Neuvottelut jatkuvat Kreikassa – yleislakko säästöjä vastaan

Kreikan pääministeri Loukas Papadimos jatkaa tänään neuvotteluja Kreikan uuden tukipaketin ehtojen täyttämisestä maan hallituspuolueiden johtajien kanssa. Samalla suurimpien työntekijäjärjestöjen masinoima vuorokauden mittainen yleislakko on lamauttamassa tänään Kreikan.
Jo useaan otteeseen venyneiden neuvottelujen tarkoituksena on sopia uusista säästötoimenpiteistä ja talousuudistuksista, joita Euroopan keskuspankki EKP, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Euroopan komissio ovat asettaneet ehdoksi Kreikan uudelle tukipaketille.
Kreikan johtajat ovat jo sopineet muun muassa julkisten menojen leikkaamisesta 1,5 prosenttia maan bruttokansantuotetta vastaavalla summalla. Eilen illalla kerrottiin, että Kreikka on myöntynyt leikkaamaan 15 000 valtion työpaikkaa.
Uudet säästötoimenpiteet eivät ole kuitenkaan toistaiseksi vakuuttaneet tuenantajia, ja Saksan liittokanslerin Angela Merkelin mukaan "aika uhkaa kulua loppuun".
Kreikan tukipakettineuvottelujen panoksena on tuen jatkuminen, Kreikan velkojen leikkaaminen ja maan säilyminen euroalueessa. Kreikan valtiovarainministeri Evangelos Venizelos sanoi toimittajille myöhään eilisiltana, että "neuvottelujen epäonnistuminen, säästötoimenpiteiden peruuntuminen ja Kreikan vararikko merkitsisivät yhä suurempia uhrauksia".
– Pelkona on, että hallitus huomaa, että Kreikka ei kestä enää uusia säästötoimenpiteitä, sveitsiläispankki UBS:n valuutta-analyytikko Chris Walker kommentoi tilannetta.
Yksityiskohtia
edelleen auki
Pääministeri Papadimoksen ja sosialisti-, Uusi demokratia- ja Laos-puolueiden puheenjohtajien neuvotteluissa on tarkoitus sopia vielä 600 miljoonaan euron lisäleikkauksista vuodelle 2012, pankkien pääomittamisesta ja palkkakulujen ja välillisten tuotantokustannusten leikkaamisesta maan kilpailukyvyn parantamiseksi. Eilen Papadimos tiedotti, että perusperiaatteista näissä asioissa on jo päästy sopuun, mutta yksityiskohtia on vielä auki.
Kreikka tarvitsee uuden 130 miljardin euron tukipaketin välttääkseen maksukyvyttömyyden. Maan velkoja erääntyy 14,5 miljardin euron edestä 20. maaliskuuta, ja ilman ulkopuolista tukea Kreikka ei selviä velvoitteistaan.
Papadimos tapasi aamulla troikan eli EKP:n IMF:n ja EU-komission edustajat ja keskusteli heidän kanssaan tukipakettineuvottelujen jatkamisesta.
Neuvottelujen ollessa yhä käynnissä Kreikan suurimmat ammattiliitot ovat käynnistämässä maassa vuorokauden mittaista yleislakkoa. Lakon tarkoituksena on vastustaa uusia säästötoimenpiteitä.



















Kommentit (82)
Päästään kaikki helpommalla, ei mellakoita.
Pelastaisi muun Euroopan ja ehkä pitkällä aikavälillä myös Kreikan.
Tai paras olisi, jos vaatisivat Goldman Sachsilta korvauksia tunnuslukujen vääristelyistä euroon liittyessä. Oikeastaan EU:n pitäisi sitä vaatia
... ja meidän Jygä on aivan sen ytimessä rahasäkkeineen.