Nordea: Riskimaiden korot vaarassa nousta jälleen

– Eilen julkaistut tilastot vahvistavat yleistä kuvaa siitä, mikä on painanut Italian ja Espanjan valtionlainakorkoja vahvasti alas viime vuoden huipuista. Espanjalaiset pankit kasvattivat valtionlainaomistuksiaan lähes 40 prosenttia joulu-helmikuussa, kun taas italialaiset pankit kasvattivat valtionlainasalkkuaan yli 20 prosenttia, von Gerich sanoo kommentissaan Nordean verkkosivuilla.
Valtionlainaostojen taustalla ovat hänen mukaansa Euroopan keskuspankin tarjoamat kolmevuotiset lainat, joita pankit ovat voineet ottaa keskuspankista käyttämällä valtionlainoja vakuutena. Tätä ei kuitenkaan voida välttämättä jatkaa enää pitkään.
– Pankkien valtionlainaostot eivät voi jatkua tätä rataa kovin kauaa, ja itse asiassa Espanjan ja Italian valtionlainakorot ovat kääntyneet jälleen nousuun viime aikoina. Markkinoilla on yleisemminkin nähty merkkejä siitä, että EKP:n kolmevuotisten rahoitusoperaatioiden suurin piristysruiske on ilman muuta jo takana, von Gerich sanoo.
Hän muistuttaa, että keskuspankki on varoitellut odottelemasta uusia pitkiä rahoitusoperaatioita eikä sellaisia olekaan luvassa, ellei valtionlainamarkkinoiden tilanne mene jälleen heikompaan suuntaan.
– Italian ja Espanjan valtionlainoille tarvittaneen siis jatkossa kasvavassa määrin muitakin ostajia kuin kotimaiset pankit. Markkinatunnelmien piristyttyä yleisemminkin tämä tuskin tulee olemaan ylitsepääsemätön ongelma. Näillä korkotasoilla se ei välttämättä kuitenkaan onnistu, von Gerich kirjoittaa.
Kun paikallisten pankkien ostot vähentyvät, nousevatkin Italian ja Espanjan valtionlainakorot todennäköisesti jälleen nykytasoiltaan.
– Tällaiset markkinaliikkeet kasvattaisivat jälleen huolia valtionlainamarkkinoiden tilanteesta, ja tukisivat turvallisimpina pidettyjen euromaiden - kuten Saksan ja Suomen - valtionlainojen kysyntää, von Gerich sanoo.













