Kirjaudu ▼
 

Fedin Bernanke: Euroopan vahvistettava pankkejaan

AFP
Fedin Bernanke: Euroopan  vahvistettava pankkejaan
Fedin pääjohtaja sanoo, että jännityksen lientymisestä huolimatta Euroopalla on vielä töitä tehtävänä.
21.3.2012 13:28
Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtajan Ben Bernanken mukaan Euroopan on edelleen vahvistettava pankkejaan, koska maanosan taloustilanne pysyy vaikeana, vaikka jännitteet ovatkin lieventyneet.

– Kriisin täysi ratkaiseminen vaatii Euroopan pankkijärjestelmän vahvistamista edelleen. Euroopan päättäjien on kiihdytettävä talouskasvua ja parannettava alueen kilpailukykyä sekä vähennettävä ongelmamaiden ulkoista epätasapainoa, Bernanke sanoo lausunnossaan kongressin komitealle.

Hänen mukaansa jännitteiden lientyminen on Yhdysvaltain talouden kannalta tervetullutta kehitystä. Jännitteet muodostavat silti edelleen merkittäviä laskuriskejä talousnäkymille, Bernanke sanoo.

Fedin pääjohtajan mukaan Yhdysvaltain pankkien riskit euroalueen reunamaissa ovat rajalliset, mutta suuremmat isommissa ydinmaissa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Lisäksi omistukset Euroopassa vastaavat 35 prosenttia Yhdysvaltain tärkeimpien rahamarkkinarahastojen varallisuudesta, ja nämä rahastot pysyvät rakenteellisesti haavoittuvaisina, vaikkakin joitakin edistysaskelia on otettu.

Euroopan tilanteen rauhoittuminen on hänen mukaansa kuitenkin parantanut tunnelmia maailman rahoitusmarkkinoilla alkuvuonna. 

21.3.2012 13:28
Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Ihmiset Ben Bernanke

Kommentit (30)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Talousneutronisota vaatii vielä uhreja lisää ja paljon -

eli banksterit eivät siis tyydy saamiinsa lunnaisiin vaan ahneus on äärettömiin kasvava, se on leivottu sisään tähän terrorismifundamentalistiseen finanssitalouskiihkouskoon,

koska aina joku toinen pomo sai sittenkin vielä enememän ja kaiken pitää kasvaa koko ajan tai muuten pomo joutuu tyhjyyden kauhun sisään.
Anonyymi: hands up 21.3.2012 13:37

Anonyymi
Talousneutronisota vaatii vielä uhreja lisää ja paljon -

eli banksterit eivät siis tyydy saamiinsa lunnaisiin vaan ahneus on äärettömiin kasvava, se on leivottu sisään tähän ter-rorismifundamentalistiseen finanssitalouskiihkouskoon,

koska aina joku toinen pomo sai sittenkin vielä enememän ja kaiken pitää kasvaa koko ajan tai muuten pomo joutuu tyhjyyden kauhun sisään.
Anonyymi: hands up 21.3.2012 13:38

Anonyymi
Joo kaikki siellä ja täällä kuralla. Mitä sinäkin tähän sekoat vielä moinen partaleuka.
Te aloititte ja seuraukset on nyt viiveellä täällä.
Hiihtele alaskaan ja pysy siellä.
Anonyymi: mokomakin kroisos ja 21.3.2012 13:39

Anonyymi
Kenelle pankkien pääomittaminen lankeaa? Valtioille vai veronmaksajille?

Onko osakkeenomistajilla velvollisuus osallistua ensisijaisesti pääomittamiseen (Basel III)?

Vai aletaanko lähestyä Suomen 1990-luvun pankkikriisin hoitotapoja?

Lisää avoimesta netistä - hakusanaseteillä:

roskapankki EU
rehellisyys on meidän leipälaji
SYP1-SYP2

Yllättävää oli syksyn uutisvirrassa (HS) se, että SAK kannattaa EU tasoisen roskapankin perustamista?
Anonyymi: Sillä Lailla 21.3.2012 13:39

Anonyymi
Yhdysvallat on maailman nopeiten köyhtyvä kansakunta.
EKP ja LTRO SÄHKÖRAHA ei ole minkään arvoista, siinnä bernake on oikeassa mutta ei se usa:a silti pelasta.
Eu:n kaikki pankit / valtiot ovat bail out.
Anonyymi: Elämäni kevät, velka 21.3.2012 13:40

Anonyymi
TÄH? Suomihan vanhvistaa koko ajan euroopan pankkeja!
Anonyymi: Markka 21.3.2012 13:40

Anonyymi
Pankkituki oli virhe 90 luvun lamassa, tämän ovat myöntäneet kaikki. Varmaan Erkki Liikanenkin?Ja nyt tehdään tismalleen sama asia, ja kaikki kääntyy parhain päin?Hehheh mua naurattaa kun osaan jo kuvitella miten hirvittävä seuraavasta lamasta tulee. Suomeen paukahtaa 800.000 työtöntä lisää nopeasti ja virkamiehet revitään toimistoistaan kaduille :)


Hys, hys, vihapuhe kiellettyä, meillähän on kamala työvoimapula, työttömyys laskee, kulttuuri ja maa kukoistaa.

"Vastuunkanto, rehtiys, avoimuus, tuottavuus, kilpailukyky ja paremminvointi. Rakastan rahaa, rikkaita, kunnioitan eliittiä, haluan olla menestyjä".
Toista tätä 1000 x päivässä ja tuntuu heti paremmalle.
Anonyymi: ota uusi asenne, pos 21.3.2012 13:41

Anonyymi
Yhdysvallat on maailman nopeiten köyhtyvä kansakunta.
EKP ja LTRO SÄHKÖRAHA ei ole minkään arvoista, siinnä bernake on oikeassa mutta ei se usa:a silti pelasta.
Eu:n kaikki pankit / valtiot ovat bail out.


Goldman S ja JP Morgan päättävät mikä maanosa tuhoutuu.

Ja se on Eurooppa, ei USA. Ei kai ne kotimaataan halua myrskyn silmään? Kyllä ne kauempaa mielellään naureskelee kun sekametelisoppa EU repeää sotaan jälleen kerran. Tienaavat taas isot rahat, jälleen kerran :)
Anonyymi: Nimetön 21.3.2012 13:42

Anonyymi
Jenkkieliitti ei ole enää 40 vuoteen ns. ollut tällä planeetalla ja meidän pitää seurata mallia Hölmölässä.
Anonyymi: asko eho 21.3.2012 13:44

Anonyymi
Eikun rahaa painamaan ja inflaatio 15 ja korot 20
Anonyymi: Siinä sitten elätte 21.3.2012 13:45
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

28.11. Öljyn raju alamäki jatkuu – rupla taas uusiin pohjiin
28.11. Isot erot – näin eri kaupungit rahoittavat kulttuuria
28.11. Uber-asiakkaat pommittavat väärää numeroa – sade pahentaa ongelmaa
28.11. Miljardööri joutuu maksamaan 423 miljoonaa avioerossa
28.11. Venäläisyritykset ihmeissään: mistä saamme rahoitusta?
28.11. Hallitus sai EU:lta nuhteita ylioptimismista
28.11. Öljyn hinta ei nouse ehkä vuoteen – Suomi hyötyy
28.11. EK väläyttää: duunari pulittaisi lakkosakot itse?
28.11. Tässä ovat kohutun talousblogin kirjoittajat
28.11. Talvivaaran konkurssipesä julkisselvitykseen – "suuruudeltaan omaa luokkaansa"
28.11. Pörssi pakkasella – Neste Oil nousee
28.11. Vapaavuori: Fennovoiman kotimaisuudesta ei tingitä
28.11. Eduskunta hyväksyi tasa-arvoisen avioliittolain
28.11. Uutta asuntolainaa sai entistä halvemmalla
28.11. Suomen budjetti täyttää pääosin komission vaatimukset
28.11. Euroopan työttömyys viidettä kuukautta 11,5 prosenttia
28.11. Ilta-Sanomat Seuraa suoraa lähetystä tasa-arvoisesta avioliittolaista
28.11. Euroinflaatio painui alimmilleen viiteen vuoteen
28.11. Suuri kauppaketju kaipaa Moskovaan – ei Helsinkiin
28.11. Talvivaara: Konkurssi rikkoi sopimusta Nyrstarin kanssa
28.11. Paatero kommentoi Sipilän kasvurahastoa
28.11. Paatero: Finnairia omistettava huoltovarmuuden takia
28.11. Venäläinen öljypohatta aloitti heti nokittelun: Nyt USA:n öljytoiveet romahtavat
28.11. Ruotsin heinä-syyskuu: +2,1 %
28.11. Talvivaara sai jatkoaikaa tammikuun loppuun
28.11. Asuntojen hinnat kääntyivät nousuun lokakuussa
28.11. Suomen tuonti Venäjältä rojahti kolmanneksen
28.11. Kesko vaihtoi kiinteistörahaston yhteisyritykseen
28.11. Argentiinan verottaja paljasti suurpankin salaiset tilit
28.11. Rakennusyrittäjä osti firmansa takaisin – palkkaa 50 % lisää väkeä
Asiakastieto

Yhteistyössä