Euroministerit sopuun ERVV:n vahvistamisesta – Kreikka saa lainansa
Euroalueen valtiovarainministerit ovat päässeet sopuun Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) vahvistamisesta myöhään yöllä Brysselissä. Ministerit sopivat myös, että Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n roolia velkakriisin hoitamisessa kasvatetaan. Näin Euroopan velkakriisiä pyritään ratkomaan vivutetun ERVV:n ja IMF:n avulla.
Kokouksessa sovittiin lisäksi Kreikan seuraavan lainaerän maksamisesta.
ERVV:tä vahvistetaan aiempien tietojen mukaisesti siten, että rahastoa käytetään takaamaan 30 prosenttiin asti kriisimaiden uusia joukkovelkakirjoja. Tällöin sijoittajien tappiot kriisimaan mahdollisessa maksukyvyttömyystapauksessa olisivat pienemmät kuin ilman takausta.
Lisäksi valtiovarainministerit sopivat, että ERVV:lle kehitetään uusia sijoitustyökaluja vahvistamaan rahaston kykyä ostaa joukkovelkakirjoja sekä ensi- että jälkimarkkinoilta. Ministerit eivät kuitenkaan määritelleet ERVV kasvanutta "tulivoimaa" tarkasti. ERVV:n pääjohtaja Klaus Regling sanoi, että on "mahdotonta antaa tarkkaa lukua" ERVV käytössä olevasta rahasummasta.
– Markkinaolosuhteet muuttuvat ajan myötä, hän sanoi.
Aiemmin julkisuudessa on liikkunut tietoja ERVV:n lainanantokyvyn kasvattamisesta 1 000 miljardiin euroon. Euroryhmän puheenjohtaja Jean-Claude Juncker sanoi, että ERVV:n toimintakyky on "erittäin merkittävä", ja sitä tukevat myös IMF:n lainanantomahdollisuudet.
Euroalueen valtiovarainministerit olivat yhtä mieltä myös IMF:n roolin kasvattamisesta Euroopan velkakriisin hoidossa.
– On erittäin tärkeää, että IMF pystyy maailmanlaajuisesti kasvattamaan resurssejaan joko hankkimalla lisäpääomaa tai kahdenvälisillä lainoilla, jotta se voi lainata lisää rahaa euromaille, jotka ovat rahan tarpeessa, Hollannin valtiovarainministeri Jan Kees de Jager sanoi eilen kokouksen jälkeen Brysselissä.
ERVV:n vahvistamisen ja IMF:n roolin kasvattamisen on yhdessä tarkoitus tarjota uusia keinoja Euroopan velkakriisin hoitoon. ERVV:n eilen julkaiseman asiakirjan mukaan lainavakuuksien ja sijoitustyökalujen on tarkoitus olla käytössä ensi vuoden alkupuolella.
Euroryhmä teki myös päätöksen Kreikan seuraavan kahdeksan miljardin euron lainaerän maksuunpanosta. Lopullisen päätöksen asiasta tekee EU:n, EKP:n ja IMF:n muodostama niin sanottu troikka. EU:n osuus lainasta on kaksi kolmasosaa. IMF:n päätöstä asiasta odotetaan joulukuun alussa, jolloin tukilaina saataisiin maksuun kuun puolivälissä.
Valtiovarainministerit jatkavat kokoustaan tänään Brysselissä. Keskustelua käydään muun muassa Euroopan keskuspankin (EKP) roolin vahvistamisesta. Ministerit keskustelevat siitä, voitaisiinko EKP:a käyttää kriisimaiden rahoittamiseen ilman, että pankki rikkoisi omia sääntöjään. Tarkoituksena on selvittää, olisiko EKP:n mahdollista lainata rahaa ylivelkaantuneille maille kierrättämällä rahat IMF:n kautta.
Koko Euroopan unionin valtiovarainministerit kokoontuvat myös tänään keskustelemaan pankkien tukemisesta.
















Kommentit (44)
Hän on todellinen valtiopäämies.
Lukekaa Demaria !
Euroalueella yhteivaluutta ei toimi teoriassa ja eikä käytännössä, mikä on kai jo kokeellisestikin todennettu?
Ensi tilassa pitäisi tietenkin eurosidonta purkaa ja saattaa vahingon aiheuttajat vastuuseen?
Mitään ei ole opittu.