Rehn uskoo: Euroalueen taantuma jää lyhyeksi
Euroopan komission varapuheenjohtaja Olli Rehn piti tänään pressitilaisuuden Euroopan komission Suomen edustustossa Helsingissä. Aiheena olivat ajankohtaiset talousnäkymät Euroopassa.
Rehnin mukaan euroalue on kokonaisuutena lievässä taantumassa tänä vuonna.
– Erot eri alueiden välillä ovat aika suuria eri puolilla Eurooppaa. Karkeasti ottaen keskinen ja pohjoinen Eurooppa ovat kyenneet välttämään taantuman, sen sijaan Etelä-Eurooppa käy syvemmällä. Siellä kasvu on miinuksella ja työttömyys korkealla. Tämä painaa koko euroalueen keskiarvoa jonkin verran nollan alapuolelle tämän vuoden ennusteen osalta.
Taantuma voi kuitenkin Rehnin mukaan jäädä lyhytaikaiseksi, kunhan EU:lla ja sen jäsenmailla on valmiutta jatkaa määrätietoisesti talouden vakauttamista.
– On mahdollista, että euroalueen talous palaa elpymisen ja kasvun tielle kuluvan vuoden toisella puoliskolla.
Rehn kuitenkin varoitti, että ”uusia pilviä on jo taivaalla” öljyn hinnannousun vuoksi.
– Raakaöljyn hinta on noussut 15 prosenttia vuoden alusta lähtien ja se lähentelee jo raakaöljyn hinnan huippuvuoden 2008 tasoa, mikä painaa taloutta Euroopassa ja muualla kehittyneissä talouksissa. Tämä liittyy pitkälti niihin kansainvälisen politiikan jännitteisiin, mitä tällä hetkellä vallitsee Lähi-idässä ja Persianlahdella.
Rehn uskoo sopuun
vakausrahastoissa
Kööpenhaminassa pidetään perjantaina epävirallinen euroalueen ja EU:n valtiovarainministereiden kokous. Rehn uskoo, että sopu palomuurin eli vakausrahastojen vahvistamisesta saadaan aikaan.
– Odotan, että perjantaina kyetään tekemään päätös pysyvän EVM:n ja väliaikaisen ERVV:n yhteiskapasiteetista tavalla, joka on luottamusta vahvistava, komission luonnostelemien optioiden varaan rakennettu kompromissi, Rehn totesi.
Rehn ei halunnut ottaa kantaa tarkkaan summaan, jolla vakausvälineitä olisi vahvistettava.
– Komissio on euroryhmän pyynnöstä esittänyt eri optioita euroalueen vakausrahastojen vahvistamiseksi, en halua mennä tässä yhteydessä tarkkaan summaan.
Rehn sanoi luottavansa siihen, että neuvottelut johtavat tulokseen, joka vakuuttaa niin markkinat kuin kansainväliset kumppanitkin. Tarpeeksi vakuuttavan ratkaisun toivotaan saavan kumppanit vahvistamaan kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n voimavaroja.
– Luotan siihen, että neuvottelujen lopputuloksena saamme vakuuttavan ratkaisun kokoon.
”EKP esti luottolaman”
Varapuheenjohtaja Rehn totesi, että rahoitusvakaus on parantunut Euroopan keskuspankin LTRO-toimenpiteiden ansiosta, joilla likviditeettiä on vahvistettu 1100 miljardilla eurolla.
– EKP:n toimenpiteet ovat estäneet uhkaavan luottolaman, joka oli näköpiirissä vuoden loppupuolella. Myös yritysten ja kotitalouksien luotonsaanti on palautumassa normaalille tolalle, mikä on välttämätöntä reaalitalouden kasvun ja työllisyyden näkökulmasta.
EKP:n toimet ovat myös heijastuneet valtionlainojen kustannuksiin. Italian ja Espanjan korot ovat laskeneet puolen vuoden aikana, vaikkakin Espanja on viime viikkoina ottanut takapakkia.
Rehnin mukaan julkinen talous on tasapainottumassa. Hän mainitsi, että Italia ja Espanja ovat viime kesästä lähtien toteuttaneet määrätietoisesti toimia talouden vakauttamiseksi. Hän huomauttaa, että Euroopassa on menossa tällä hetkellä kasvua tukevien rakenteellisten uudistusten aalto.
– Viime viikkoina on tehty merkittäviä työmarkkinauudistuksia ja eläkejärjestelmäuudistuksia esimerkiksi Portugalissa, Espanjassa ja Italiassa.
"Suomen päätökset
oikeansuuntaisia"
Rehn ei halunnut vielä kovin tarkasti ottaa kantaa Suomen hiljattaisiin sopeutustoimiin, koska komission ekonomistien arviot päätöksistä eivät ole vielä valmiita.
– Alustavan analyysin perusteella voi todeta, että varmastikin Suomen hallituksen tekemät päätökset ovat oikean suuntaisia Suomen julkisen talouden kestävyysvajeen kuromiseksi umpeen ja luottamuksen vahvistamiseksi, Rehn sanoi.
Lopuksi Rehn vielä varoitteli tuudittautumasta ”petolliseen tyytyväisyyden tunteeseen” Euroopassa
– EKP:n toimenpiteet ovat antaneet hengähdystauon, se on käytettävä hyväksi talouden perustan vahvistamiseen. Vakauttamista on jatkettava määrätietoisesti ja siirrettävä painopistettä kasvua tukeviin uudistuksiin ja toimenpiteisiin. Näillä eväillä kyetään luomaan perusta kestävälle kasvulle.














