Kirjaudu ▼
 

"Me olemme huonompia kuin Kreikka"

REUTERS/Yuriko Nakao
"Me olemme huonompia kuin Kreikka"
Japanin valtiovarainministeriön virkamies on erehdyksessä esittänyt hurjan väitteen, Zerohedge-sivusto kertoo.
Taloussanomat
14.3.2012 11:10
38

– Japani on taloudellisesti huonommassa kunnossa kuin Kreikka, ministeriön virkamies Yasushi Kinoshita lipsautti konferenssissa Tokiossa, Zerohedge-sivusto kertoo.

Japanin budjetti oli viime vuonna jo 10 prosenttia alijäämäinen ja maan velka suhteessa bruttokansantuotteeseen kohosi peräti 230 prosenttiin.

Zerohedgen mukaan Japanin valtion velkakirjoista suuri osa on kotimaisten sijoittajien hallussa, mikä tekee maasta esimerkiksi Eurooppaa haavoittuvaisemman talouden häiriöille.

Japanin hallitus kertoi eilen pidentävänsä kasvuohjelmaansa kahdella vuodella. Ohjelmalla maa yrittää torjua ennusteita, joiden mukaan ennestään kitukasvuinen talous hidastuu entisestään samalla, kun väestö vanhenee.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (38)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Vieläpä löytyy rehellinenkin mies,joka tunnustaa maansa todellisen tilanteen !

Koska Suomessa salailut loppuu ??
mustamies 14.3.2012 11:17

Anonyymi
Jykke nähty kimono-ostoksilla.
Apua tulossa 14.3.2012 11:19

Anonyymi
Liittyykö Japanikin kohta EU:hun ja sitten me päästään kantamaan vastuuta oikein kunnolla?
rahat pankkiireille, 14.3.2012 11:20

Anonyymi
Entäs Pohjolan Japani?
Hajosiko Monopoli 14.3.2012 11:21

Anonyymi
Myykää asuntonne kiireesti eläkevakuutusyhtiöille!
Nimetön 14.3.2012 11:23

Anonyymi
´

Jäämme odottelemaan milloin suomalaisille kerrotaan totuus.

Maksamme yli puolet ansioistamme veroina ja sen päälle luovutamme neljänneksen eläkeyhtiöille "hallinnoitavaksi".

On se melko sailasta.
vänrikki S. 14.3.2012 11:23

Anonyymi
Kreikan kykyä imuroida itselleen jatkuvasti satojen miljardien apulainapaketteja vaikka se on MAKSUKYVYTÖN ihaillaan siis jo Japanissakin.
Buhahhah 14.3.2012 11:27

Anonyymi
Eiko japanilaiset osaa tehda niskalenkkia? Kerran, vain kerran sattuu, ja sitten kaikki on taas kunnossa.
Talonmies 14.3.2012 11:27

Anonyymi
Seuraavaksi Erkki Liikanen lipsauttaa, ettei ostaisi nyt asuntoa.
jep 14.3.2012 11:28

Anonyymi
Vihdoinkin tuli totuus ilmi tuosta 1980-luvun kuplataloudesta.
Koohoo 14.3.2012 11:30
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä