Vienti supistui 3 prosenttia joulukuussa – tuonti kasvoi 11

Joulukuu painoi Suomen kauppataseen vajetta yhä syvemmälle. Tullihallituksen ennakkotietojen mukaan vienti jäi joulukuussa vajaaseen 4,7 miljardiin euroon eli kolme prosenttia pienemmäksi kuin vuotta aiemmin. Tuonti kasvoi samaan aikaan 11 prosenttia ja nousi lähes 5,2 miljardiin euroon.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
7.2.2012 10:10
Kommentit 97

Kauppatase oli siten 475 miljoonaa euroa alijäämäinen. Vuotta aiemmin kauppataseessa oli ylijäämää 147 miljoonaa euroa.

Öljytuotteet, lääkkeet ja muu kemian teollisuus oli viennin vahvin kasvuala niin joulukuussa kuin koko viime vuonnakin. Muita merkittäviä kasvualoja ei joulukuussa Tullihallituksen mukaan ollut.

Alkuvuodesta hyvin kehittynyt metallien perusteollisuuden vientikin kääntyi vuoden lopulla laskuun kaasuputkiviennin loputtua. Sähkötekniikan vienti jatkoi laskuaan ja jäi viidenneksen pienemmäksi kuin vuoden 2010 joulukuussa. Myös paperiteollisuuden ja mekaanisen metsäteollisuuden vienti väheni joulukuussa.

Tuonti kasvoi joulukuussa erityisesti öljyn ja malmirikasteiden ansiosta, mutta myös muiden muassa autojen, elintarvikkeiden ja metallien tuonti lisääntyi. Suurista tuoteluokista vain koneiden ja laitteiden sekä raudan ja teräksen tuonti väheni, Tullihallituksen tiedoista ilmenee.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (97)

Huono 0
Kataisen hallitus näyttää siis epäonnistuneen tehtävässään - tältäkin osin.
Lassi
Paremminvointi valtion tulevaisuus on kortilla(visa)
tilanne huononee kovaa vauhtia
Eurooppa ei velkaannu jotta vienti vetäisi.
Valkoinen velkainen suomalainen mies on tulevaisuuden pummi.
Voi voi - AAA-Suomen kauppataselukujen pitäisi kyllä olla TOISINpäin.
Buhahhah
Alennusmyynnit alkakoon, -20% asuntojenhinnoissa vuoden loppuunmennessä huudettu!
Smoothie
Katainen on varsinainen taikuri, tienaa kaikella, tienaa jopa setelien polttamisesta.
sirkus finlandia
Jyrki hoitaa tämänkin visa creditillä!
Kusessa ollaan
Maksamme kovaa hintaa korkeista palkankorotuksista. Kilpailukykymme rapistuu ja vientimme ei pysy muun maailman mukana.
Makroekonomisti
Tässä ne Suomen hallituksen toimet rupeavat pikku hiljaa näkymään käytännössä.

Nostetaan vaan energiaverot ja muut maksut kohtuuttoman korkealle, jotta mahdollisimman moni yritys joutuu supistamaan toimintaansa tai laittamaan kokonaan lapun luukulle.

Ja sitten päättäjät marmoripalatseissaan ihmettelevät kun ulkomaanvienti hyytyy.
Tämä on looginen seuraus viime aikoina harjoitetusta politiikasta
Olemme viime vuodelta pahasti alijäämäinen, tungemme rahojamme etelän sorbaksille, otamme elätettäviä ympäri ämpäri, firmat/työpaikat karkaa, julkinen puoli paisuu ja verot nousee.

Ja kansa äänestää samat maamme johtoon vaaleissa, se on elintason lasku ja ehkä sitten ansaittukin. Köyhiä/sairaita vaan käy hiukka sääliksi..
Hesus
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 10 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos
 

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 14
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 11
Milano
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 18
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

04:03OsakeOsake

Kurssi nousussaNeste Oil

graafi

7,685+0,33 %+0,02

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949