Kirjaudu ▼
 

Näin vetäisi vienti nykypäivän markka-Suomessa

Heini Karjanmaa
Näin vetäisi vienti nykypäivän markka-Suomessa
Konsulttiyhtiö Growth and Strategy Economicsin mukaan Suomen vienti olisi nyt noin 15 prosenttia korkeammalla tasolla, jos Suomi olisi pysynyt markassa 1990-luvulla.
29.3.2012 09:51
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

GnS Economicsin tutkimusraportin mukaan Suomelle ei ole koitunut kansantalouden tasolla suurta hyötyä jäsenyydestä Euroopan rahaliitto EMU:ssa, mutta ei huomattavaa haittaakaan. Ero rahaliitosta aiheuttaisi raportin mukaan nykytilanteessa kuitenkin enemmän kustannuksia kuin hyötyjä.

GnS Economics laski, mitä Suomen markalle ja viennille olisi tapahtunut, jos Suomi ei olisi liittynyt EMU:iin ja ottanut käyttöön euroa.

– Kalleimmillaan euro olisi maksanut 5,50 teoreettista Suomen markkaa ja halvimmillaan 7,40 markalla olisi saanut yhden euron.

Raportin mukaan euro auttoi Suomea 2000-luvun taitteessa. It-buumi olisi johtanut markan revalvaatioon kuudella prosentilla ja viennin laskuun usealla prosenttiyksiköllä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen markka olisi devalvoitunut liki 20 prosenttia.

Makrotalouden analyysiin keskittyvän GnS Economicsin toimitusjohtaja on tammikuussa kansantaloustieteestä Helsingin yliopistossa väitellyt valtiotieteiden tohtori Tuomas Malinen.

29.3.2012 09:51
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Yritykset GnS Economics
Ihmiset Tuomas Malinen

Kommentit (137)


Anonyymi
Ilman euroa meillä olisi devalvoitu jo ainakin kaksi kertaa ja asuntolainan korko olisi lähempänä kymmentä kuin nollaa.

Tuollainen tutkimus lähtee siitä, että suomalainen taloudenpito olisi pysynyt poliittisesti yhtä kurinalaisena kuin se nyt on ollut.

Paperitehtaiden ongelmat 2000-luvun alussa olisivat ruokkineet poliittista ilmapiiriä devalvaatiolle, joka olisi ollut oman valuutan kyseessä ollessa meillä satavarma.


Korot voisivat ollakin 10%, mutta eihän nuo ole ruottissakaan. Lisäksi Suomessa ei olisi vallalla niin pahasti tämä teknoraha kulttuuri, että olemattomasta tekaistaan rahaa ja velkaa tehdään. Samoin ei tartteis työntää rahaa tuonne Etelä-mafiosoille eikä pankeille. Suomen itsenäinen rahapolitiikkaa säätelis Suomen pankki, joten hyvin meillä menisi.
Anonyymi: S.A.A.T.A.N.A.N KEKS 30.3.2012 11:04

Anonyymi
Jos suomella olisi markka niin korot olisivat nyt aivan mielettömät

Miksi ne olisivat korkeammat kuin muissa oman valuutan säilyttäneissä läntisissä teollisuusmaissa?


No miksi ne korot olivat sitten korkeammat silloin markka-aikana kuin noilla muilla valuutoilla? Kyllä se Ruotsikin olisi iloisesti euroon liittynyt, jos sillä olisi ollut yhtä surkea ja devalvaatio-pelillä epäluotettavaksi pelattu valuutta kuin mitä Suomen markka oli.

Suomen suurin ongelma ovat kaikenmaailman etupiirit, joiden mukaan taloutta hoidettaisiin yhden opin mukaan, kuten aikoinaan tehtiin paperiteollisuuden sanelemaa valuuttapolitiikkaa. Euron suurin ansio on se, että se suojaa meitä suomalaisilta talouspäättäjiltä, joilla on aina oma lehmä ojassa.
Anonyymi: Jaupe 30.3.2012 11:15

Anonyymi
Olen juuri lähdössä Prahaan hummaamaan. Vaikkei olekaan Euromaa, on silti mukavampi lähteä matkaan Eurojäsenenä. Jo lento olisi kalliimpi koska maksaisimme polttoaineesta 20 % enemmän (markan devalvointi). Samoin kaikki ostot kohdemassaa olisi 20 % kalliimpaa. Koittakaa jo metsäteollisuus ymmärtää ettemme me muut enää suostu maksamaan teidän palkkojanne.

Jos kelluva markka devalvoituisi 20%, prahalaisia matkustaisi enemmän kohdemaahan nimeltä Suomi. Ravintolat ja turismielinkeino tienaisi helposti 20% enemmän!
Jossittelun sijaan sunkin pitäisi ihmetellä miksei Suomeen ole varaa matkustella kellään muilla kuin varakkailla venäläisillä! Samalla voi ihmetellä euromaiden velkavuorta ja yli 900 miljardin palomuuria.
Nämä ovat sellaisia saavutuksia, että ulkomailla puheet Suomesta hölmölandiana vain kiihtyvät.
Jos vahvan euron takia turismi hiipuu niin aika impivaaraksi maa muuttuu. Ruotsalaisia siellä Prahassa on kuitenkin enemmän kuin suomalaisia, vaikkeivat olekaan eurossa. Prahalaiset pitävät varmaan suomalaisia niin tyhminä, että laskuttavat kaiken tuplasti. Nykyään kannattaa vaan matkustaa euromaihin, niissä tyhmyys tiivistyy ja välttyy naurunalaiseksi joutumiselta. Vähän kalliimpaa voi olla, mutta 20% enemmän kannattaa maksaa siitä, ettei vastaantulijat naura päin naamaa ja esitä ikäviä kysymyksiä taloudesta!
Anonyymi: Eurotie vie impivaar 30.3.2012 11:53

Anonyymi
Entäs korkotaso, jos markka olisi edelleen käytössä? Oltaisiinko siinäkin yli 10 prosentin? Ei paljon kansalaisia hyödytä, vaikka "vienti vetäisi", kun firmat ovat kuitenkin ulkomaisessa omistuksessa ja siten vievät voittonsa pois Suomesta.


Mä kuulisin mielelläni perustelut sille, että miksi meillä olisi korkeampi korkotaso kuin muissa itsenäisen valuutan maissa?
Anonyymi: Artturi Noitalahti 30.3.2012 11:53

Anonyymi
Jos suomella olisi markka niin korot olisivat nyt aivan mielettömät

Miksi ne olisivat korkeammat kuin muissa oman valuutan säilyttäneissä läntisissä teollisuusmaissa?
***************************

"No miksi ne korot olivat sitten korkeammat silloin markka-aikana kuin noilla muilla valuutoilla? Kyllä se Ruotsikin olisi iloisesti euroon liittynyt, jos sillä olisi ollut yhtä surkea ja devalvaatio-pelillä epäluotettavaksi pelattu valuutta kuin mitä Suomen markka oli."


Korot olivat "markka-aikana" korkeat siksi, kun meillä oli kiinteä valuuttakurssi, yliarvostettu valuutta ja vuosisadan pahin lama painoi päälle. Kun markka vapautettiin kellumaan syksyllä 92, alkoi vientivetoinen talouskasvu, vaihtotaseen massiivinen alijäämä kääntyi ylijäämäksi ja korot alkoivat laskea. Kokeilepas kaivaa korkotilastot 90-luvun lopulta. Saatat yllättyä. Kaiva samalla esiin myös vaikkapa Ruotsin korkotilastot 90-luvun alusta juuri ennen kruunun pakkodevalvaatiota. Voin kertoa, että esim. ns. yön yli korko oli Ruotsissa syksyllä 92 juuri ennen pakkodevalvaatiota 2000% kun se Suomessa oli "vain" 500%
Niin että edelleenkin joudun kysymään;miksi korot olisivat tänään itsenäisen valuutan Suomessa korkeammat kuin muissa itsenäisen valuutan maissa?
Anonyymi: Artturi Noitalahti 30.3.2012 12:05

Anonyymi
nii i hyvin pyykis, mutta mutta kun on tuo eurostoliitto ja jutta ja jygä velkajytky
Anonyymi: hui hulinaa 30.3.2012 12:52

Anonyymi
Olen samaa mieltä, kilpailukykymme olisi huomattavasti paremmalla tasolla, ja korot aivan realistisella tasolla, on tämä aikamoista vehkeilyä, kyllä hävettää oikein rehellisesti sanottuna, moni asia on päin p,,,,ttä,
Anonyymi: tapsu 30.3.2012 15:33

Anonyymi
Jos lehmällä olisi siivet, se lentäisi.
Anonyymi: hitto.lainen 31.3.2012 6:56

Anonyymi
Entäs korkotaso, jos markka olisi edelleen käytössä? Oltaisiinko siinäkin yli 10 prosentin? Ei paljon kansalaisia hyödytä, vaikka "vienti vetäisi", kun firmat ovat kuitenkin ulkomaisessa omistuksessa ja siten vievät voittonsa pois Suomesta.

Mä kuulisin mielelläni perustelut sille, että miksi meillä olisi korkeampi korkotaso kuin muissa itsenäisen valuutan maissa?

Varmaan siksi miksi ennenkin. Suomen epätoivot yrittäisivät sitoa markan vaikka Karjalan mäntyyn jos eivät muuta keksi.
Anonyymi: hölmölän tarinoita 31.3.2012 8:54

Anonyymi
Lentokapu osaisi myös kertoa tankkaako Helsingissä vai Prahassa! Veikkaisin, että tankkaa halvemmalla Prahassa, sillä euromaiden yhteisten velkojen maksu näkyy polttoaineiden veroissa. Ja mahdollinen valuuttahyöty jää näkymättä.
Anonyymi: Vahva euro=suuret ve 31.3.2012 9:06
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

14:02 Ilta-Sanomat Ukraina: Venäjältä ammuttiin rajan yli tykkitulta
12:58 Digitoday Kännyköille uusi lasi – joka viides hajosi yhtiön omissa testeissä
12:34 "Johto on vieraantunut työntekijöiden todellisuudesta"
12:32 Yle: Metsäyhtiöiden kartelli käräjäoikeuteen
12:09 Tätä välittäjät manaavat: Ruotsalaiset joutuvat lyhentämään asuntolainaa
11:58 Venäjä harkitsee öljyntuotannon leikkaamista
11:51 Draghi: EKP:n pitää nostaa nopeasti inflaatiota
11:45 "Miksi valtio ajaa Talvivaaraa konkurssiin juuri nyt?"
10:43 Lihavuus maksaa enemmän kuin ilmastonmuutos
10:42 Digitoday Suomesta terveisiä: Tämä aukko vaarantaa miljoonat verkkosivut
10:41 Mersu vannoo: ratti ja jarru eivät lähde autoista
10:39 Digitoday Jolla saavutti tavoitteensa 270-prosenttisesti
10:32 Ruotsalaisfirma ostaa salolaisen Ledilin
09:27 Itella haluaa siivun venäläisen verkkokaupan kasvusta
09:17 HS: Keskustan kannatus loikkasi
08:41 Pessimismin ja pelon voitto
08:28 Obaman maahanmuuttohanke eteni – teknoyhtiöt pettyivät
07:44 Lehdet: Perumattomista terveyskeskusajoista jättikulut
06:01 Vertailu Tuoko bonus onnen? Nyt tarkkana, autoilija
20.11. Monella öljykentällä kipuraja on käsillä
20.11. Oslossa myytiin Pohjoismaiden kallein koti
20.11. Lahjakas Suomi: Pisteet kotiin vertailussa
20.11. UPM:n luokitus nousi
20.11. Sähköä ilmaiseksi – luvassa yhä useammin
20.11. Komissio epäilee kuorma-autovalmistajia kartellista
20.11. Turvatyynyjen valmistaja otti "täyden vastuun" kolmesta kuolemasta
20.11. Eurokuluttajien luottamus laski entisestään
20.11. Suomi lupasi 80 miljoonaa euroa vihreään ilmastorahastoon
20.11. Öljy nostaa synkkiä pilviä Norjan talouteen
20.11. "Karusellikaupat" saattoivat vaikuttaa oluen ja autojen hintoihin
Asiakastieto

Yhteistyössä