IMF: Kreikka palasi raiteilleen
Kesän takapakin jälkeen Kreikka on palauttanut talouden tervehdyttämisohjelman raiteilleen, IMF sanoo. Valuuttarahasto arvioi, että suunnitelluin toimin Kreikka saa taloutensa kohti tasapainoa edellyttäen, että yksityisten sijoittajien osuus paketista toteutuu lähes täysimääräisesti.
IMF:n mukaan Kreikka on toteuttanut ja toteuttaa useita merkittäviä uudistuksia.
Valuuttarahasto kuitenkin varoittaa, että ohjelman toteutumiseen liittyy riskejä. Ulkoinen riski on euroalueen näkymien heikkeneminen. Sisäinen riski taas on ohjelmasta lipsuminen uudelleen.


















Kommentit (45)
Ei ole tullut vasta kuin 30 miljoonaa euroa korkotuloina Kreikasta, mutta kyllä se siitä.
Jaaha, no, olisi hyvä jos artikkeliin kirjoitettaisiin esimerkiksi nyt vaikka YKSI sellainen?
Ei ole tullut vasta kuin 30 miljoonaa euroa korkotuloina Kreikasta, mutta kyllä se siitä.
Pyramidimiljoonat on saatu? Tuloista voidaan puhua vasta sitten kun koko velka on kuitattu.
Mitä tämä "sitoutuminen" oikeastaan on? Lupauksia tulevasta?
En käsitä miksi myös IMF alentuu tämänkaltaiseen epäselvään kielenkäyttöön.