Ekonomisti: EKP-järjestelmässä on kauhea vinoutuma
Sinn on arvostetun saksalaisen Ifo-tutkimuslaitoksen johtaja. Hänen mukaansa euroalueen keskuspankkijärjestelmään on muodostunut vuoden 2007 rahoituskriisin jälkeen suunnattoman kokoisia vinoutumia.
Vinoutumat piilevät tavallisesti harmittomassa euromaiden välisessä Target2-maksujärjestelmässä, mutta voivat aiheuttaa Saksan keskuspankille lähes 500 miljardin euron tappiot, jos euroalue hajoaa kokonaan. Summa on yli puolet Saksan valtion budjetista.
Velkakriisin aikana Italian, Espanjan, Irlannin, Portugalin ja Kreikan keskuspankkien vaje on kasvanut yli 600 miljardiin ja Saksan saamiset 489 miljardiin euroon.
Lehden mukaan epätasapaino ei ole ongelma niin kauan kuin valuuttaunioni on olemassa, koska järjestelmässä oleva raha on virtuaalista keskuspankkirahaa. Saamiset synnyttävät aukon taseeseen vasta siinä vaiheessa, jos joku valtio hylkää euron.
Esimerkiksi Kreikan eurosta ero aiheuttaisi sen, että euroalueen keskuspankkien pitäisi ottaa Kreikan keskuspankin 108 miljardin velka vastuulleen. Tästä Saksan osuus olisi noin 30 miljardia euroa.
Sinn on tunnettu provokatiivisena henkilönä. Der Spigel -lehden mukaan kuitenkin ainakin yksi saksalainen taloustieteen professori pitää hänen laskelmiaan oikeina. Myös EKP on myöntänyt, että Sinnin laskelmien perustat ovat oikeat. EKP itse ei kuitenkaan vedä niistä samoja johtopäätöksiä.
– Nyt kaikki tietävät, että (saksalaisten) on pakko pelastaa euro melkein hinnalla millä hyvänsä, Sinn sanoo.













