Kirjaudu ▼
 

Hallituslähde: S&P säilyttää Suomen AAA:n

Lehtikuva
Hallituslähde: S&P säilyttää Suomen AAA:n
Luottoluokitusyhtiö Standard & Poor's säilyttää Suomen valtion luokituksen parhaimmassa AAA-luokassa. Näin kertoo Suomen hallitusta lähellä oleva lähde Taloussanomille.
Aleksi Moisio
13.1.2012 19:39
130

Useat uutistoimistot kertoivat perjantaina nimettömiin lähteisiinsä perustuen, että luottoluokitusyhtiö Standard & Poor's laskee tänä iltana useamman euroalueen maan luottoluokitusta.

Illalla liikkuneiden tietojen mukaan ainakin Ranska on menettämässä AAA-luokituksensa. Ranskan hallituksen edustaja vahvisti huhut talouslehti Wall Street Journalille.

Standard & Poor's asetti joulukuun alussa 15 euromaan luottoluokitukset tarkkailuun ja kertoi saattavansa laskea niitä. Tuolloin S&P arvioi, että myös Suomi voi menettää AAA-luokituksensa.

Suomalaisilla on kipeitä muistoja luottoluokittajista, sillä edellisen kerran paras AAA-luokitus menetettiin 1990-luvun alun taantumassa.

Tuolloin luokituksen laski ensimmäisenä Moody's, joka ryhtyi toimiin lokakuussa 1990. Standard & Poor's heikensi Suomen luokitusta maaliskuussa 1992.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (130)


Anonyymi
Ei löydy kanttia S&P:ltä.

Suomen luottoluokituksen alentamiselle ei ole perusteita.
Topi 13.1.2012 19:49

Anonyymi
Ei koske Suomea.
Muu maailma saa olla 13.1.2012 19:50

Anonyymi
Kaikki organisaatiot tarvitsevat sekä lahjojen vastaanottajat että JOULUPUKIT.
Suomi yksi pukeista 13.1.2012 19:50

Anonyymi
Miten euromaiden yhteisvaluutta-alue voi pysyä kasassa jos siihen kuuluvien maiden luottoluokitukset liikkuvat ääripäästä toiseen?


Miksi ihmeessä Suomen luokitusta pitäisi alentaa?



Liikaa velkaa ja miten maksat edes velan korot.
APUKOULU PAIKALLAAN 13.1.2012 19:50

Anonyymi
Ei löydy kanttia S&P:ltä.

Suomen luottoluokituksen alentamiselle ei ole perusteita.



ÄLÄ SINKÄÄN ALOITA, LIIKAA VELKAA SE ON SELVÄÄ
Nimetön 13.1.2012 19:52

Anonyymi
Suomen taloushan on päällisin puolin kunnossa, koska täällä asuu kansa, jota voi verottaa ihan miten rankasti haluaa. Tarkempi tutkimus kuitenkin osoittaa, että puolet kansasata on julkisella sektorilla töissä, 30% sosiaalipummina ja loput 2o% painaa hiki päässä töitä että saa kaikkien viulut maksettua.! Itse valitettavasti kuulun siihen 20,neen prosentiin!!!
se siitä hyvinvoinni 13.1.2012 19:55

Anonyymi
Laskekaa Bbb-luokkaan samantien ! Tiedätte, että BKT:stä 30% on puhdasta julkispaCkaa.

Suhteuttakaa Suomen velkataakka näin puhdistettuun lukuun. Poistakaa laskelmista "valtion varallisuudeksi" lasketut yksityiset eläkevarat.

Ja hups, velkaantumisasteemme taitaakin olla 7-10% !

Lopettakaa tulevien sukupolvien verotulojen diskonttaaminen jatkuvasti enenevällä syömävelaksi elämisellä !

Sillä maksajaa ei enää olekaan 10 vuoden kuluttua kun Suomalia menee valtiokonkurssiin Kreikan lailla.

Ansaitsemme "B:tä" - Antakaa, antakaa !
Jatketussa valheessa 13.1.2012 19:55

Anonyymi
Miksi ihmeessä Suomen luokitusta pitäisi alentaa?


Jotta pääministeri Pinokkio ei saisi enää lainaa etelän elättämiseen.
Pahan Henkseli 13.1.2012 19:57

Anonyymi
Suomi säilytti vielä AAA luokituksensa kun Käteisen ja Jurpilaisen piikki pysyy vielä auki. Kunhan tuosta muutama maa tipahtaa kyydistä pois ja Suomen takausvastuut rävähtää silmille (jopa yli 50 miljardia+korot)niin johan tippuu luokitukset ja rankalla kädellä. Kiitos vaan nykypolitiikalle, veronmaksajat ja heidän jälkeläisensä ovat vielä pitkään velkavankeudessa muiden veloista. Velkaa ei hoideta velalla, koskahan se tajutaan??????
Taivas varjele tätä 13.1.2012 19:58

Anonyymi
Suomeen on jo muodostumassa uudenlaisia hallintoelimiä jakamaan pottia omiin tarkoituksiin. Jotkut tahot ovat suunnittelemassa osuukuntia joilla on oma ruokajakelu, rakentaminen, omistusasuntoja. Näitä on jo Suomessa mm. yleisradio, järjestöjä ja kaikista suurimpana kuntaorganisaatio.
oman edun kuppikunna 13.1.2012 19:58
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä