Finanssikonkari TE:lle: "Italia saisi velkaantua Suomen piikkiin"
Aikaisemmin valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston johtajana toimineen Peter Nybergin mukaan EU:n kaavailemat euroalueen yhteiset joukkovelkakirjat eli eurobondit kävisivät Suomelle kalliiksi.
– Suomen ei kannata mennä mukaan eurobondeihin. Järjestelmän hyödyt ovat kyseenalaisia, mutta kustannukset selviä, valtiotieteen tohtori Nyberg arvioi Talouselämälle.
Hänen mukaansa eurobondeista olisi Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä. Komission esittämässä keveimmässäkin vaihtoehdossa Suomi joutuisi ottamaan kontolleen muiden velkaa. Tässä vaihtoehdossa jäsenmaat ottaisivat vain osan lainoistaan eurobondeina ja vastaisivat toistensa veloista vain oman maksuosuutensa mukaan. Tällöin Suomen osuus euroalueen velkakakusta olisi 1,8 prosenttia.
– Näyttää siltä, että Suomen takuut ongelmamaille kasvaisivat myös lievimmässä vaihtoehdossa selvästi. Italia saisi velkaantua Suomen piikkiin, Nyberg toteaa.
Käytännössä Suomi joutuisi ottamaan vastuulleen italiaisten velkoja miljardeilla euroilla joka vuosi. Järjestelmä voisi kasata Suomen piikkiin jo muutamassa vuodessa jopa kymmeniä miljardeja euroja lisävelkaa, vaikka Suomi ottaisi omat lainansa eurobondeina.
Nybergin mukaan euron pelastamiseksi on muitakin vaihtoehtoja.
– Euromaiden pitäisi palata tilanteeseen, jossa jokainen maa vastaa itse omista menoistaan ja veloistaan.











