Bernanke: Talous on yhä herkkä shokeille

Yhdysvaltain keskuspankin Fedin pääjohtaja Ben Bernanke näkee maan taloudessa paranemisen merkkejä, mutta sanoo sen olevan edelleen altis shokeille.
Bloomberg
2.2.2012 18:48
Kommentit 18

– Onneksi viime kuukausina kulutus, tuotanto ja työmarkkinat ovat näyttäneet joitakin kohenemisen merkkejä, Bernanke sanoi edustajainhuoneen budjettikomitealle tänään.

– Näkymät ovat kuitenkin edelleen epävarmat ja talouden kehityksen tarkka seuranta on yhä tarpeen, hän sanoi.

Bernanken mukaan talouden toipuminen on kuitenkin ollut "turhauttavan hidasta erityisesti miljoonien työttömien ja vajaatyöllisten näkökulmasta".

– Lisäksi hidas kasvu on tehnyt talouden haavoittuvaiseksi shokeille, hän sanoi.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
mainos

Kommentit (18)

Huono 0
Näin on! Sadassa vuodessa on ollut kaksi maailmansotaa, kymmeniä yksittäisi sotia, talouden romahduksia jne. Kaikkea on vielä tuleva.
Asiathan ovat aivan juuri niin kuin on haluttu USA:ssa. Muutama prosentti saa kaiken ja muista ei niin valia.
Talonmies
FED:iä kiellettiin painamasta rahaa liikkeele.
goldsilver.com
hyperinflaatiota pukkaa
Huono 2
Öljyn tuotantopiikki ohitettiin muutamia vuosia sitten. Vaikka öljyä on sadoiksi vuosiksi niin tästä huolimatta tuotantoa ei voi enään nostaa. Tämä on saanut pankkirahan vaihtorvon kilpauluttamisen merkityksettömäksi. Jalostajat eivät saa yhtään sen enämpää öljyä mitä mutkaan, koska kaikki nostavat tarjousta velkaa lisää tekemällä. Intia on ratkaissut tuotannollisen ongelman vaihtamalla öljyä kultaan. Näin Intia saa enemmän öljyä mitä muuta tarjoavat pankkirahasta. Todennäköiseesti öljyn kuljetusreitit katkaistaan ja asetetaan sotilaaliseen valvontaan.
tulevaisuuden uhkakuvia
"talonmiehen" kannattaisi käydä jenkkilässä tsekkaamassa tilanne ja se kuinka siellä elellään. Voisi yllättää keskiluokkaisuus ja myös yhteiskunnan dynaamisuus ja laaja-alainen itsensä työllistämisen mahdollisuus.
Nuohooja

huffington post. economic collapse. the amerika dream
ei tarvi mennä kurjuutee kun sen voi katsoa kuvista tai lukea vai mitä tuleva metsien mies?

syö luteita velkalude
"talonmiehen" kannattaisi käydä jenkkilässä tsekkaamassa tilanne ja se kuinka siellä elellään. Voisi yllättää keskiluokkaisuus ja myös yhteiskunnan dynaamisuus ja laaja-alainen itsensä työllistämisen mahdollisuus.

Yhdysvaltojen perusrakenteita pitävät pystyssä aasialaiset työntekijät, jotka tekevät kaikki hanttihommat.
Huono 2
Öljyn tuotantopiikki ohitettiin muutamia vuosia sitten. Vaikka öljyä on sadoiksi vuosiksi niin tästä huolimatta tuotantoa ei voi enään nostaa. Tämä on saanut pankkirahan vaihtorvon kilpauluttamisen merkityksettömäksi. Jalostajat eivät saa yhtään sen enämpää öljyä mitä mutkaan, koska kaikki nostavat tarjousta velkaa lisää tekemällä. Intia on ratkaissut tuotannollisen ongelman vaihtamalla öljyä kultaan. Näin Intia saa enemmän öljyä mitä muuta tarjoavat pankkirahasta. Todennäköiseesti öljyn kuljetusreitit katkaistaan ja asetetaan sotilaaliseen valvontaan.

Herää tähän päivään

Huono 1

Niin... tämä oli tulevaisuuden skenaario eikä tätä päivää siinä mielessä, että tämä näkyisi vielä kotitalouksien arkipäivässä.
Huono 0
Näkymät ovat kuitenkin edelleen epävarmat ja talouden kehityksen tarkka seuranta on yhä tarpeen

Pankkiirien ja poliitikoitten aikaansaama epäluottamus siirtyy hiljalleen muuhun yhteiskunnan toimintaan, vai sanotaanko pyörien lamaantumiseen. Eikä ole varaa kuin maksella ylisuuria etuisuuksia ja palkkoja em. porukoille ja kaikki oikeat keksinnöt jäävät syntymättä. Toisaalta teollisuus on itsekin harakiroinnut osaamisensa halpamaihin kuvitteellisten voittojen perässä, että sen saa mitä tilaa. Muut menevät heittämällä ohi läntisistä talouksista. EU kun on ollut lähtökohtaisesti laskevalla käyrällä taloutensa kehittymisen osalta, paitsi tietysti pankkiirien ja poliitikoitten palkkojen ja boonuksien kehittymisen osalta. Loppu häämöttääkin jo :)
mustan pekan pelaaminen käynnissä, kokoomus sumuttaa
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos
 
Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 14
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 11
Lontoo
Selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949