Pettääkö start up -buumi? – ”Teknofriikkejä” kiinnostavat laitteet, ei bisnes
”Teknologiafriikit” laittavat teknologian muiden asioiden edelle bisneksissään. Näin väittää ruotsinkieliselle kauppakorkeakoulu Hankenille tehty tuore väitöskirja.
Huomenna väittelevä Heikki Rannikko tutki teknologiapohjaisten yritysten kehitystä sekä väestö- että yritystasolla. Rannikon tutkimuksen mukaan vain pieni osa uusista teknologiayrityksistä saavuttaa suurta vuotuista kasvua, ja kasvu on epätasaista. Väitöskirjan mukaan saattaa kestää kauan, ennen kuin uusi teknologiayritys pääsee kasvu-uralle.
Rannikon väitöskirja on kylmää vettä teknologiaihmeisiin, uusiin nokioihin, uskovan Suomen selkään. Vallitsevan start-up-totuuden mukaan uudet, teknologiaan perustuvat yritykset ovat keskeisiä yhteiskunnan vaurauden ja hyvinvoinnin kannalta. Tämä tunnustetaan myös poliitikkopiireissä. Esimerkiksi valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) pohti hiljattain, että pieniin kasvuyrityksiin sijoittaville voitaisiin antaa verohelpotuksia.
Mitä jos teknologiayritykset pettävät, kun yrittäjät ovat kiinnostuneita enemmän laitteistaan kuin niiden markkinoinnista?
Rannikon väitöskirjan mukaan ”kehittyneisyyttä tavoitteleva teknologiafriikkeys” ei ole välttämättä rasite. Tutkimuksen mukaan erottuvaa teknologiaa ei tarvitse markkinoida yhtä voimakkaasti kuin tusinatuotteita. Tämän vuoksi teknologiafriikkien yrittäjähenkisyyden puute ei ole ongelma.
– Yrittäjyyshenkisyydestä vaikuttaa olevan enemmän hyötyä liiketoimintastrategioissa, joissa teknologinen erottautuminen ei ole tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä, Rannikon väitöksestä kertovassa tiedotteessa todetaan.
Rannikon tutkimuksen mukaan yrittäjähenkisyydellä on kuitenkin kasvua tukeva vaikutus. Myös rahoituksen saatavuus näyttäisi olevan yhteydessä yritysten kasvuun. Rahoitusta saa puolestaan helpommin, jos yritys osallistuu yritysyhteisön toimintaan.
Rannikon tutkimus perustui Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskuksen toteuttaman Tekesin kasvuyritysten arviointiprojektissa kerättyyn pitkittäisaineistoon.












