IMF varoittaa "menetetyn vuosikymmenen" riskistä

Photographer: Michele Tantussi/Bloomberg
IMF varoittaa "menetetyn vuosikymmenen" riskistä
Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) pääjohtaja Christine Lagarde varoittaa "menetetyn vuosikymmenen" riskistä maailman taloudessa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Bloomberg
9.11.2011 12:51
Kommentit 29

Hänen mukaansa se voi toteutua, jos maat eivät yhdessä tee töitä kasvun uhkien nujertamiseksi.

– Maailmassa, jossa kaikki ovat yhä tiukemmin sidoksissa toisiinsa, mikään maa tai alue ei voi toimia yksin, hän sanoi puhuessaan tänään Pekingissä.

Lagarden mukaan talouden ympärille kertyy tummia pilviä. Kehittyneillä mailla on Lagarden mielestä erityinen vastuu luottamuksen lisäämisessä ja kasvun tukemisessa. Kiinan pitäisi osaltaan lisätä kulutusta ja päästää valuuttansa vahvistumaan. Velkaongelmissa painiskeleva Eurooppa puolestaan tähyää Kiinan rahoja.

Lagarde sai vastakaikua Intialta ja Kiinalta. Maiden edustajat ovat tavanneet viidettä kertaa pidetyssä vuosittaisessa kohtaamisessa. Intia ja Kiina peräänkuuluttivat kehittyneiden ja kehittyvien maiden yhteistyön lisäämistä kokouksen jälkeen antamassa yhteisessä lausunnossaan.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenIMF: Maailmantaloutta uhkaa vaara (7.11.2011 17:01)
UutinenNäin Kreikka kyykytti IMF:ää (7.11.2011 10:48)
YrityksetIMF
mainos

Kommentit (29)

Huono 0
Valitettavasti rajatussa tilassa rajoitetuin raaka-ainevaroin ikuinen kasvu ei ole mahdollista.

Vous avez compris, madame Lagarde?
Putain et merde
Lausuntoja on poliitikoilta riittänyt maailmansivu.
Hoho hoijaa
Valta vähenee vanhoilta mailta, jotka luottivat herruutensa tuomaan harhaan. Prosessi tulee olemaan pitka ja kivinen.
Historiasta ei voi kuin oppia
Huono 2
Puta a la mierde
finanssikuplatalouden kujanjuoksu historiaan
Eurooppa on juuri kuten tuo kuva. Vanha harmaatukkainen nainen. Tyylikäs kylläkin, mutta pian katoava. Tulevaisuus on toisaalla.
Kaari
On hyvin mahdollista, että kestävä talouskasvu on lopullisesti ohi.

Siis kasvua voi olla välillä muutaman neljännestä, mutta sitten taas tulee taantuma, joka pyyhkäisee kaiken kasvun ja vähän lisää..
the Limits to Growth
Mikä maa, mikä valuutta - aivan sama vaikka uudet äijät puikoissa - velat eivät vanhene ja sellaista gurua ei löydy etteikö tässä sotkussa mene vähintään kymmenen vuotta + uudet sotkut päälle eli puhutaan sukupolvesta että ollaan opittu jotain...
op
Huono 0
Talouskasvun ja kulutuksen lisääntymiseen ympärille kertyy tummia pilviä.

Kasvuun perustuvien rakenteiden ajoittainen relaksoituminen on rakenteellinen, itsestään selvä, käytännössä jaksollinen ilmiö. Joka muuta väittää, on hullu.
hullu
Huono 3
Mielenkiintoinen yhteensattuma, että juuri Kataisen kaudesta on tulossa menetetty vuosikymmen.
Lassi
Huono 6
Suomessa pitäisi yritysten alkaa arvostaa rekrytoinnissa niitä, jotka ymmärtävät kehittyvien markkinoiden asioita ja joilla on riittävän kokeilunhaluinen ja suvaitsevainen persoona muiden kulttuurien ymmärtämiseen.

Mutta ei, täällä palkataan lähinnä jotain impivaaralaisia sääntörobotteja, jotka eivät ikinä ole käyneet Kanarian saaria eksoottisemmassa paikassa, ja joiden mielestä hyvä ruotsin kielen taito on kansainvälisyyttä. Eläköön paperiteollisuus ja persut, kyllä me päästään vielä 50-luvulle takaisin, kun oikein yritetään!
Suomi taaksepäin
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 14
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 11
Milano
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 18
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949