Inflaatio kiusaa Suomea – Ruotsi selviää vähemmällä

Arijukka Turtiainen
Inflaatio kiusaa Suomea – Ruotsi selviää vähemmällä
Suomen taloudessa on huomattavat inflaatiopaineet, ennustaa Danske Bank tänään julkistamassaan talouskatsauksessa. Ruotsiin pankki ennustaa huomattavasti pienempää inflaatiota.
Taloussanomat
9.1.2012 15:26
Kommentit 32

Danske Bankin mukaan nousevat energian ja ruuan hinnat iskevät Suomen yleiseen hintatasoon samaan aikaan, kun useat julkiset maksut nousevat.

Danske Bank povaa tälle vuodelle 2,6 prosentin inflaatiota, josta noin yksi prosenttiyksikkö koostuu veromuutoksista.

Viime vuoden keskimääräiseksi inflaatioksi pankki povaa 3,3 prosenttia, josta noin puoli prosenttiyksikköä koostui veromuutoksista.

Ruotsiin pankki ennustaa tälle vuodelle vain 0,7 prosentin inflaatiota. Pankin ennuste on muutoinkin optimistisempi Ruotsin osalta.

Pankki ennustaa, että Suomen ja Ruotsin bruttokansantuotteet supistuvat tänä vuonna yhden prosenttiyksikön verran. Pankki uskoo, että Ruotsi käyttää elvytysvaraansa tämän vuoden aikana.

Suomen osalta ennuste on synkempi. Julkinen kulutus ei tue talouskasvua, sillä Suomen elvytysvara on jo käytetty.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenTapiola Pankilta tuli synkin ennuste (15.12.2011 09:10)
UutinenEKP laski odotetusti ohjauskorkoa (8.12.2011 14:45)
UutinenMiten ja milloin euro hajoaa? (30.11.2011 06:16)
UutinenPT:n ennuste: Nämä toimialat kasvavat (29.11.2011 11:13)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (32)

Huono 0
Tasaverot kunniaan!!!

Ei se inbflaatio voi näin olla. Euron piti pelastaa meidät kaikelta pahalta.
Nimetön Siilinjärveltä
junaliput nousee, bensa nousee, sähkö nousee, v-tutus nousee... jossain vaiheessa, myös kansa nousee.
nousu tulee
Suomen elvytysvara meni tai on varattu sikamaiden tukipaketteihin. Ruotsilla on vielä millä elvyttää.
"Inflaatio kiusaa Suomea - Ruotsi selviää vähemmällä"

Mitä vielä kiusaa! Velka-Elvis luukussaan hykertää käsiään, kun asuntolainan maksuun saadaan nyt helpotusta!

Katainenkin tienaa tällä, on meinaan sen verran asuntolainaa;)
Rommel Rommelsson
Bensan ja dieselin nousulla pistettiin hintoihin pari lisäprosenttia päälle. Suomessa kun kaikki tavara liikkuu pyörillä.

Jyrkin ansiosta Suomi-moottori leikkasi kiinni hänen laitettuaan hiekkaa tankkiin.
Rahat kreikkaan ja lisäverot Suomeen
Kauppalehti kirjoitti tänään, että asuminen on kallistumassa nopeasti:

www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=201201111423
Hinta ei toki ole este laadukkaalle kotimaiselle asumiselle
Danske Bankin mukaan nousevat energian ja ruuan hinnat iskevät Suomen yleiseen hintatasoon samaan aikaan, kun useat julkiset maksut nousevat.
...
Suomen osalta ennuste on synkempi. Julkinen kulutus ei tue talouskasvua, sillä Suomen elvytysvara on jo käytetty.


Kiitos Kokoomukselle, nopeasti saivat Suomen nurin ensin laittamalla veronmaksajien rahat ulkomaisille rakennusyhtiöille ja nyt sitten kunnon laman iskiessä taskut on tyhjät. Vaikka pankkikriisi iski 2008, toteutettiin järjettömät palkankorotukset julkiselle sektorille kun "ei koske Suomea"
Kohta porrastettu kiinteistövero antaa raippaa vanhassa energiasyöpössä talossa asuvalle.
Verotuksella kulutus alas ja talous kasvuun
Suomen inflaatio- ja "talouskasvu" johtuu pohjimmiltaan verojen korotuksista, joka puolestaan tarkoittaa julkisen kulutuksen rajua kasvua suhteessa yksityiseen sektoriin.

Tämä sairaus on jo tullut tiensä päähän. Se joko parannetaan suosiolla, tai se itketään ja parannetaan Kreikkalaiseen malliin.
Karva
Huono 0
Älkää kumauttako Suomi-neitoa pesäpallomailalla!
ei varaa elvyttää
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos
 

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 14
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 11
Tukholma
Melko pilvistä, ja poutaa 14
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

03:51OsakeOsake

Kurssi nousussaNokia

graafi

2,18+2,06 %+0,04

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949