USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän

REUTERS/Lucas Jackson
USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän
Yhdysvaltain kuluttajien talousluottamus heikkeni selvästi ennakoitua enemmän helmikuussa. Näin kertoo luottamusta mittaava Michiganin yliopiston indeksi, jonka alustava lukema kuluvalta kuulta julkistettiin tänään.
Bloomberg
10.2.2012 17:32
Kommentit 11

Luottamusindeksi painui 72,5:een tammikuun 75,0:sta. Uutistoimisto Bloombergin keräämän mediaaniennusteen perusteella ekonomistit odottivat indeksin laskevan vain hieman eli 74,8:aan. Ennusteet vaihtelivat 71,0-79,5:n välillä.

– Luottamus on yhä alhaisella tasolla suhteessa historiallisesti normaaleihin lukemiin, Paul Ashworth, Capital Economicsin ekonomisti kommentoi.

Kuluttajien luottamuksen nykytilaa kuvaava indeksi laski 79,6:een tammikuun 84,2:sta. Lähiajan odotuksia peilaava indeksi luisui 68,0:aan 69,1:stä.

Michigan-indeksin alustavaa lukemaa varten haastatellaan noin 300:aa kotitaloutta. Lopullinen, kuun lopulla julkistettava lukema perustuu hieman suurempaan otokseen eli 500 kotitalouden haastatteluun.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenKuluttajien luottamus lähestyy nollaa (27.12.2011 09:50)
mainos

Kommentit (11)

Huono 0
Otanta on niin pieni, että tarvittaessa tällä indeksilla voi manipuloida ihan miten halutaan.
USA on tilastollisen manipuloinnin luvattu maa
Jyrkillä luottamus on 100 rahan jakamista EU:lle ja kotimaan leikkauksia kohtaan.
Mitäs minä sanoin, mutta onko tilastollisesti merkitsevää tuo? Ei, mutta raketoinnin suunta selvä - nokka kohti maata.
Rommel Rommelsson
Ja Katainen ja Urpilainen valtakunnanoikeuteen maanpetoksesta.
Kok ja Sdp ovat tuhonneet Suomen.
goldsilver.com
Usa $ on 0 arvoinen ei kelpaa petrodollarina tunettuna valuuttana öljy kaupassa.
242 miljoonaa työikäistä josta töissä 142 miljoonaa jenkki hippiä.
Työttöminä on 100 miljoonaa työikäistä hippiä.
Linkit: the american dream. goldsilver.com. economic collapse.
Se aito ORBIT silmät tyynyllä.
Huono 9
Luottamus USA:ssa laskee EU:n epävarmuuden takia. Ei olisi mikään yllätys jos USA:n talous nousee lamasta ennen EU:ta.
K
Huono 0
Usan väkiluku on noin 309 miljoonaa. Nyt haastateltiin 300 taloutta ja ekonomistit ihmettelevät luottamuksen laskun jyrkyyttä .
Olikohan otos liian suuri ja väärää puoluetta kannattavista perheistä kysymys koska haluttua tulosta ei saatu ?
Kattava tutkimus , mutta väärä tulos .
Huono 0
Kaiken mädännäisyyden alkusyy on USA,myös tämä Euroopan velkakriisi on USA syy.
USA=MAAPALLON TUHO
Huono 0
Just pari viikkoa sitten luottamus oli noussut ja työllisyys parantunut - koittakaa nyt jo päättää, mitä ne kyselyt kertovat..

Sama täällä: edellisellä viikolla asuntojen hinnat lähti nousuu - eiköhän ne ensi viikolla taas nouse.

TODELLISUUS lienee jotain aivan muuta. Katsokaapa vaikka ihmisten naamoja töissä, kadulla, kaupoissa..
tietäjä iänikuinen
Huono 0
Silkkaa valuuttapeliä jenkkien vientiteollisuuden tukemiseksi. Länsimaat kisaa keskenään ja Kiina keskittyy systemaattisesti esim. Afrikan taloudelliseen valtaamiseen ja asemansa vahvistamiseen raakaainemarkkinoilla. Euro-alueella on käynnissä täydellinen typeryyden ja sekaannuksen kausi, joka pilaa Suomenkin tulevaisuuden ja itsenäisyyden.
Hogan
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos
 

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 14
Oulu
Pilvistä, ja poutaa 14
Bryssel
Selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

07:09OsakeOsake

Kurssi nousussaSampo A

graafi

18,99+1,28 %+0,24

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949