Euroteollisuus edelleen laskussa

Euroalueen teollisuustuotanto oli helmikuussa laskussa jo seitsemättä kuukautta peräkkäin. Tuotannon lasku hidastui kuitenkin tammikuusta.
Bloomberg
1.3.2012 11:41
Kommentit 24

Alamäki käy ilmi teollisuustuotannon kehitystä kuvaavasta ostopäällikköindeksistä, jonka tarkistettu lukema julkistettiin tänään.

Ostopäällikköindeksi nousi ekonomistiennusteiden mukaisesti 49,0:ään joulukuun 48,8:stä. Myös indeksin aiemmin julkistettu alustava lukema oli 49,0. Helmikuun luku on korkein puoleen vuoteen.

Jos indeksi on alle 50:ssä, tulkitaan teollisuustuotannon olevan laskussa.

Ostopäällikköindeksi perustuu brittiläisen Markit Economicsin tekemään ostopäällikkökyselyyn.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
mainos

Kommentit (24)

Huono 0
yllätys, yllätys,lasku senkun jatkuu ja edessä on kovat ajat, onneksi suomi saa sentään tänään hallintapaikalle uuden hyvä veli-verkoston jäsenen. Edellinen jakoi surutta rahaa ulkomaille ja lenteli ympäri maailmaa yksityiskoneella veronmaksajien piikkiin, nythän se palkitaan uudella viralla, mutta rahaa ei voida jakaa enää entiseen malliin kun uusi työnanatja ei suostu kusetattavaksi ja siellä on sentään valvontaa rahojen suhteen. tuleva voikin keskittyä ihan täysin hyvä veli-verkoston asioihin.
iron mike
Huono 1
Hys, hyyss... tämähän on taas vihapuhetta !

Sehän taloushan on nousussa, nimittäin finanssi"eliitin", päämäärä on kerätä kaikki raha vain 1% rikkaimmistolle ja se sujuu kuin rasvattu EU-tuella suoraan pankkiirien yksityistileille, Jutta-Jyrkikin sen tietää; kun sanotaan, että läpinäkyvämmäksi, niin sopimus katoaa kassakaappiin !
"orwellin "vääräpuhe" kiellettyä keskitystyöleiriläisille
Huono 0
Innolla odotan romahdusta!
Mad Max
Huono 1
Jennille mitali ja keskusta-asunto !
kiitos hyödyllisille wannabe-idiooteille
Mikään ei voi estää massiivista työvoimapulaa.

Outoa, että kallistuvassa markkinaympäristössä kukaan ei millään ilman karenssia ja keppiä tekisi ilmaisharjoittelutyötä, vaikka EK ja TE suosittelee sitä hamaan eläkeikään saakka niin lämpimästi "niille muille" !

Jenkit ovat saaneet keskiluokan kohta tuhottua, me perässä tolloina.
teltta saa kelvata asunnoksi
Huono 0
Talous lähtee huimaan nousuun, kun kaikki alamme myymään toisillemme käytettyjä osakkeita. Ei tässä enää mitään teollisuutta tarvita, reaalitalouden osuushan on vain 10 % markkinoista.
Late
Huono 0
Bankstereille lisää tästäkin hyvästä !
masokisti
Huono 0
Talous lähtee huimaan nousuun, kun kaikki alamme myymään toisillemme käytettyjä osakkeita. Ei tässä enää mitään teollisuutta tarvita, reaalitalouden osuushan on vain 10 % markkinoista.

Veikkaisin , että enää 2 % tällä viikolla, ensi viikolla ehkä 1 %.
laskee sekin
Huono 0
Pärjäämme parhaiten pesemällä toistemme rahaa.
mafialle miljarditulot
Huono 1
kiitos hyödyllisille wannabe-idiooteille

mutta me ollaan niitä jotka maksamme mukisematta
loisten loisimiset niin koto kuin ulkomaillakin
joooo
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos
 

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949