Työttömyys varjostaa myös Ruotsin kasvua
Yksi merkki käänteestä on, että yritysten ja kotitalouksien luottamus talouteen on vahvistunut, arvioi valtiollinen tutkimuslaitos Konjunkturinstitutet (KI) tänään julkistamassaan suhdanne-ennusteessa.
KI muistuttaa kuitenkin, että elpyminen on hidasta, mikä johtuu muun muassa Ruotsin keskeisten vientimaiden heikosta taloustilanteesta. Keskuspankki Riksbankin tulisi siksi pitää ohjauskorkonsa alhaisena vielä pitkään. Korko on nykyisin 1,50 prosentissa.
Kirkastuvista näkymistä huolimatta tutkimuslaitos on alentanut hieman Ruotsin tämän ja ensi vuoden kasvuennusteita. KI ennustaa, että maan kansantuote kasvaa tänä vuonna vaivaiset 0,4 prosenttia. Ensi vuonna kasvu piristyy 2,5 prosenttiin. Edellisessä, joulukuun ennusteessa arviot olivat 0,6 ja 3,0 prosenttia.
Korkea ja vain hitaasti aleneva työttömyys pysyy talouden kipupisteenä myös Ruotsissa. KI:n ennuste sekä tämän että ensi vuoden keskimääräiseksi työttömyysasteeksi on 7,7 prosenttia. Yli seitsemässä prosentissa ollaan edelleen myös vuonna 2014.
Laitos arvioi, että pitkäaikaistyöttömyys kasvaa edelleen, mikä merkitsee sitä, että työvoimaa ajautuu pysyvästi työmarkkinoiden ulkopuolelle. Samaan aikaan yrityksillä on vaikeuksia löytää uutta työvoimaa.
Ruotsalaisten kotitalouksien säästämisastetta KI kuvaa historiallisen korkeaksi. Tämä luo pohjaa kulutuksen kasvulle heti, kun tulevaisuudenusko taas kohenee. KI:n mukaan tämä on tärkeää, koska vienti ei tulevassa elpymisessä ole yhtä tärkeä moottori kuin aiemmin.













