Tässä ovat eurokriisin neljä mahdollista huipennusta

Tässä ovat eurokriisin neljä mahdollista huipennusta
Maailman taloustilanne on nyt lähes yhtä epävarma kuin se oli Suomessa 1990-luvun pahimpina hetkinä, sanoo asiantuntija. Hän näkee neljä mahdollista tietä ulos eurokriisistä, eikä "mikään niistä nykytilanteessa naurata". Silti hän toivoo kriisin huipentuvan mahdollisimman pian – vaikka jo tänään.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Johannes Niemeläinen
9.11.2011 13:31
Kommentit 84

Ålandsbankenin Asset Managementin toimitusjohtajan Stefan Törnqvistin mukaan inflaatio lienee ainoa pitkän aikavälin ratkaisu länsimaiden velkaongelmiin. Tällä hetkellä inflaatio ei kuitenkaan jyllää riittävällä voimalla velkojen murentamiseksi.

– Ensin meillä taitaa kuitenkin olla edessämme deflatorinen laskusuhdanne, Törnqvist sanoo.

03:32Osake
-13,92 %
12,55
-2,03

Tänään Ålandsbankenin tuoreen markkinakatsauksen esitellyt Törnqvist uskoo, että eurokriisi tulee huipentumaan talven aikana. Vaihtoehtoja huipennukseksi hän tarjoaa neljä. Ensimmäisessä vaihtoehdossa Euroopan rahoitusvakausvälinettä vivutetaan entisestään ja sen kapasiteettia kasvatetaan 2000 miljardiin euroon. Samalla Euroopan unioni muuttuu liittovaltioksi eurobondeineen.

Toisena vaihtoehtona on Euroopan keskuspankin entistä suurempi rooli. Törnqvistin mukaan on mahdollista, että EKP painaa uutta rahaa 2000 miljardia euroa ja ottaa haltuunsa lähes kaikki Etelä-Euroopan velat.

Törnqvistin kolmas ja neljäs tulevaisuudenskenaario käsittelevät euron hajoamista. Kolmannessa vaihtoehdossa Saksa päättää jättää euron, ja muut Pohjois-Euroopan maat seuraavat perässä. Tällöin eurosta tulee Etelä-Euroopan valuutta.

Neljättä vaihtoehtoa Törnqvist pitää todennäköisimpänä.

– Päätöksiä ei pystytä tekemään, jolloin Etelä-Euroopan maat ja pankit ajautuvat hallitsemattomaan konkurssiin ja päättävät jättää euron. Tällöin eurosta tulee Pohjois-Euroopan valuutta.

– Jos ei tehdä päätöksiä, kukaan ei ole syyllinen.

Viideskin vaihtoehto Törnqvistillä on, mutta hän ei koe sitä realistiseksi.

– Vaihtoehtona on, että Etelä-Euroopan maat oppivat säästämään ja laittavat taloutensa kuntoon.

Hänen mukaansa sen olisi kuitenkin pitänyt tapahtua kymmenen vuotta sitten, eikä Törnqvist usko, että ongelmamaat kykenevät siihen selkä seinää vasten -tilanteessa.

"Aika uhkaa
loppua"

Törnqvist sanoo, että kukaan ei uskalla väittää tietävänsä, miten kriisi tulee päättymään. Erilaisia toimia euro- ja velkakriisin hillitsemiseksi tehdään, mutta Törnqvistin mukaan poliitikoilta uhkaa loppua aika.

Hänen mukaansa tästä kertoo se, että kun kesällä Kreikan toinen tukipaketti saatiin aikaiseksi, samalla Italian ja Espanjan valtionlainojen korot lähtivät jyrkkään nousuun.

– Saadaanko eurokriisi hallintaan? Kyllä. Joko poliitikot saavat sen hallintaan tai markkinat ottavat sen hallintaan ja muuttavat systeemiä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Jos Kreikalta loppuvat rahat, se on siinä. Jos Kreikka saakin kahdeksan miljardin lainaeränsä, odotamme varmaan Italian lainanlyhennyksiä alkuvuodesta.

Törnqvist sanoo, että jos Kreikka ei saa nyt muodostettua hallitusta ja pääpuolueet eivät allekirjoita ehtoa sitoutua tukipakettiin, ensimmäinen domino on kaatunut.

– Ikävä kyllä, usein kun näin on tapahtunut, dominot lähtevät pyörimään, enkä tiedä, mihin dominot pysähtyvät.

Kriisin on aiheuttanut jo jättimäiset taloudelliset ja inhimilliset kustannukset Euroopassa ja ympäri maailmaa. Taloudellisista tappioista, nousuista ja laskuista aina selvitään, ja elämä jatkuu taloudellisen kriisinkin jälkeen, Törnqvist muistuttaa. Samalla hän kuitenkin antaa varoituksen tulevasta.

– Toivottavasti EU pysyy rauhanliittona, joksi se alun perin perustettiin Ranskan ja Saksan välille.

Mikään mahdollinen skenaario ei nykytilanteessa naurata, Törnqvist toteaa.

Valoa tunnelin
päässä

Stefan Törnqvistin mielestä maailman taloustilanne on lähes yhtä epävarma kuin se oli Suomessa 1990-luvun pahimpina hetkinä. Hänen mukaansa kriisissä on myös muita Suomen lamaan viittaavia piirteitä.

– Velkakriisistä ja euron hajoamisesta ei ole saanut puhua, vaikka globaali talousjärjestelmä on kriisissä, valtiontalouksien alijäämät kasvavat ja ikääntyminen vaivaa länsimaita, Törnqvist sanoo.

Hän muistuttaa kuitenkin, että elämä ei tähän lopu, vaikka tilanne näyttääkin synkältä.

– Tilanne on ollut samankaltainen kuin 20 vuotta sitten ennen markan devalvaatiota ja kellutusta. Saadaan velkakriisi hallintaan tai ei, olen satavarma, että elämä Euroopassa jatkuu.

– Kun tiedämme, päädymmekö ojaan, allikkoon, metsään vai suohon, epävarmuus katoaa. Kun tiedämme, että olemme suossa, epävarmuus muuttuu riskiksi, jonka markkinat osaavat hinnoitella ja jota pankkijärjestelmä ja yritykset osaavat käsitellä.

Törnqvist toivookin, että kriisi huipentuisi mahdollisimman pian, jopa tänään.

Lisää Aiheesta
UutinenEuroalueen inflaatio pysyi korkealla (16.11.2011 12:50)
Uutinen"10 vuoden myytti murtui" (13.11.2011 17:38)
UutinenGeithner suomii Eurooppaa (11.11.2011 09:31)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (84)

Huono 0
Pertsat voisivat muuttaa Ahvenanmaalle, kun heillä
sama näkemys oolannin keskuspankin kanssa.
Lisäksi, koska Ahvenanmaa ei kuulu EU:iin, olisi
heillä lokoisat oltavat.
90-luvun alun lama oli kuin leikkikoulu verrattuna tähän. Ihmisillä on enemmän ja suurempia lainoja kuin silloin, nyt on vielä sama valuuttariski jos euro kaatuu. Silloinkin velat oli ulkomaisessa valuutassa ja markka devalvoitiin. Sama voi tapahtua nyt mutta isossa mittakaavassa.
onneksi ei ole velkaa
Miksi Taloussanomat kertoo vain negatiivisia talousuutisia kysyn vaan miksi? Minkäänlaista lamaa ei ole ekä sen uhkaa.
Konsultti Espoosta
Rauhanliitto voimissaan, euro kylmissään. Turpaan tulee kohta eurokansalaiselle ja ruotsalaiset ja norjalaiset ostavat savuavat rauniot pilkkahintaan. Kunhan EU.n sisäiset sodat on sodittu.

Kyllä Paavo Lipponen on suuri valtiomies.
Patu
USA:n asuntomarkkinat (laina) kaatu ilman apua.
Kuvassa on hiukan liikaa maita vai luuliko joku että Englanti Ruotsi,tanska ja Norja mukaanlukien sveitsi jo hinkuvat Euron jäseniksi?

Taitaapi kallis euro tuhota Suomen viennin kun etelä jättää ja euro vahvistuu
Suomen tie on kurimus eurossa tai ero eurosta
" - Vaihtoehtona on, että Etelä-Euroopan maat oppivat säästämään ja laittavat taloutensa kuntoon.

Hänen mukaansa sen olisi kuitenkin pitänyt tapahtua kymmenen vuotta sitten, eikä Törnqvist usko, että ongelmamaat kykenevät siihen selkä seinää vasten -tilanteessa."


Silloin myös nautakarja oppii lentämään. Etelässä ei haluta/osata laittaa taloutta kuntoon oli selän takana seinää tai tyhjää.
Kofka
Olennaista on huomata, että kaikki nämä vaihtoehdot ovat jyrkästi sitä vastaan, mitä Katainen on puhunut.

Jo pitkän aikaa hän on korostanut, että mikään tuonkaltainen ratkaisu ei voi tulla kysymykseen, ei missään tapauksessa!

Olisiko tästä jo syytä tehdä johtopäätöksiä?

Suomelle ei voi olla mitenkään hyväksi, että tällainen epäonnistuja saa heilua maan johdossa kuukaudesta toiseen - ja upottaa Suonea koko ajan syvemmälle suohon.
Asioita seurannut
Useampi vuosi on mennyt, ettei mitään ratkaisua ole pystytty tekemään. Vaikka tukia on maksettu, velkaantuneet maat ovat velkaantuneet lisää ja pankit ovat lisänneet holtitonta luotonantoa.

Eli kaikki tähän astiset euroalueen toimet ovat varmistaneet sen, että euroalue hajoaa.
M.K. Tikala
Etelä-Euroopan spedet voisi palata omiin valuuttoihinsa vähin äänin. Iso osa lainoista joudutaan antamaan anteeksi, mutta eikös sijoittamiseen pidäkin kuulua aina riski?
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 14
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 11
Milano
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 18
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949