Kirjaudu ▼
 

Espanjan budjettivaje ennakoituakin isompi

EPA
Espanjan budjettivaje ennakoituakin isompi
Espanjan pääministeri Mariano Rajoy.
Espanjan budjettivajeen pelättiin olevan iso, mutta se paljastui ennakoituakin isommaksi.
28.2.2012 10:20
Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Espanjan julkisen talouden alijäämä supistui viime vuonna 8,5 prosenttiin bruttokansantuotteesta edellisvuoden 9,3 prosentista ja aiemmin arvioidun 8,0 prosentin sijaan, maan budjettiministeri Cristobal Montoro kertoi tiedotustilaisuudessaan eilen.

Euroopan unioni (EU) oli asettanut tavoitteeksi, että Espanja olisi saanut painettua alijäämänsä viime vuonna 6,0 prosenttiin kansantuotteesta. Tänä vuonna tavoitteena on laskea budjettivaje edelleen 4,4 prosenttiin.

– Tasapainotamme budjettia heti kun mahdollista. On tunnustettava, että olemme taantumassa, mikä merkitsee budjettipolitiikkaa joka nostaa meidät pois tästä taantumasta, Montoro sanoi.

Taantuma on jo toinen vuoden 2009 jälkeen. Jo aiemmin pääministeri Mariano Rajoy on ilmoittanut odottavansa, että EU tarkistaa Espanjalle asettamiaan tavoitteita. Espanjan alijäämä on euromaista neljänneksi suurin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Sekä keskushallinto, aluehallinto että kuntatalous ja sosiaaliturvajärjestelmä jäivät tavoitteistaan, mutta suurin ero tavoitteen ja toteutuneen välillä oli aluehallinnossa. Maan 17 autonomisen alueen alijäämätavoitteeksi oli asetettu 1,3 prosenttia bruttokansantuotteesta, mutta se jäi 2,9 prosenttiin.

Keskushallinnon alijäämä laski 5,1 prosenttiin toissa vuoden 5,7 prosentista ja tavoitellun 4,8 prosentin sijaan. Sosiaaliturvajärjestelmä oli 0,1 prosenttia alijäämäinen, kun tavoitteena oli saavuttaa 0,4 prosentin ylijäämä.

28.2.2012 10:20
Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (57)


Anonyymi
Joku espanjalainen ministeri on varmaan lukenut Timo Soinin blogia ja havainnut paljastuksen siitä, miten Kataisen ja Urpilaisen kovasti hehkuttamat Kreikka-vakuudet ovat todellisuudessa nollan arvoiset.

Tästä riemastuneena hän sitten keksi, että voidaan surutta paljastaa Espanjan talouden kurja tila, koska Suomi taatusti säntää apuun, kustannuksista piittaamatta.

Eikä edes niistä takuista tarvitse välittää, koska nehän käytännössä eivät merkitsekään mitään!



suomi voi ottaa takuuksi ne miljoona asuntoa jotka ovat pankkien sylissä ja rakenettu edellisen espanjan oikeistohallituksen korruptiorahoilla . sinne voitaisiin lähettää asumaan kaikki suomessa sosiaaliturvin asuvat ja eu kansalisina niillä olisi sosiaaliturva myös espanjassa mutta tietysti espanjan lakien mukaan eliei mitään.
siinä saataisiin monta kärpästä yhdellä iskulla.
Anonyymi: Nimetön 28.2.2012 11:12

Anonyymi
Espanjalla on ollut aina yleensä tapana ryövätä muita maita.Historia sen on osoittanut esim.Peru.Taas se alkaaaaaaaa


kun espanjassa ennen vaaleja autonomioilla ei ollut rahaa maksaa edes sähkölaskuja lähti delegaatio autonomioiden poliitikkoja brysseliin kerjäämään rahoitus apua (sitä ei kylä ihan suoraan tullut) niin rajoy syytti tiedotusvälineissä eu:ta espanjan ylivelkaantumisesta.hän ilmoitti myös että on väärin jos espanjalaiset joutuvat yksin maksamaan siitä vaan eu:n ja ekp:n pitää myös auttaa solidaarisuuden nimissä espanjaa.
Anonyymi: Nimetön 28.2.2012 11:21

Anonyymi
Kalliiksi kävisi Suomelle jos EU hajoaisi.

1 Aluksi asuntojen arvot menisi kertaheitolla mallia Islanti.

2. EU:ta seuraava protektiokeskeinen kauppapolitiikka rokottaisi Suomen kaltaista pientä syrjäistä maata raskaasti.

3. EKP:n kaatuessa Suomenpankille tulisi isot velvoitteet kun tappiot jaettaisiin. EKP:n varat /velathan on siirtokelpoiset kansallisille pankeille

4. Kaikki annetut tukirahat menetettäisiin varmasti. Koska oikeudellinen asema muuttuisi.


Velka-elvikset menis narunjatkoksi :D
Tuli ostettuu liian kalliilla!
Anonyymi: antaa mennä kun on a 28.2.2012 11:22

Anonyymi
Onko joku nähnyt sen takaus-sopimuksen,varmojen tietojen mukaan koko sopimusta ei edes ole vaan suurta teatteria jolla pestiin kasvoja ja kusetettiin tavallisia kansalaisia.Kukaan kansanedustaja ei ole sopimusta nähnyt.


Se valokuva jossa Urpi kirjoitti paperin Kreikkalaisen jehun kanssa ei ollut sopimus vaan "poliittinen tahtoele". Suomi ei ole saanut Kreikalta takuita eikä saakkaan, sillä kerrotaan, että Suomi teki "vakuus"sopimuksen kreikkalaisten pankkien kanssa, eikä valtion kanssa. Koska sopimus on tehty pankkien kanssa, joku suomalainen sopimusta sorvannut höyrypäävirkamies kertoo, ettei kukaan kansanedustajista saa nähdä, eikä tule koskaan näkemään sopimusta. Ei edes valiokuntalaiset, jotka päättävät siitä...
Anonyymi: suuri kataiskutus 28.2.2012 11:23

Anonyymi
Espanjassa paistaa aina aurinko täystyöllisyyden keskellä.
Anonyymi: Täystyöllisyys 28.2.2012 11:25

Anonyymi
Mä ole taas kauhia hämmästyny!

Mutta hei!

Tässä syntymässä taas meidän loistaville ministereillemme/virkahemmoille hieno tilaisuus matkustella ekologisesti lentsikalla Maailman YTIMEEN ratkomaan kotimaan asioita tärkeämpiä NIITÄ SUURIA ASIOITA.

EIKUN MATKAAN ISÄNMAAN URHOT!
Anonyymi: älkää tulko takaisin 28.2.2012 11:27

Anonyymi
neljäs osa työvoimasta taapsii kaduilla,siinä kasvun käyrässä hakemista.
Anonyymi: Sangria de toro 28.2.2012 11:28

Anonyymi
TERVETULOA ESPANJA!!!

"Lainaa kaksi, käytä KOLME"
Anonyymi: easy come, easy go 28.2.2012 11:32

Anonyymi
Tardesanomat on ehdottomasti säilytettävä, näin köyhä saa hetken helpotuksen purkaessaan täällä pahaa mieltään viileässä vuokrakaksiossaan.Hei mutta nyt täytyy lähteä tekemään vähän rahaa :)

Onko ABC:lle tullut pajatso?


Taisi osua ja upota
Anonyymi: paha 28.2.2012 11:39

Anonyymi
PIIGS maiden tilanteesta ja EU komission väärästä talouspolitiikasta on puhuttu jo turhan pitkään.

Jo 2 vuotta vanha hokema pitää edelleen paikkansa: Ei paista aurinko PIIGS- maissa kesällä.
Anonyymi: ei paista aurinko Es 28.2.2012 11:44
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

22:03 Pikkujouluista pois jääminen voi olla yhtä paha virhe kuin kännissä örveltäminen
21:02 Kiina lopetti maailman vanhimman monopolin
20:30 "Ihmiskunta voi jakaantua komeaan yläluokkaan ja peikkojen alaluokkaan"
20:12 Ekonomisti: EKP lähetti voimakkaan viestin uusista toimista
19:22 Toyotalla 400 000 auton takaisinkutsu palovaaran takia
18:41 "Jos Suomi olisi yritys, se kaipaisi täyskäännöstä"
17:56 Kiinan yllätys kannustaa riskeihin
17:24 Selvästi halvempaa bensaa? Moottorikikka voi halventua tuhansilla
16:19 Draghin puhe sysäsi euron laskuun
16:17 Eduskunnasta +30 000 euroa tuloihin
15:50 Pörssissä hulinat Kiinan koronlaskun jälkeen – Kone ennätyskorkealle
15:38 Haastattelu Mitä yhteistä on pankkiireilla ja rekkakuskeilla?
15:26 Öljyn hinta kääntyi nousuun Kiinan laskettuja korkoja
15:01 Kiinalta iso liike: Korkoja laskettiin
14:02 Ilta-Sanomat Ukraina: Venäjältä ammuttiin rajan yli tykkitulta
12:58 Digitoday Kännyköille uusi lasi – joka viides hajosi yhtiön omissa testeissä
12:34 "Johto on vieraantunut työntekijöiden todellisuudesta"
12:32 Yle: Metsäyhtiöiden kartelli käräjäoikeuteen
12:09 Tätä välittäjät manaavat: Ruotsalaiset joutuvat lyhentämään asuntolainaa
11:58 Venäjä harkitsee öljyntuotannon leikkaamista
11:51 Draghi: EKP:n pitää nostaa nopeasti inflaatiota
11:45 "Miksi valtio ajaa Talvivaaraa konkurssiin juuri nyt?"
10:43 Lihavuus maksaa enemmän kuin ilmastonmuutos
10:42 Digitoday Suomesta terveisiä: Tämä aukko vaarantaa miljoonat verkkosivut
10:41 Mersu vannoo: ratti ja jarru eivät lähde autoista
10:39 Digitoday Jolla saavutti tavoitteensa 270-prosenttisesti
10:32 Ruotsalaisfirma ostaa salolaisen Ledilin
09:27 Itella haluaa siivun venäläisen verkkokaupan kasvusta
09:17 HS: Keskustan kannatus loikkasi
08:41 Pessimismin ja pelon voitto
Asiakastieto

Yhteistyössä