"Täydellinen myrsky vielä edessä"

EPA/CLAUDIO ONORATI
"Täydellinen myrsky vielä edessä"
Euroalueen talous taantuu ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Se painaa euron kurssin laskuun ja ajaa Italiaa ja Espanjaa kohti kuilua. Saksassa kysymys Kreikan tukemisesta on poliittisesti tulenarka. Täydellinen myrsky on vielä edessä, Saxo Bankin osakestrategi arvioi.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Sami Noponen
18.1.2012 16:30
Kommentit 87

Tanskalaisen Saxo Bankin osakestragi Peter Garnry näkee Euroopan osakemarkkinoilla olevan mahdollisuuksia hyviin sijoituksiin, vaikka euroalueen velkakriisi onkin painanut odotuksia taloudesta alaspäin.

Tähän vaikuttavat monien suuryhtiöiden suhteellisen alhaiset arvostustasot ja kohtuulliset osingot. Suomalaisosakkeista hän nostaa esille Sammon ja etenkin Orionin.

Ylipäätään edessä on kuitenkin kovia aikoja, sillä Saxo Bank näkee eri tekijöistä olevan kehkeytymässä "täydellisen myrskyn", joka voi johtaa eurokriisin syvenemiseen entisestään.

Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä euroalueen kasvu jää miinusmerkkiseksi. Näkymien heikentyminen on näkynyt myös euron kurssissa ja Garnry uskoo yhteisvaluutan olevan vuoden lopussa enää 1,16 dollarissa.

Taloustiedot

Kaiken taustalla on Lehman Brothersin kaatumisen jälkeinen kriisi, joka pakotti Euroopan maiden hallitukset laajamittaiseen elvytykseen, jota varten niiden oli pakko ottaa massiiivisesti velkaa talouskasvun hyytyessä. Tämä on johtanut julkisten vajeiden paisumiseen ja hallitusten taloutta kuristaviin säästöohjelmiin.

Nyt velkakriisi on levinnyt Kreikasta muualle. Suuri kysymys on Garnryn mukaan, saako se otteeseensa myös Italian ja Espanjan, jossa työttömyys on noussut kestämättömälle tasolle, joka voi johtaa poliittiseen murrokseen.

– Kysymys on siitä, jatkaako Saksa Kreikan tukemista ja osallistuuko Saksa muiden maiden rahoittamiseen, Garnry sanoi Taloussanomille.

Tämä voi aiheuttaa myös Saksassa poliittisia ristiriitoja, kun euroalueella tarvittaisiin yhtenäisyyttä.

– Nyt voidaan pohtia sitä, onko Eurooppa suuntaamassa kohti jonkinlaista amerikkalaistyylistä Chapter 11 - menettelyä, jossa velat on järjestettävä uudelleen.

Garnry arvioi, että velat menevät uudelleenjärjestelyyn Kreikassa, Portugalissa ja Irlannissa. Kreikan on saatava tehtyä sopimus lainaajiensa kanssa ja joukkolainojen nimellisarvoa voidaan joutua Saxo Bankin arvion mukaan leikkaamaan 70 prosentilla.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

"Kreikka käytännössä
konkurssissa"

Kreikka on Garnryn mukaan jo nyt käytännössä konkurssissa, mutta jättää tuskin euroa, koska eron seuraukset olisivat karmeat. Muun muassa Kreikan bruttokansantuote romahtaisi. Myös Euroopan keskuspankki vastustaa viimeiseen asti tätä vaihtoehtoa, koska se avaisi ovet myös muiden maiden poistumiselle.

– Emme kuitenkaan ole niin huolestuneita Kreikasta, koska se on pieni maa. Olemme huolestuneempia luokitusalennuksista, jos ne jatkuvat esimerkiksi Ranskassa, joka on takaajana Euroopan rahoitusvakausvälineessä.

Todennäköisesti useita eurooppalaisia pankkeja on kansallistettava, koska nämä ovat amerikkalaisiin pankkeihin verrattuna heikosti pääomitettuja. Näitä löytyy myös Garnryn kotimaasta Tanskasta, missä vain suurimmat pankit ovat kohtuullisissa kantimissa.

Pankkien välisten rahoitusmarkkinoiden heikon toimivuuden takia Euroopan keskuspankin ja muiden keskuspankkien liikepankeille järjestämä likviditeetti on ollut ensiarvoisen tärkeää. Tilannetta voi vaikeuttaa talletuspako, kuten on jo tapahtunut Kreikassa.

– Seuraamme huolestuneina erityisesti Italian pankkeja. Kreikan pankeilla ei ole niin väliä, mutta Italian pankit ovat suuria ja toimivat laajalla alueella.

Jos jotain myönteistä haluaa maailmantaloudesta etsiä, on Garnryn mukaan sitä löydettävissä Yhdysvalloista, missä taloudesta on tullut viime aikoina rohkaisevia työttömyys- ja luottamuslukuja. Garnry ei myöskään usko, että Kiinan talous olisi etenemässä kohti romahdusta, vaikka keskuspankki onkin alkanut turvautua tukitoimiin.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (87)

Huono 0
euro ta dollari on paljon aikaisemmin paljon lähempänä toisiaan.
Hyvä syy olla eurossa - BKT romahtaa, jollei saa lisää velkaa.
fantsut tienistit edessä päin
Isompi kysymys on 2008 alkaneen kriisin siirtymisestä myös Japaniin, Kiinaan ja Usaan jotka myös on pidetty keinotekoisesti pystyssä.
En usko.
uskomatonta sumutusta.
"Euroalueen talous taantuu ensimmäisellä vuosineljänneksellä... Jos jotain myönteistä haluaa maailmantaloudesta etsiä, on Garnryn mukaan sitä löydettävissä Yhdysvalloista, missä taloudesta on tullut viime aikoina rohkaisevia työttömyys- ja luottamuslukuja.."

Näin, mutta kuten tunnettua pressanvaalit USA:ssa tulossa esivaaliruljansseineen.. Eli myönteisiä uutisia tulee vielä jonkin aikaa.

Kunnes Romneyn ehdokkuus varmistuu, sitten alkaakin rommata todenteolla..;)
USA:n RomRomRom vasta tulossa
1. eurokriisi syvenevä ja reippaasti
2. asuntokauppalama
3. kiinteistökuplan posahtaminen
4. pankkien selvitystilat
5. hyperinflaatio
6. osakekurssien romahdus great depression
7. väyrysestä presidentti
8. hallitus nurin Käteinen takaisin Siilinjärvelle
9. Soini kokoaa uuden vähemmistöhallituksen
10. Gukkenheimin hankkeelle nauretaan
Näitä odotan innolla:
ei voi pitää paikkaansa moinen väite. meillä suomessa on jo aloitettu investoinnit varmaan tulonlähteeseen. guggenheimistä ei kukaan täysjärkinen edes puhuisi, ellei maailmantilanne olisi vakaa. eihän nyt kukaan voi olla niin idiootti, että maksaisi miljoonia pelkästä nimestä ja "lisenssistä", ilman että vastaanottajalla olisi mitään taloudellista riskiä. suomessa käytetään verovaroja vastuullisesti eikä niitä rahoja tuhlata mihinkään tarpeettomaan. ai niin, eikä suomessa ole korruptiota.
puhtoinen kotimaa
USA ja EU romahtaa samaan aikaan, EU lypsää rahaa kaikilta jäsenmailtaan ja pumppaa sen salaa USA:han jotta se ei vielä menisi nurin.

Isot pelaajat ovat sopineet keskenään että, keinotellaan lisärahaa nykytilanteella ja leikitellään markkinoilla ja lopuksi vedetään matto alta.

USAn ja EUn yhteinen lama vetää kaikilta jalat alta ja sen vaikutus tuntuu maailmanlaajuisesti.
Foiled334
Eläkeikää pitää nostaa, päivittäistä työaikaa lisättävä, vuosilomia vähennettävä, veroja korotettava, leikkauksia tehtävä, valtioiden tasolla otettava yhteiset velkabondit käyttöön, valtioden velat on taattava yhteisvastuullisesti, jne

Näitä kaikkia on jo esitetty. Veronmaksajana toivon ettei näin käy...
Köyhä, köyhempi, tuulen huuhtoma takamus...
ei koske suomea
niskalenkki katainen
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos
 

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 14
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 11
Tukholma
Melko pilvistä, ja poutaa 14
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

03:51OsakeOsake

Kurssi nousussaNokia

graafi

2,18+2,06 %+0,04

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949