Kuluttajat suhtautuivat talouteen aiempaa valoisammin

Kuluttajaluottamus ei enää laskenut viime vuoden viimeisellä neljänneksellä Suomessa. Muualla Euroopassa se jatkui, Epsi Rating -yhtiön kysely kertoi.
Taloussanomat
16.1.2012 07:18
Kommentit 38

Luottamusta kuvaavan indeksin mukaan kansalaiset uskovat, että tilanne pysyy ennallaan seuraavan vuoden ajan. Luottamus Suomen talouteen jopa nousi hieman.

Epsin mukaan huonoja uutisia Eurooopan unionin taloudesta tuli vuoden lopulla vähemmän kuin alkusyksystä, mikä rauhoitti suomalaisia.              

Osa-aikatyöläisten luottamus sekä omaan että Suomen talouteen nousi huomattavasti. Myös pienituloisimmat, eli opiskelijat ja työttömät, suhtautuivat tilanteeseen aiempaa valoisammin.

Kyselyyn vastasi noin 5 000 suomalaista loka–joulukuussa 2011.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (38)

Huono 0
Jatkakaa, valo sammutettu tunnelin päässä.
Kuka uskoo kokomuuksen galluppeihin?
Tutkimuksen tulos saattaa ola väärä kun käy kaupoissa siellä ei muita asiakkaita näy kuin venäläisiä.
Nyt kannattaa säästää,eikä kuluttaa.
Syvä ja synkkä lama on vielä edessä.
asukas
Huono 2
Suomalaiset: iloiset veronmaksajat
uutta rahastoa järjestelemään.

KREIKKA TARVITSEE KESÄKSI LOMARAHOJA!
Eihän se kuluttajien luottamus enää heikkene, koska se ei voi heiketä! Kuluttajien luottamus nimittäin on nollassa! Mikä tutkimus tämä oikein on?
Epäluottamus
Afrikkalaiset ovat iloisia päästessään suomeen veromaksajien rahoilla kuluttamaan.
Haista vitu!
Huono 0
Eihän se kuluttajien luottamus enää heikkene, koska se ei voi heiketä! Kuluttajien luottamus nimittäin on nollassa! Mikä tutkimus tämä oikein on?

Äläs nyt ole ilonpilaaja! Kulutusjuhla henkeä mieleen. Näin presidentin vaalien alla kaikki kriittiset ajatukset on parempi sysätä vaika aviokumppaniin.
Purkin potkija
Huono 1
Kuluttajien luottamus, eli typeryys-indikaattori on varmaan tärkein tekijä, jonka perusteella suurten kauppakeskusten rakentamiset aloitetaan suomessa.

Mutta viikkohan on alkanut hyvin. Tämä "uutinen" varmaan rohkaisee Rytkostä ja Uotilaa & kumppaneita laatimaan omat mainoksensa Talsaan loppuviikoksi.
Huono 0
Jatkakaa, valo sammutettu tunnelin päässä.

Älä sano, aivan liian moni on uskonut niihin aikaisemminkin.
Myös pienituloisimmat, eli opiskelijat ja työttömät, suhtautuivat tilanteeseen aiempaa valoisammin.

Joo, alle 500 euroa kuukaudessa ansaitsevat suhtautuvat luottavaisesti tulevaisuuteen, koska tuon huonommin ei voi enää mennä taloudellisessa mielessä.
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos
 

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 14
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 11
Tukholma
Melko pilvistä, ja poutaa 14
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

03:51OsakeOsake

Kurssi nousussaNokia

graafi

2,18+2,06 %+0,04

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949