästä enään yhtään sen enempää, koska nykyinen kulutus ohitti maailmanlaajuisen kasvuvauhdin.


Nykyistä taloutta ei mitata tuotannolla. Nykyinen talous perustuu rahamäärään.
Nimetön 17.4.2012 16:25

Anonyymi
Suomen kansalta ei koskaan kysytty lupaa eurovaluuttaan siirtymiseen
maanpetturit vankila 17.4.2012 16:27

Anonyymi
Ei hyvää rahaa huonon perään.

Ajatelkaa jos yritysmaailmassakin kaikki rahat annettaisiin kaikille surkimuksille sen sijaan että annettaisiin parhailla ja lahjakkaimille.

Vertaa surkimus maat ja hyvät maat.
Varat pitäisi alloko 17.4.2012 16:27

Anonyymi
Olisi kiva kun joku kertoisi teille ihan kaiken niin kuin se on, ei tarvisi jälkeen päin selitellä.
zerohedge.com kingnewsworld.com / kaikki uutiset.
Hyvä alku sivistystä 17.4.2012 16:29

Anonyymi
Kun tuosta "kasvusta" vähennetään uudet velat, niin kasvu osoittautuu hyvin nopeaksi supistamiseksi. Nälkäisten kansalaisten omaisuus on sitten kaupan ja halvalla - eli banksteri voittaa aina kun on "demokratia".
Kaurismäki on oikeas 17.4.2012 16:31
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä