Kirjaudu ▼
 

Suomi tarvitsee ensi vuonna 21 miljardia velkaa

Suomi tarvitsee ensi vuonna 21 miljardia velkaa
Valtiokonttori on arvioinut katsauksessaan Suomen lähiajan velanottotarpeita. Ensi vuoden rahoitustarpeen arvioidaan olevan noin 21 miljardia euroa.
Taloussanomat
15.12.2011 16:42
52

Kuluvan vuoden rahoitustarve on Valtiokonttorin neljännesvuosikatsauksen mukaan nyt täytetty sekä pitkä- että lyhytaikaisen lainanoton osalta. Kokonaisuudessaan tämän vuoden lainamäärä asettui 23,4 miljardiin euroon, mikä on hiukan arvioitua vähemmän vahvan likviditeettiaseman johdosta.

Marraskuussa hyväksytty uusi budjettilain tulkinta merkitsee, että Valtiokonttorin ei enää tarvitse kerätä rahoitusta budjettiin kirjatun lainanottotarpeen täyttämiseksi, jos rahoitusaseman ei katsota sitä edellyttävän.

Tuoreimman budjettiesityksen mukaan Suomen valtionvelka kasvaa ensi vuonna 7,3 miljardilla eurolla. Ensi vuoden rahoitustarpeen arvioidaan olevan noin 21 miljardia euroa, josta pitkäaikaisen rahoituksen osuus on noin 70 prosenttia. Loppuosa on tarkoitus kattaa lyhytaikaisella lainanotolla, kuten valtion velkasitoumuksilla.

Valtiokonttorin mukaan valtio jatkaa todennäköisesti nykyistä strategiaa kahden euromääräisen viitelainan liikkeeseenlaskusta per vuosi.
Alkuvuonna 2012 lasketaan  todennäköisesti liikkeeseen uusi pitkä viitelaina. Rahoitusohjelmaa mahdollisesti tuetaan lisäksi MTN-ohjelmaan (Medium Term Note) liittyvällä rahoituksella.

Valtiokonttori aikoo myös myydä vanhaa velkaa ensi vuoden aikana yhteensä neljässä huutokaupassa, joista 1–2 huutokauppaa ajoittuisi ensimmäiselle vuosipuoliskolle, ”ensimmäisen neljänneksen aktiviteetti mukaan luettuna”.

Lisäksi kuukausittain erääntyviä valtion velkasitoumuksia lasketaan liikkeelle ensimmäisestä neljänneksestä lähtien.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Kansainvälisen taloussuhdanteen heikkenemisestä huolimatta Suomen valtiontalous on täyttänyt EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen kaikki kriteerit, mikä erottaa Suomen useimmista muista euroalueen maista, Valtiokonttorin katsauksessa sanotaan.

Sen mukaan valtiontalouden suhteellisen vakaa tila heijastuu myös Suomen valtion luottoluokituksiin. Valtiolla on luottoluokitukset kolmelta luottoluokituslaitokselta: Fitch Ratings’lta, Moody’silta ja Standard & Poor’silta. Kaikki kolme luokituslaitosta ovat antaneet Suomelle parhaan mahdollisen AAA-luokituksen.

Joulukuussa S&P asetti Suomen pitkäaikaisten lainojen luokituksen tarkkailuun mahdollista laskua varten muiden euroalueen maiden tavoin.

(Oikaisu: Toisin kuin jutussa aiemmin virheellisesti mainittiin Suomen valtionvelka kasvaa ensi vuonna 7,3 miljardilla eurolla, eikä 7,3 miljardiin euroon.)

Yritykset Valtiokonttori
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (52)


Anonyymi
Ei Suomi velkaa tarvitse, politrukkiarmeija sen sijaan kyllä (meidän piikkiin).
Verotus on laillistettua rosvousta. Rahat menevät julkisen talouden loisten ja byrokraattien ahteriin.
Nimetön 15.12.2011 17:38

Anonyymi
Suomen alhaisella korolla otetaan ja sijoitetaan Kreikan papereihin, josta saa moninkertaisen koron.

Hyvä business.


--Kreikka siirtänyt varat "turvaan" -EIVÄT PYSY EDES KORKOJA MAKSAMAAN?
KATAINEN URPILAINENE 15.12.2011 17:39

Anonyymi
Bruttokansantuote eli tuotettujen tavaroiden ja palveluiden yhteenlaskettu arvo oli viime vuonna 180 miljardia euroa.
Laman seurauksena taloutemme ei tule nousemaan ,joten 21 miljardia "uutta-velkaa " on 11,6 % vuotuisesta bruttokansantuoteestamme .
Samalla arvostelemme etelä-euroopan maita holtittomasta rahankäytöstä, ja löysästä budjettikurista , vaikka velkaantumisasteeme on euro-asueen suurimpia .
Tiukan budjettikurin 15.12.2011 17:43

Anonyymi
Onneksi olemme A-luokkaa, kokoomuspolitiikoista huolimatta
alkuperäisasukas 15.12.2011 17:44

Anonyymi
Muuttoliike pois euro alueelta on alkanut!
muuttaja 15.12.2011 18:22

Anonyymi
Otetaan äkkiä sitä velkaa lisää, ajetaan itsemme konkurssin partaalle ja annetaan EKP:n ostaa valtiolainat sitten kun muille ei enää kelpaa.
Nimetön 15.12.2011 18:32

Anonyymi
Ei hätää, katainen ja urpilainen on toivonut minulta 40mrd


EI RIITÄ:

Suomen pankki ostaa 20 miljardin viikkovauhdilla eurobondeja.
Tekee 1040 miljardia per vuosi. SUOMEN bondi OSUUS 1.8%
(vuositasolla 22 miljardia)

ERVV 28 miljardia korkoineen.

IMF:n osuuskin paisui kevään sasi korotuksen jälkeen ( 2.4) IHAN suitsuppeli 3 milJardia lissää?

EVM pukkaa päälle 12 miljardin osuudella -alkuosuudella-
jaettavaa 10 000 miljardia. Summa lisääntyy kaiken aikaa...

KUKA HOMMAA RAHAT

JOS VEROJA -KOKOOMUS VÄLILLISIÄ -KOROTETAAN --MENETÄN JÄRKENI--SITTEN ALAMME
IHAN SIKA HULLU KANS 15.12.2011 18:37

Anonyymi
Pahoittelen toistoa mutta kenties jotakuta muutakin pohdituttaa tämä:

Edelleen olisin hyvin kiinnostunut kuulemaan kotoisen median analyysia siitä, miksi islannista ei kuulu mitään dramaattisen traagista tarinaa poloisen kansan kestämättömästä kurimuksesta.

Talousoppien mukaan Islannin pitäisi olla nyt perikadossa koska se suljettiin kansainvälisiltä markkinoilta kieltäydyttyään presidenttinsä johdolla yksityistämästä tappioita kansan maksettaviksi.

Erityisesti olisi kiinnostavaa kuulla vertailu yksittäisten kansalaisten palveluiden ja sosiaaliturvan asemasta ja siitä miten paljon enemmän heikennyksiä kansalaisen asemaan totaalikatastrofin vastaanottamisesta lopulta koitui, verrattuna IMF apua saaviin maihin.

Vai koituiko?
Joe 15.12.2011 18:38

Anonyymi
Ylisuuri pöhöttynyt julkinen sektori syötetään ja pulkistetaan kunnon lainarahalla!
bnvncvbncnc 15.12.2011 18:43

Anonyymi
Taitaa Suomen velat mennä suoraan IMF:lle, ERVV:lle ja EVM:lle. Sieltä rahaa lapioidaan Kreikkaan ja muille konkurssimaille. Kreikasta rahat katoaa Sveitsin ja muiden veroparatiisien pankkitileille. Tämä pyörä pyörii vuodesta toiseen ja Suomen valtion velka sen kun kasvaa.
Järki Käteinen 15.12.2011 18:43
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä