EKP:n Draghi: Elvytysraha ei ole tavoittanut vielä reaalitaloutta
– Tiedämmekö, että tämä raha tulee oikeasti rahoittamaan reaalitaloutta? Meillä ei ole vielä todisteita siitä. Kyse on viiveestä, täytyy odottaa ja katsoa, Draghi sanoi Sveitsin Davosissa järjestettävässä Maailman talousfoorumissa.
EKP lainasi euroalueen pankeille joulukuussa ennätykselliset 489 miljardia euroa kolmen vuoden ajalle. Pankkien tukemisella on tarkoitus parantaa niiden heikkoa rahoitustilannetta.
Draghin mukaan euroalueen pankit käyttävät EKP:n niille myöntämiä varoja erääntyvien velkakirjojen uusimiseen.
Joukkovelkakirjojen korot ovat lähteneet EKP:n pankkioperaation jälkeen laskuun ja epävakaa lainamarkkina on antanut merkkejä virkistymisestä.
– Tiedämme varmuudella, että olemme välttäneet merkittävän luottolaman sekä laajamittaisen rahoituskriisin, Draghi sanoi.
– Eräissä euroalueen maissa luotonanto on enemmän tai vähemmän normaalilla tasolla, mutta on myös maita, joissa luotonanto on selvästi heikentymässä.
Luotonanto kotitalouksille ja yrityksille väheni joulukuussa euroalueella EKP:n tänään julkaisemien tietojen mukaan 0,7 prosenttia marraskuuhun verrattuna. Kyseessä on suurin pudotus sitten tilastoinnin aloittamisen vuoden 1991 jälkeen. Lainojen määrä kasvoi yhden prosentin vuotta aiemmasta, mikä on pienin kasvu sitten heinäkuun 2010 ja takapakkia marraskuun 1,7 prosentin vuotuisesta kasvutahdista.













