Salkunhoitajat manaavat Etelä-Eurooppaan synkkyyttä
Noin 40 prosenttia salkunhoitajista arvioi, että Italia ja Espanja joutuvat maksukyvyttömyyteen tai järjestelemään lainojaan.
Tämä selviää amerikkalaisen konsulttiyhtiö Aksian tekemästä kyselytutkimuksesta. Kyselyyn vastasi 125 riskirahaston salkunhoitajaa. Heidän hoidossaan on noin 800 miljardia dollaria varoja eli noin kolmannes kaikista maailman riskirahastojen varoista.
Noin 65 prosenttia vastaajista uskoo, että Euroopan unionin jäsenmaat ottavat käyttöön eurobondit, joilla voidaan helpottaa euroalueen velkakriisiä.
Keskimäärin vastaajien näkemys maailmantalouden kasvusta on synkempi kuin esimerkiksi IMF:n. Suurin osa institutionaalisen tason salkunhoitajista ei myöskään usko, että nykyisellä rahoitusalan säätelyllä on juuri vaikutusta heidän sijoituksiinsa.
Salkunhoitajista noin 80 prosenttia arvioi, että USA:n keskuspankki Fedin niin sanottu Operaatio Twist epäonnistuu vaikuttamaan rahoitusmarkkinoihin. Operaatio Twist on Fedin 400 miljardin dollarin pitkän velan osto-ohjelma.
Vastaajista 94 prosenttia toivoi Euroopan keskuspankilta lisää rahapoliittisia toimia.










