Kreikkalaiset eläkeläiset haastoivat valtion oikeuteen
Kaksi Kreikan valtion velkakirjoja ostanutta eläkeläistä haastoi perjantaina valtion oikeuteen. Heidän mielestään velkakirjojen vaihto-operaatio oli laiton.
Toinen syytteen nostaneista eläkeläisistä sanoo menettäneensä velkakirjojen vaihdossa 200 000 euroa eli noin puolet niihin sijoittamastaan summasta. Toisen tappiot ovat noin 4 000 euroa.
Ennen kriisin puhkeamista valtion velkakirjoja pidettiin turvallisena sijoituksena.
Asianomistajien mukaan oli perustuslain vastaista pakottaa yksityiset sijoittajat vaihtamaan velkakirjansa vähemmän arvokkaisiin.
Kreikka vaihtoi maaliskuussa 177 miljardin euron edestä velkakirjojaan. Niiden haltijat menettivät vaihdossa keskimäärin kolme neljäsosaa sijoituksestaan.
∇ Mainos ∇













