Kolme suurta: Euroalueella taantuma näköpiirissä
Tänään julkistamassaan yhteisessä euroalueen talouskatsauksessa tutkimuslaitokset ennustavat euroalueen bruttokansantuotteen supistuneen viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 0,3 prosenttia. Kuluvalla ensimmäisellä vuosineljänneksellä euroalueen talous jatkaisi supistumistaan 0,2 prosentin tahdilla ennen vakautumistaan toisella neljänneksellä.
Heikon kehityksen taustalla ovat rahoitusmarkkinoilta tuleva negatiivinen paine, julkisen talouden tasapainottamistoimet ja heikkenevä ulkoinen kysyntä.
Heikko kuluttajaluottamus ja heikkenevät työmarkkinat yhdessä julkisen talouden kiristämisen kansa viittaavat siihen, että kulutuskysyntä lähes pysähtyy vuoden alkupuoliskon aikana, katsauksessa arvioidaan.
Euroalueen inflaation tutkimuslaitokset ennustavat olevan ensimmäisellä vuosineljänneksellä 2,1 prosenttia ja toisella neljänneksellä hidastuvan 1,9 prosenttiin.
Elintarvikkeista ja energiasta putsatun niin sanotun pohjahintainflaation ne ennustavat laskevan marraskuun 2,0 prosentista 1,6 prosenttiin kuluvan vuosineljänneksen lopussa ja edelleen 1,5 prosenttiin kesäkuussa.













