VM ennusteiden eroista: "Ei kannata kiinnittää huomiota"
Valtiovarainministeriön (VM) kansantalousosaston ylijohtaja Jukka Pekkarinen kehottaa suurpiirteisyyteen tuoreita suhdanne-ennusteita vertailtaessa.
– Kun kansainvälinen talous ja euroalueen talous ovat sellaisessa kaaoksessa kuin ovat, on syytä korostaa, että kaikkiin suhdannearvioihin liittyy suuri epävarmuus. Vaihteluvälit ja riskimarginaalit ovat hyvin suuret eikä tässä tilanteessa kannata kiinnittää huomiota muutaman kymmenyksen eroon näissä yhtenä lukuna esitetyissä kasvuarvioissa, Pekkarinen sanoi VM:n uuden suhdanne-ennusteen julkistamistilaisuudessa tänään.
VM on laskenut ennusteensa Suomen ensi vuoden talouskasvusta 0,4 prosenttiin aiemmasta 1,7 prosentista. Myös Suomen Pankki odottaa ensi vuodelle 0,4 prosentin kasvua. Sen sijaan Nordea, Sampo Pankki ja Tapiola ennustavat Suomen talouden ensi vuonna supistuvan 0,5–1,5 prosenttia.
– Kokonaistaloudellinen luku on summa huoltotaseen eristä, jotka on hyvin huolellisesti käyty läpi. Meillä ei ole tämän tiedon valossa mitään sellaista tekijää tiedossa, joka johtaisi näiden yksittäisten huoltotaseen erien kohdalla huomattavasti negatiivisempaan näkemykseen, VM:n suhdanneyksikön päällikkö Mika Kuismanen perusteli kasvua povaavaa lukua.
VM:n mukaan Suomen onni on, että tärkeimmät vientimaamme Saksa, Ruotsi ja Venäjä näyttävät selviävän parista seuraavasta vuodesta kohtalaisen hyvin. Mikäli näin ei käy, Suomen ulkomaankaupan tilanne kääntyy nyt ennustettuakin heikommaksi.
Ministeriö ennustaa viennin tänä vuonna supistuvan ja ensi vuonna kasvun jäävän 0,6 prosenttiin.
Ennuste olettaa euroalueelle nollakasvua, joten kotimaisen kysynnän olisi pidettävä Suomen talous pystyssä.
Kuluttajien ja teollisuuden luottamus on heikentynyt tänä vuonna voimakkaasti, mutta se ei VM:n mukaan ole kuitenkaan heikentynyt lähihistoriaan verrattuna niin paljon, että se viittaisi voimakkaaseen romahdukseen. Tuoreimmat luvut kertovat hienoisesta toipumisesta, mutta tuleva kehitys on arvailujen varassa.
VM ennustaa yksityisen kulutuksen kasvavan ensi vuonna vain 0,4 prosenttia ja investointien kääntyvän 1,9 prosentin laskuun. Investoinneissa positiivisen panoksen tarjoaa yksinään asuinrakentaminen, ja ministeriön mukaan toivottavaa olisi, että kone- ja laiteinvestointien osuus kasvaisi.













