Nyt jo keskuspankitkin varautuvat eurotuhoon

EPA/Aidan Crawley
Nyt jo keskuspankitkin varautuvat eurotuhoon
Eräissä Euroopan keskuspankeissa on alettu pohtia euronjälkeistä aikaa, WSJ kirjoittaa.
Taloussanomat
8.12.2011 10:40
Kommentit 72

Jotkut Euroopan keskuspankit ovat alkaneet varautua euron hajoamiseen, Wall Street Journal (WSJ) kirjoittaa viitaten asiaa tunteviin lähteisiin.

WSJ:n mukaan keskuspankeissa pohditaan, kuinka onnistuu paluu kansallisiin valuuttoihin, joiden seteleitä ei ole painettu vuonna 2002 tapahtuneen käteiseuron käyttöönoton jälkeen. Ainakin Irlannin keskuspankin kerrotaan selvittävän, tarvitseeko sen varata käyttöönsä setelipainokapasiteettia.

Euroalueen ulkopuolella useat keskuspankit valmistautuvat suojatoimiin euron hajoamisen varalta. Esimerkiksi Sveitsin keskuspankki, joka on sitonut frangin kurssin euroon, pohtii vaihtoehtoja yhteisvaluutalle.

WSJ:n lähteet korostavat, että keskuspankkien toimet ovat vasta esivalmistelua eivätkä ne sisällä odotusta siitä, että euroalue todella olisi hajoamassa.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenMiten ja milloin euro hajoaa? (30.11.2011 06:16)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (72)

Huono 0
Kikkelis kokkelis rom rom rom, kohta ollaan kaduilla parsimassa sukkia ja inflaatio on 100000000% ja kaikki juo viinaa ja maailma räjähtää. Ai niin ja Käteinen: ei koske suomea ja niskalenkki ja Urpilainenkin on mölö.

Nyt kenenkään muun ei tarvitse enää vastata, kun hoidin sen kaikkien peruskommentoijien puolesta.

Tuija
Vanha uutinen, pörssit nousee.
Kikkelis kokkelis rom rom rom, kohta ollaan kaduilla parsimassa sukkia ja inflaatio on 100000000% ja kaikki juo viinaa ja maailma räjähtää. Ai niin ja Käteinen: ei koske suomea ja niskalenkki ja Urpilainenkin on mölö.Nyt kenenkään muun ei tarvitse enää vastata, kun hoidin sen kaikkien peruskommentoijien puolesta.

Tuliko ostettua liian kalliilla?
Arvasin
Oravat hakeutuvat piiloihin.
Vanha uutinen, pörssit nousee.
Aivan kuin pörssi olisi joku jumala. :D Sijoita vähän rahaa niin jumalasi pysyy tyytyväisenä.
pörssi - kaikentietävä, kaikennäkevä ennustuskone
Vapautuuko ytimen hajotessa säteilyä?
suojautukaa varmuuden vuoksi!
Ei koske Suomea.
J.Käteinen
Kohta rommaa! Suomi voi laittaa jo uusien markkojen suunnittelukilpailun pystyyn.
Omena ja meloni
Jykke nähty hiippailemassa rajavyöhykkeellä.
Viralliset BKT-luvut tulisi aina ilmoittaa velkakorjattuina.

Jos BKT kasvaa, mutta valtio ottaa velkaa, niin kyse ei ole aidosta talouskasvusta. Ennen pitkää velalla tehty BKT romahtaa ja johtaa nyt käsillä olevaan kaaokseen.
velkakuplan aika on ohi
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 14
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 11
Milano
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 18
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

03:42OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

16,00-1,05 %-0,17

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949