Suomi voittaa Ruotsin talousmaaottelussa
Nordean ekonomistit ennustavat, että Suomi välttää niukasti taantuman mutta länsinaapurin talous vajoaa laskusuhdanteeseen.
– Suomi näyttäisi yllättäen välttävän taantuman, mutta ruotsalaiset vastaavasti eivät. Mikä ilahduttaa meitä kaikkia, Nordean ekonomisti Pasi Sorjonen huvitti yleisöä tänään pankin talousennusteen julkistustilaisuudessa.
Suomi ei kuitenkaan pääse tuulettamaan voittoaan isoilla kasvuluvuilla, sillä Nordea ennustaa Suomen bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna vaisut 0,5 prosenttia.
Ruotsin talouden Nordea arvioi supistuvan 0,3 prosenttia kuluvana vuonna. Talouden alamäki alkoi Ruotsissa jo viime vuoden viimeisellä neljänneksellä, ja supistuminen jatkuu Nordean mukaan alkuvuonna. Uusi nousukäänne tapahtunee vuoden jälkipuoliskolla.
Suomessakin talouskasvu on Nordean arvion mukaan hyvin heikkoa koko alkuvuoden ajan, mutta talous supistuu vain huhti-kesäkuussa. Vaisu talouskasvu on kotimaisen kysynnän varassa.
Talouden supistuminen ajoittuisi samaan aikaan kuin euroalueen laskusuhdanteen pahin vaihe.
– Suomi saattaa kasvaa vielä ensimmäisellä neljänneksellä. Toisella neljänneksellä nähdään ehkä pieni notkahdus bkt:ssa, mutta sen jälkeen talous ei ehdi enempää supistua, koska euroalueen piristyminen auttaa Suomea, Sorjonen sanoi.
Nordean ennusteen mukaan Suomen pelastaa taantumalta euroalue. Suomalaisekonomisteilla on toisenlaisiakin arvioita. Pellervon taloustutkimus arvioi tänään, että Suomen talouden vetää taantumaan euroalueen talousongelmat.
Viennin väheneminen
voi olla pian ohi
Suomen vienti alkaa Nordean mukaan elpyä kuluvan vuoden jälkipuoliskolla kansainvälisen kysynnän elpyessä. Tähän viittaa se, että teollisuuden uusien tilausten lasku pysähtyi vuoden vaihteessa. Siten viennin väheneminen saattaa olla pian jo ohi.
Yksityinen kulutus kohoaa tänä vuonna vain vähän, vajaat 1,5 prosenttia. Kulutuksen kasvua hidastaa muun muassa työllisyyden heikkeneminen ja ripeä inflaatio.
Nordea ennustaa, että julkinen talous yltää tasapainoon jo ensi vuonna. Valtio sen sijaan velkaantuu edelleen.














