Rehn: Taantumasta voi tulla pahempi jos kriisiä ei ratkaista
Tänään Haagissa Hollannin parlamentille puhunut Rehn varoitti, että tilanne voi muuttua "paljon ikävämmäksi" jos euromaat eivät kykene ratkaisemaan velkakriisiä.
– Elämme lievää taantumajaksoa, joka saattaa olla suhteellisen lyhyt sillä edellytyksellä, että euroalueella ja EU:ssa tehdään tarvittavat päätökset talouden vakauttamisesta ja palomuurien luomisesta, Rehn sanoi.
– Silloin talous saattaa palata kasvuun vuoden jälkipuoliskolla.
Rehn myös sanoi odottavansa, että Kreikan ja sen yksityisten velkojien välinen sopimus maan velkapääoman leikkaamisesta syntyy ennen tämän viikon loppua.
Kreikan kehitystä Rehn kommentoi myös sanomalla, että maassa tarvitaan vahvempaa kansallista yhtenäisyyttä talousuudistusten tueksi.
Italiasta hän sanoi, että maan hallituksen uudistukset on parantaneet rahoitusmarkkinoiden luottamusta.




















Kommentit (195)
Tallaista viisautta ei synny kenelta hyvansa.
Yksi neuvo olisi: alkaa tehko mitaan mika ei kuulu politiikoille! Koko tilanne olisi jo selvinnyt ja ongelmat ratkaistu tavalla tai toisella jos vain velalliset ja velkojat olisivat itse hoitaneet sotkunsa.
Koittaa painostaa kiinaa antamaan velkarahaa konkurssiin.
Ameriikan ihmemaan airlines sanoi 13 tuhatta hippiä irti talouden nousu juuri alkamisen vuoksi kun työvoimakustannukset painaa päälle, kyllä velallisilla hyvin näyttää menevän.
EU tekee hyönteistä ruokaa teille kun ette saa enään ruokaa vekapaperilla joten torakkaa huuleen ja bon abetit .
ottakoon rahat siihen belgialaisilta yrityksiltä jotka eivät maksa veroja siinä on palomuuria kerrakseen.luxembourg ja belgia oat veroparatiiseja joiden kautta eurooppalaiset yritykset kiertävät veroja.
suututtaa kun käteinen joka asiasta on tietoinen hymyilee vaan ja sanoo no comments!!!