Kirjaudu ▼
 

"Maailmantalous taas teho-osastolle"

EPA/JUSTIN LANE
"Maailmantalous taas teho-osastolle"
Riski maailmanlaajuisesta taantumasta on ilmeinen ja yritysten odotukset ovat synkistyneet selvästi eri puolilla maailmaa, kertoo tuore World Economic Survey -suhdannekysely.
Taloussanomat
16.11.2011 10:06
42

Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n ja saksalaisen Ifo-tutkimuslaitoksen kysely kertoo siitä, että luottamus valtioiden viimeaikaista talous- ja finanssipolitiikkaa kohtaan on notkahtanut. Valtioiden velkakriisi on vienyt elvytysvarat eikä kasvua tukevia toimia ole onnistuttu löytämään.

– Maailmantalouden taantuma kolkuttelee jo eteisessä, toteaa Keskuskauppakamarin pääekonomisti, Kansainvälisen kauppakamarin ekonomistiryhmän suomalaisjäsen Maarit Lindström tiedotteessa.

Poikkeuksellista
pessimismiä

Kyselyn mukaan yritysten odotukset seuraavalle kuudelle kuukaudelle ovat poikkeuksellisen pessimistiset.

– Huolestuttavaa on yritysten eri maissa kasvava epäluottamus poliittiseen kykyyn ratkaista pikaisesti julkisen talouden velkaongelmat ja luoda kasvua tukevaa talouspolitiikkaa, arvioi Kansainvälisen kauppakamarin maajohtaja Timo Vuori.

– Maailmantalous on taas joutumassa teho-osastolle, koska oikeita kasvulääkkeitä ei ole löydetty.

Euroopassa ja USA:ssa talousnäkymät putosivat selvästi alle pitkän aikavälin keskiarvon. Molemmilla mantereilla ongelmat ovat tarttuneet reaalitalouteen.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Talouden pessimismi ei koske enää vain Etelä-Euroopan kriisimaita. Myös Euroopan vahvoissa talouksissa kuten Saksassa talousodotukset ovat muuttuneet pessimistisemmiksi, sanoo Lindström.

Useimpien maiden taakkana on muhkea julkinen velka, hidastuva talouskasvu ja heikkenevät työllisyysnäkymät, jotka synkistävät tulevaisuuden uskoa.

– Epävarmuus markkinoilla tuntuu väistämättä maailmankaupassa ja näin ollen myös Suomen viennissä, arvioi Vuori.

Ainoita valopilkkuja on monivuotisesta talouskriisistä hiljalleen nousevan Irlannin kohtuullisen myönteinen kehitys. Myös Venäjän ja Turkin talousodotukset ovat edelleen tyydyttävällä tasolla.

World Economic Survey -kyselyyn osallistui 119 maata ja 1119 yritysvaikuttajaa.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (42)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Luin eilen mielenkiintoisen vastuksen tähän kyseiseen uutisointiin.
Ihan on oma vikanne ja ettekä huoli kiinaa mukaan pelastamaan teitä.
Oma mokanne, turha s 16.11.2011 10:12

Anonyymi
Kuvassa tulevan viikonlopun supersunnuntaita jo nyt jonossa odottava kansalainen.
Edullisia Suomi-asun 16.11.2011 10:13

Anonyymi
Ei hätää: Suomessa otetaan uuttaa syömävelkaa niin kauan kuin sitä jostain saadaan eikä mitään tarvitse muuttaa nykyisin vallassa olevan sukupolven kohdalla, ei varsinkaan julkisella sektorilla eikä eläkejärjestelmässä.
Ahne sukupolvi tiedo 16.11.2011 10:13

Anonyymi
Ei koko mailmantalous,vaan tämä läntinen kapitalismi.Virtuaali raha ei kelpaa sijoittajille,vaan pitää olla oikeaa rahaa.Onneksi Suomen takaukset ei ole oikeaa rahaa,nehän on hoidettu virtuaali velalla.
Hoikkapoika 16.11.2011 10:14

Anonyymi
Maailmantalous = isot pojat TEKEVÄT lamaa pienten poikien äimistellessä.
Buhahhah 16.11.2011 10:15

Anonyymi
Ei koske Suomea.
Lisätienestiä luvass 16.11.2011 10:15

Anonyymi
Lamat kuuluvat talouteen. Tämä lienee ensimmäinen kerta, kun lamaa yritetään estää hinnasta piittaamatta. Tulos on vain pahempi ja pahempi lama. No, ainakin asuntojen hinnat tulevat romahtamaan mojovasti.
Henr 16.11.2011 10:15

Anonyymi
Suomi on maailman kilpailukykyisimpiä valtioita ja Ollila on silti huolissaan tuottavuudesta. Ei ihme, että muualla maailmassa menee vielä huonommin.
Toisaalta, jos tuottavuus olisi huippua kaikkialla, niin luonnonvarat loppuisivat aika äkkiä. Suomessa on luonnonvaroja yltäkyllin vielä tälle populaatiolle, jos osataan oikein toimia, eikä levitellä niitä ympäriinsä ilmaiseksi.
jullikka 16.11.2011 10:15

Anonyymi
Ai ei rommaa vai...
7- 16.11.2011 10:16

Anonyymi

Ihan on oma vikanne ja ettekä huoli kiinaa mukaan pelastamaan teitä.


Kiinalaiset ovat reilua väkeä: He ovat valmiita tekemään meidän työmme ja vieläpä yli 90% halvemmalla!

Yksityinen teollisuus muutti jo sinne Kiinaan, nyt pitäisi jotenkin saada vielä julkinen sektorikin uitettua sinne.
Kiinan apu tervetull 16.11.2011 10:17
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä