Kreikalle halutaan oma valvontakomissio

REUTERS/Yannis Behrakis
Kreikalle halutaan oma valvontakomissio
Kreikalle valmisteltu 130 miljardin euron apupaketti asettaa Kreikan päättäjät entistä tiukempien ratkaisujen eteen, Financial Times kertoo.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
17.2.2012 09:44
Kommentit 77

Päätös Kreikan tukemiseksi valmistellun 130 miljardin euron apupaketista pyritään saamaan aikaiseksi maanantaina euroryhmän kokouksessa, Financial Times (FT) kertoo. Sitä ennen Euroopan unionin (EU) päättäjät yrittävät ratkaista asiasta vielä vallitsevat erimielisyydet.

EU:n virkamieslähteet kertovat FT:lle, että pakettiin todennäköisesti sisällytetään järjestelytili, jolla täytyy aina olla talletettuna riittävästi käteistä Kreikan 9–12 kuukauden velkojen maksuun. Mikäli saldo vajenee tätä alemmas, tiliä täydennettäisiin Kreikan hallituksen toimintaan varatuista rahoista. Lisäksi Kreikalle asetettaisiin pysyvät tarkkailijat, jotka valvoisivat maan hallituksen rahankäyttöä.

Mikäli sopimukseen maanantaina päästään, Kreikan pitää silti täyttää 24 ennakkoehtoa kuun loppuun mennessä, jotta se saisi apupaketin.

Apupakettia seuraisi pikainen velkojen uudelleenjärjestely, jonka ehdot annettaisiin maan yksityisille velkojille keskiviikkona. Tarjous olisi voimassa kymmenen päivää ja velkakirjojen vaihto saataisiin toteutettua viikkoa ennen kuin Kreikalta 20. maaliskuuta erääntyy 14,5 miljardin euron edestä lainaa.

FT:n lähteet varoittavat, että sopuun pääseminen apupaketista ei ole vielä lainkaan varmaa. Velkojen uudelleenjärjestelyn jälkeen Kreikan velka olisi vuonna 2020 edelleen 128 prosenttia bruttokansantuotteesta eli selvästi enemmän kuin Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ja usean pohjoiseurooppalaisen EU-maan vaatima 120 prosenttia.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (77)

Huono 0
Konkkaan vaan koko Kreikka. Mitäsitä paapomaan.
Kängi-Kustaa
KREIKAN TARVETAN 330b euro.do you know men it is a big money.
papandrio
Lehman brotherssia suurempi konkka tulossa jos tuo epäonnistuu.
165 pankkia on jenkeissä menossa nurin MF globaalin mainigeissa ja asiakkaiden kulta on hävinnyt teille tietämättömille, huhutaan että jenkki hallitus kähvelsi kullan.
Ranskan ja saksan pankit eivät ole viellä kuivilla.
goldsilver.com
Ikävä kyllä sama kohtalo odottaa vielä Suomeakin. Tähänhän koko tämä tarkoituksella luotu kriisi tähtää, kaikki maat orjuutetaan.
barf
Vanha viisaus sanoo että on helpompi vartioida kopallista kirppuja kuin(hu**aa) huonomaineista seksiharrastajaa.

Tällaiset ajatuksetkin ovat naurettavia.Muutama typerä valvoja korruptoidaan ja lopputuloksena on tuplapetos.

Parasta kreikkalaisille on laittaa maa selvitystilaan ja raunioilta alkaa uusi nousu.
pankkitukea turpiin
Huono 8
Pörsissä tienaan nukkuessakin.
nyt nousee
Kohta "oma" komissio valvoo jo muitakin maita.
NWO tulee oletko valmis....
Also Starring
Ei helevett* tätä touhua.
Byrokraatteja lisää vain, niin ongelmat poistuvat?

Kreikka pitäisi upottaa, kuten Atlantis.
Se olisi paras ratkaisu.
Siperia, polsoi, taika!
Katainen komission johtoon. Virkamiehilleen hän opettaisi heti miten otetaan niskalenkki.
Niskalenkin ote on luja
Kreikka on ensimmäinen taloussodan uhri, jonka itsemääräämisoikeus on poistettu. Valvontakomissio pitää huolen rahapiirien etujen toteutumisesta. Emmehän halua olla mukana moisessa riistossa. Lopetetaan osallistumisemme tukipaketteihin (ns. riistopaketteihin). Saksa ja kumppanit hoitakoon omien pankkiensa tappiot itse.
Ville Vallaton, taloussodan rahoittaja
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos
 

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 14
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 11
Milano
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 18
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

04:18OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

16,00-1,05 %-0,17

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949