Suomen valtionvelka laski joulukuussa – velkaa lähes 15 000 euroa per kansalainen
Suomen valtionvelka oli vuoden 2011 lopussa 79,6 miljardia euroa, Suomen Rahatiedon Taloussanomille keräämistä tiedoista ilmenee.
Velka aleni joulukuussa 103 miljoonalla eurolla marraskuun luvuista, mutta vuoden 2010 joulukuusta velka on kasvanut 4,5 miljardilla eurolla.
Yhtä suomalaista kohden velkaa oli vuoden lopussa noin 14 745 euroa. Yksittäisen kansalaisen velkataakka keveni kuukaudessa parikymmentä euroa.
Suomi joutuu tänä vuonna ottamaan reilusti viime vuotta enemmän velkaa. Valtiokonttorin rahoitustarvelaskelmien mukaan valtio ottaa tänä vuonna uutta velkaa 7,3 miljardia euroa eli yli puolet enemmän kuin viime vuonna.
Taloussanomien joulun alla tekemä selvitys osoitti myös, että toisin kuin 1990-luvun lamavuosina, viime aikoina kansalaiset eivät ole kyselleet valtiolta, josko oma osuus velasta olisi mahdollista maksaa pois ja auttaa siten Suomea selviytymään veloistaan. Valtiokonttori ei tosin kykenisi ottamaan huolestuneen kansalaisen rahoja vastaan.











