Professori: Suomi kimppaan Ruotsin kanssa

Heini Karjanmaa
Professori: Suomi kimppaan Ruotsin kanssa
Olisiko uusi Kalmarin unioni Suomen tulevaisuus? Harvardin yliopiston professorin Niall Fergusonin mukaan näin voisi olla vuonna 2021. Suomi saattaisi EU:n ja euroalueen sijasta olla osa pohjoismaista unionia. Suomessa asiantuntijat ovat kuitenkin skeptisiä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Riikka Kalmi
22.11.2011 06:02
Kommentit 239

Skotlantilaissyntyinen Harvardin yliopiston historian professori Niall Ferguson väläyttää talouslehti Wall Street Journaliin kirjoittamassa esseessään, että Suomi olisi vuonna 2021 Euroopan unionin (EU) ja euroalueen sijasta osa Pohjoismaiden liittoa nimeltään ”Norse League”.

Europessimistinä tunnetun Fergusonin tulevaisuusvisiossa euro olisi edelleen tallella, nyt tosin Saksan ympärille keskittyneen tiiviimmän ”Euroopan Yhdysvaltojen” valuuttana. Britannia olisi eronnut EU:sta.

Pohjoismaat olisivat yllättäen päätyneet yhteen Tanskan ja Ruotsin vastustaessa Saksan ehdottamaa uutta ”siirtounionia”, joka siirtäisi tukirahaa eteläisille euromaille. EU:sta poissa pysytellyt öljyrikas Norja olisi tuolloin ehdottanut yhteistä liittoa, johon Norjan,Tanskan, Ruotsin ja Suomen lisäksi kuuluisi myös Islanti. Ferguson ei esseessään kerro, mikä valuutta Pohjoismaiden liitossa olisi käytössä.

Unioniehdotuksia
on sadellut 

Ehdotuksia Pohjoismaiden yhteisestä liitosta ja valuuttaunionista on viime aikoina lausuttu muidenkin tahojen toimesta.

Ruotsalainen akateemisten alojen keskusjärjestön ay-johtaja Gunnar Wetterberg visioi lokakuussa Dagens Nyheterissä Pohjolasta, jolla olisi yhteinen keskuspankki ja yhteisvaluutta.

Keskustan presidenttiehdokas Paavo Väyrynen puolestaan väläytti yhteistä kruunualuetta, "joka avaisi tietä tiiviiseen pohjoismaiseen yhteistyöhön, jolla voisimme selviytyä sekä eurooppalaisista että maailmanlaajuisista myllerryksistä."

Euron hajoaminen
voisi antaa tilaa 

Ruotsin kansallisen taloustutkimuskeskuksen eli Konjukturinstitutetin tutkimusosaston johtajan Juhana Vartiaisen mukaan pohjoismainen rahaliitto voisi tulla kyseeseen, mikäli euro hajoaisi.

– Oma näkemykseni on, että jos Euroopan yhdentyminen ja rahaliittohanke ajaa karille, niin silloin pohjoismainen rahaunioni saattaisi olla yksi ihan mahdollinen toimintatapa. Nyt ei kuitenkaan ole käynnissä mitään sellaisia prosesseja, jotka ajaisivat asioita automaattisesti tällaiseen suuntaan, mutta ei tätä voisi myöskään sulkea poiskaan, Vartiainen kertoo Taloussanomille.

Vartiaisen mukaan Pohjoismaat ovat monella tapaa samanlaisia maita ja jossain mielessä taloudet voisivat myös täydentää toisiaan.

– Kaikilla on kuitenkin nykyään omat rahataloudelliset järjestelynsä, jotka ovat kaikkien osalta toimineet varsin hyvin. Ongelma on ollut euroalueella ja euromaissa. Suomi ei ole kuitenkaan niistä kärsinyt – vaan päinvastoin Suomi saanut hyötyä eurosta suuremman ulkomaankaupan muodossa.

"Ei realistista" 

Sampo Pankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki ei usko, että juuri nykyisessä epävakaassa taloustilanteessa olisi hyvä aika suunnitella uusia unioneita.

Kuoppamäki kuitenkin sanoo, että valuuttaunioniteorian mukaan Pohjoismaat olisi optimaalisempi alue yhteisvaluutalle kuin nykyinen, hyvin erilaisista maista koostuva euroalue.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Pohjoismaat olisivat taloudelliselta rakenteeltaan ja toimintatavoiltaan optimaalisempi kokoonpano. Jos euroalue lähtisi purkautumaan, niin ehkä jonakin päivänä vuosien päästä, kun taloustilanne olisi selkeämpi, voitaisiin ryhtyä miettimään myös tällaista pohjoismaista valuuttaliittoa, hän arvioi.

Tällä hetkellä Kuoppamäki ei näe unionikaavailuja lainkaan ajankohtaisena asiana.

– Tällä hetkellä en näe sitä realistisena. Kaikenlaisten valuuttaunionien suosio on aika alamaissa, ja Suomikin on edelleen osa euroaluetta.

Suomi–Ruotsi
-valuuttaunioni?

Pohjoismaiden valtioliitto eli Kalmarin unioni vaikutti vuosina 1397–1523. Uutta Pohjoismaiden yhteistä liittoa on toki ehditty kaavailla ennen Niall Fergusoniakin. Pisimmälle tässä päästiin 1960-luvun loppupuolella, jolloin Pohjoismailla oli pyrkimys luoda yhteispohjoismainen talousalue Nordek. Hanke kuitenkin kaatui Suomen vastustukseen vuonna 1970.

Valuuttaunionista puolestaan puhuttiin esimerkiksi 1990-luvun puolivälissä, kun ruotsalainen kansantaloustieteen professori Lars Jonung arvioi, että Ruotsin ja Suomen välinen valuuttaunioni olisi optimaalinen.

– Hän esitti aikanaan Suomen ja Ruotsin valuuttaunionia. Taustalla oli se, että Suomen ja Ruotsin tuotantorakenteet ovat samankaltaisia ja muutenkin talouden rakenteissa oli samankaltaisuutta, joten tietynlaista logiikkaa siinä on, myöntää Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) tutkimusjohtaja Markku Kotilainen.

Kotilaisen mukaan mailla on kuitenkin eroja politiikassa ja kahden maan muodostaman valuutta-alueen hyödyt eivät välttämättä olisi riittäviä.

– Norja taas on aivan erilainen talous. Siellä öljyn ja kaasun hinnat vievät taloutta aivan toisenlaiseen suuntaan. Tanskan tuotantorakenne on puolestaan erilainen kuin Suomen ja Ruotsin, ja muutenkin Tanska on aika luontevasti saksalaista valuutta-aluetta, Kotilainen sanoo.

Kotilainen arvioi, että jos eurojärjestelmä alkaa hajota, valtioille tulee omia kelluvia valuuttojaan. 

– Kelluvat valuutat toimivat aika hyvin nykymaailmassa, Kotilainen sanoo.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (239)

Huono 0
Suomi oli kimpassa 500 vuotta Ruotsin kanssa
NL:n kanssa 100 vuotta'EU:n kanssa 10 vuotta,'
MILLOIN AUTONOMIA?
Kun Yhdistyneiden Kuningaskuntien punta -valuutta-alue hajoaa, niin Skotlannin kannattaa harkita valuuttaunionia Hondurasin ja Bolivian kanssa.
Punta-skeptikko
Suomen kannattaa muodostaa valuuttaunioni Unkarin ugri-veljiemme kanssa: heillä oma valuutta ja talous tasapainossa (heti kun IMF myöntää seuraavan hätälainan), ja kansallismielinen hallitus.
Forint
Ei onnistuisi. Nytkin jokainen Pohjoismaa vetää ihan omia linjojaan, jokaisella oma yhdistelmä linjalla NATO-EURO-EU. Päälle vielä ruotsalaisten pakonomainen tarve yrittää olla johtajana Pohjoismaissa, niin riitelyksi se menisi aika nopeasti.
Timppa
Velkapappien utopiaa yhteinen POHJOISMAINEN velkaponzikeskuspankki ja maksat näitä asunto kuplia samoin kun nyt josta rahat leipään korolla, naurettavaa kertakaikkiaan muka kelluvalla valuutalla korkoon.

Millä tavoin suomi voisi olla missään koaliitossa mukana kun omaa teollisuutta ei ole?


Mistä rahat?
Ne vähäiset velka korko rahat valuu jo nyt teollisuuden tuotannosta 90% ulos.

Järjelle täys häätö velkatalouspapit.
Jutusta paistaa luulo. että EU:n ongelma ovat laiskat Välimeren maat.

EU:n ongelma on huono sopeutuminen maailmantalouteen eli huono kilpailukyky ja siitä seurannut velkaantuminen. WTO on täysi pas kaläjä, läjä toisiaan kampittavia jättejä ja kääpiöitä. Vaikka osa EU-maista pärjää globaalissa kilpailussa, se ei riitä.

Enkä väitä, että kilpailu on tasapuolista, rehellistä, ihmisarvoja taikka ympäristöarvoja kunnioittavaa. Systeemi on mätä ja kaikki osapuolet riistävät toisiaan minkä ehtivät. Erityisesti inhoan kiinalaisia.
globaalin talouden vapaus on myytti
Mitäs, jos oltais ihan suomi vaan. Yrityksille maasta muuton sijaan maalle muuttoja. Täällä on jo tarjolla halpaa työvoimaa. Miksi enää kannattaa viedä tuotantoa kiinaan? Olis se hienoo, kun kodinkoneissa, puhelimissa ym lukisi made in finland.
Upo, Helkama, Tunturi, , , ,
Miksi ihmeessä pitäisi perustaa uusia Unioneita? Eiköhän nämä kokeilut riitä vähäksi aikaa.

Paras ratkaisu on, että Suomi palaa muiden pohjoismaiden tapaan oman, vapaasti kelluvan, valuutan käyttäjiksi. Taloussuhteemme muualle Eurooppaan voimme turvata ottamalla uudestaan käyttöön ETA-sopimuksen.
aapeli
Eurofantti rymistelee posliinikaupassa ja kokoajan rytisee. Kun kankeanjäykkää ruumista heiluttaa heikko byrokraattinen häntä, voiko tulos olla muuta, kuin nykyinen kaaos. Ennen euroa jokaisen maan täytyi itse pistää asiansa kuntoon (oli myös välineet siihen), vaikka karvastakin lääkettä käyttäen (mm. Suomi). Ongelmat saatiin helposti rajattua ja kunnostettua ilman kokonaisvaltaisia niskalenkkejä, palomuureja ja kapselointeja.
Kun taloudelle antaa pikkusormensa, niin mikään ei enää riitä ahneuden ja itsekkyyden markkinoilla...
iiro64
Jutusta paistaa luulo. että EU:n ongelma ovat laiskat Välimeren maat.

EU:n ongelma on huono sopeutuminen maailmantalouteen eli huono kilpailukyky ja siitä seurannut velkaantuminen. WTO on täysi pas kaläjä, läjä toisiaan kampittavia jättejä ja kääpiöitä. Vaikka osa EU-maista pärjää globaalissa kilpailussa, se ei riitä.

Enkä väitä, että kilpailu on tasapuolista, rehellistä, ihmisarvoja taikka ympäristöarvoja kunnioittavaa. Systeemi on mätä ja kaikki osapuolet riistävät toisiaan minkä ehtivät. Erityisesti inhoan kiinalaisia.


Et edes komentin perusteella tiedä mitä globaali tarkoittaa.
Olet siis velkaprotektionismin puolella ja haukut muita.
Et näköjään tule edes itsesi kanssa toimeen siksi maailmantalous sakkaa.

Voi pojaa!
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 24 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 14
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 11
Tukholma
Melko pilvistä, ja poutaa 14
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949