Kirjaudu ▼
 

Tässäkö kauhuskenaario? Markka pakolla takaisin

Heini Karjanmaa
Tässäkö kauhuskenaario? Markka pakolla takaisin
Euron hajoaminen ei ole enää ainoastaan toisinajattelijoiden kauhuskenaario, vaan EU varautuu jo tähän mahdollisuuteen. Suomessa se tekisi pahaa jälkeä. Pahimpana vaihtoehtona asiantuntija pitää sitä, että Suomi lähettää kaikki rahansa ympäri Eurooppaa lainojen ja takausten muodossa ja saa vasten tahtoaan markan takaisin.
Johannes Niemeläinen
5.11.2011 06:01
458

Euron hajoaminen ei ole enää ainoastaan toisinajattelijoiden synkkä ennustus. Ensimmäistä kertaa tällä viikolla Euroopan johtavat poliitikot ovat ottaneet äärimmäisen vaihtoehdon esiin Kreikan kohdalla: joko olette mukana tai ette, koettakaa nyt päättää.

Kreikan eroamisella eurosta saattaa olla kohtalokkaat seuraukset. Italian kyky hoitaa omaa velkataakkaansa on asetettu kyseenalaiseksi, ja harva tietää mitä esimerkiksi luottoriskijohdannaisten (CDS) laukeamisesta Kreikan ajautuessa vararikkoon seuraisi.

Kaikki eivät ole kuitenkaan yhtä negatiivisella tuulella. Ålandsbankenin Asset Managementin toimitusjohtajan Stefan Törnqvistin mukaan euron hajoaminen nyt saattaisi olla loistojuttu Suomelle.

"Parempi nyt kuin
kahden vuoden päästä"

Törnqvist on jo tammikuusta toitottanut, että euro tulee hajoamaan seuraavan kahden vuoden aikana. Koska euro tulee joka tapauksessa hajoamaan, niin sen hajoaminen olisi parempi tapahtua nyt kuin monen vuoden ja tukipaketin jälkeen, Törnqvist sanoo.

Hänen mielestään oleellista olisi kysyä, millä tavoin euro hajoaa. Onko irtaantuneiden maiden joukossa vain Kreikka, vai seuraavatko Italia, Espanja, Portugali ja Irlanti perässä?

Suomen kannalta tilanne on joka tapauksessa ongelmallinen, Törnqvist uskoo. Joko euro säilyy laajana, jolloin tukipaketteja joudutaan myöntämään muille kriisimaille, tai vaihtoehtoisesti euro olisi vain Euroopan talousmoottoreiden yhteisvaluutta.

– Jos euroon jäisivät Saksa, Hollanti, Itävalta, Suomi ja Luxemburg, Suomella olisi vaikea päätös pysyäkö Saksan kanssa samassa valuutassa, Törnqvist sanoo Taloussanomille.

”Sisäinen devalvaatio
mahdoton”

Stefan Törnqvistin mukaan Suomen ongelma on se, että sisäinen devalvaatio ei täällä onnistu. Sisäisellä devalvaatiolla tarkoitetaan suhteellisen kilpailukyvyn parantamista esimerkiksi tiukalla palkkakurilla.

– Jos ollaan Saksan kanssa samassa valuutassa, ei lakkoiluun ja palkankorotuksiin ole varaa. Saksalaiset ovat sen verran pihejä, säästäväisiä ja tehokkaita.

– Jos meillä olisi niin vahva valuutta, meidän pitäisi olla kovin tehokkaita ja halpoja. Muuten esimerkiksi Stora Enso sulkisi tehtaat Suomessa ja pyörittäisi koneita täysillä Ruotsissa.

Törnqvistin mielestä Suomen tulisikin palata markkaan, jos euro hajoaisi liitoksistaan. Näin voitaisiin turvata Suomen tulevaisuus vauraana valtiona.

Markan puolesta puhujat osoittavat kuitenkin tiettyä historiattomuutta, sanoo Nordean pääanalyytikko Jan Von Gerich. Hänen mukaansa Suomen ero eurosta olisi suuri hyppy tuntemattomaan.

– Voidaan luoda malli, että jos hypätään pois eurosta, kaikki menee paljon paremmin. Eroaminen ei kuitenkaan poista historiaa eikä olisi sama asia kuin se, että Suomi ei olisi ikinä euroon liittynytkään.

”Sweden plus
puoli prosenttia”

Ålandsbankenin Törnqvist on pohtinut, mitä euron hajoaminen voisi käytännössä tarkoittaa.

– Jos euro tänään hajoaisi, Suomi olisi Sweden plus 0,3–0,5 prosenttia, Törnqvist ennustaa.

Tällä hän tarkoittaa, että Suomen valtionvelkakirjojen korko olisi hieman Ruotsin vastaavia korkeammalla. Ruotsin kymmenvuotisista valtionvelkakirjojen korko liikkui perjantaina puolen päivän aikaan 1,8 prosentissa, Suomen 2,3 prosentissa.

Törnqvistin mukaan koko velkakriisin suurimpia ongelmia on se, että poliitikkojen energia keskittyy Euroopan asioihin, ja Suomen sisäpolitiikka lyödään laimin.

– Oman, 7 miljardin alijäämäisen budjettimme hyväksyminen oli läpihuutojuttu. Olen siitä huolissani. Budjetti perustuu liian positiiviseen suhdanne-ennusteeseen. Samalla Suomen vastuuta Euroopan rahoitusvakausvälineessä korotettiin 14 miljardiin, Törnqvist sanoo.

Hänen mukaansa lopulta kyse on itsemääräämisoikeudesta. Hän kehottaa katsomaan oppia Kreikasta.

– Omalla valuutalla tai ilman, jossain vaiheessa huomio kiinnittyy Suomen kansantalouteen. Maailma toimii niin, että niin kauan kuin taloutemme on kunnossa, Suomen eduskunta päättää, mitä täällä tapahtuu. Jos sähläämme oman taloutenne, jossain vaiheessa markkinat päättävät mitä täällä tapahtuu ja eduskunta kiltisti siihen mukautuu.

Nordea
optimistisena

Ålandsbankenin Törnqvistin pohdintojen jälkeen Nordean Jan Von Gerichin puheet kuulostavat valoisammilta. Hänen mukaansa markkinoiden huomio ei lyhyellä tähtäimellä kiinnittyisi Suomen alijäämän tai velan määrään.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Von Gerichin mukaan riski kumpuaa pikemmin Suomen pienuudesta valtiona.

– Jos euroalueen ajateltaisiin tosiaan hajoavan, niin Suomi voisi menettää sitä turvasatamastatusta, jota sillä on ollut, Von Gerich sanoo.

Von Gerichin mukaan Kreikan eroaminen eurosta vaikuttaisi euroalueen dynamiikkaan huolestuttavasti. Se voisi laukaista taantuman, joka iskisi vientisektoriin ja sitä kautta koko kansantalouteen. Osviittaa voi hakea vuodesta 2009, jolloin Suomen talous supistui yli kahdeksan prosenttia. Nordea ei usko kuitenkaan uuteen taantumaan.

– Olemme olleet kohtalaisen optimistisia näkymien suhteen, Von Gerich sanoo.

Nordean ennusteiden mukaan Suomen talouskasvu hidastuu ensi vuonna 1,6 prosenttiin, mutta jo seuraavana vuonna kasvu taas kiihtyy. Perusedellytyksiltään Suomi on hyvässä kuosissa, Von Gerich sanoo.

Hajoaa vai
ei hajoa?

Vastakkaisen näkemyksen tarjoaa Stefan Törnqvist. Hän pitää maailmanlaajuista lamaa varmana. Suomessa se tarkoittaa valtiontalouden alijäämän paisumista, viennin hidastumista ja työttömyyden kasvua. Törnqvistin mielestä Suomella on tällä hetkellä varaa siihen, mutta parin vuoden kuluttua tilanne voi olla toinen.

– Kauhuskenaario on se, että lähetämme kaikki rahamme ympäri Eurooppa lainojen ja takausten muodossa, ja sitten saamme kuitenkin vastoin tahtoamme markan takaisin. Jotenkin tuntuu, että olemme sillä tiellä.

Viime päivien ja viikkojen yhteenotot Euroopan kentillä eivät viittaa suureen solidaarisuuteen tämän hetken Euroopassa.

– En ymmärrä, millä tavalla saisimme euroalueen valtiot puhaltamaan yhteen hiileen siten, että kokonaisuus pysyisi kasassa, Törnqvist sanoo.

Nordean Von Gerich näkee tulevaisuudessa pikemmin entistä vahvemman kuin hajonneen euron. Hänen mukaansa suuret euromaat ovat valmiita tekemään mitä vain, että euro säilytettäisiin.

– Euro on tuonut paljon hyötyä, vaikka siinä vikoja onkin, ja jatkossa näyttäisi siltä, että keskityttäisiin valuvikojen korjaamiseen ennemmin kuin heitettäisiin koko projekti roskakoriin. Katsotaan mitä maata tahansa Kreikka mukaan lukien, tahto on, että pysytään eurossa.

Euron tilanne on lopulta avoin ja epävarmuus Euroopassa suurta.

– Olemme tilanteessa, että kukaan ei tiedä mitä tulee tapahtumaan, Stefan Törnqvist muistuttaa.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (458)


Anonyymi
2miljoonaa tienattiin tunnissa vai miten se menikään...
urpi 6.11.2011 21:04

Anonyymi
Kiitos vaan viisaat politikot jotka suuressa viisaudessanne ajoitte suomen yhteisvaluuttaan, nyt joudumme toisten holtittoman taloudenpidon maksumieheksi vaikka sillon luvattiin että toisten veloista ei olla vastuussa. Olis nyt aika laittaa nämä politikot ja muut "asiantuntijat" vastuuseen lupauksistaan.

"Viisaat" politikot olivat P.Lipponen ja S.Niinistö ,he meidät veivät Euroon ja samalla tähän hullunmyllyyn josta Ruotsi pääsee kuin koira veräjästä ,muistakaa tämä kun äänestätte pressanvaaleissa.

Niin jos ollaan ihan tarkkoja niin se oli kyllä Esko Ahon ollessa pääministerinä ja Paavo Värysen ollessa ulkoministerinä kun allekirjoitettiin Maastrichtin sopimus jonka myötä saatin pohja yhteisvaluutan synnylle. Puhutan hallituskaudesta 1991-95. Maastrichtin sopimus allekirjoitettiin 1992. Saman hallituksen aikana mentiin EMU:n synnyn toiseen ja kolmanteen vaiheeseen joten kyllä täällä ihan kaikki puolueet ovat ollet hämmentämässä tätä soppaa. Turha keskustalaisten on tässä kitistä kun Esko Aho pani arvovaltansa peliin että päästäisiin EMU:un. Ja presidenttiehdokas Väyrynen voisi kertoa hieman tarkemmin edesottamuksistaan noina vuosina. Ainakin hän roikkui hanakasti vallan syrjässä kiinni vaikka hän nyt jälkeenpäin väittää olleensa euroa vastaan. Mitä muita asioita hän presidenttinä "hyväksyisi" vaikka hän "oikeasti" olisi niitä vastaan?


Älä nyt laita puuroja ja vellejä sekaisin. Euro projekti Suomen osalta on nimenomaan Lipposen ja Niinstön aikaansaannosta. Siinä ei pula-aholla ja väyrysellä ole osaa ei arpaa.
Nimetön 6.11.2011 21:07

Anonyymi
Niin jos ollaan ihan tarkkoja niin se oli kyllä Esko Ahon ollessa pääministerinä ja Paavo Värysen ollessa ulkoministerinä kun allekirjoitettiin Maastrichtin sopimus jonka myötä saatin pohja yhteisvaluutan synnylle. Puhutan hallituskaudesta 1991-95.


Ilmeisesti kommentoija on suosiollisesti unohtanut Väyrysen eduskunnassa pitämän maratonpuheen - puheen jossa Väyrynen listaili asioita jonka takia EU:hun ei tulisi liittyä. Väyrynen on tuossa mielessä pitänyt oman linjansa koko ajan. Lisäksi Paavo tuolla hallituskaudella oli ulkoasiainministeri 26.4.1991 - 5.5.1993 ja Heikki Haavisto 5.5.1993 - 3.2.1995. Suomen kohtalonhetket unioniin liittymisessä osuvat vuoteen 1994. Maastrichtin sopimukseen piskuisella Suomella ei ollut mitään vaikutusmahdollisuuksia. Lähinnä oltiin kuunteluoppilaan roolissa.
Nilviäiset ottakaa o 6.11.2011 21:18

Anonyymi
Ehkäpä parasta olisi ollut, ettei koskaan oltaisi edes otettu euroa. Tuskin olisi tilanne niin huono nyt. Ruotsikin pärjännyt melko hyvin, kun ei ottanut euroa aikoinaan. Itse en usko näihin kauhuskenaarioihin, kun vertaan just esim. Ruotsia asiassa, parempi ehkä vaan mitä nopeammin tulis vanha kunnon markka takas, kun ei siitä eurosta ole ollut kuin harmia ja jatkuvaa pelottelua kauhuskenaarioilla...
p.a 2011 6.11.2011 21:34

Anonyymi
Tule tule takaisin, markka kultainen
Markka oli oikeaa ra 6.11.2011 21:51

Anonyymi
Presidentin vaalien yhteydessä Suomeen kansanäänestys eurosta!
Kansan tahto 6.11.2011 23:41

Anonyymi
Tule tule takaisin, markka kultainen

Aivan samaa mieltä markka takaisin,en olisi sitä koskaan
halunnutkaan vaan ei kysytty minulta niinkuin ei muiltakaan.
Huonosti tulee joka tapauksessa menemään,mutta siinä vaiheessa kun ei rahaa tarvitse koko ajan syytää tuonne
moolokin kitaan meillä on ainakin toivoa paremmasta.
Ihmiset täytyy pistää töihin myös niihin paskaduuneihin
eikä syöttää niitä kotisohvalle.
Niin tässä suurien ikäluokkienkin ryhmässä on aloitettu
pienestä.
Ei Suomella ole varaa tämänkaltaiseen hyysäykseen eikä
ole koko Euroopallakaan.
Ei mitään perheenyhdistämisiä nyt kun on riittävästi
vaikeuksia oman porukan huoltamisessa.
Toivoa paremmasta 7.11.2011 0:12

Anonyymi
"Presidentin vaalien yhteydessä Suomeen kansanäänestys eurosta!"

Suomessa on demokratia, ei täällä kansalta kysytä.
hetkinen... 7.11.2011 1:28

Anonyymi
Jos Suomi ottaisi markan valuutakseen, kävisi paremmin kuin hyvin.

Kreikkalaisetkaan eivät ole eläneet yli varojensa, eivät vain soputuneet sihen, että euroissa kaikki maksaa ainakin kaksinkertaisesti sen mitä dragmoissa tai markoissa. On valhetta väittää, että eurohinnat olisivat samoja kuin maan alkuperäinen valuutta euroiksi muunnettuna.

Euroon siirtyminen oli "suuri puhallus", josta hyötyivät ne jotka asian alulle pistivät.
Kuvitelkaa nyt! Esim. Suomessa! Moni asia maksaa markoissa niin tähtiteellisiä summia, ettei sellaista kuvittelisi eläissään ostavansa. Mutta kun summa muunnetaan euroiksi....summa tuntuu pieneltä, ja väliin jäävän summan korjaa joku muu.

Koska poltan, niin savukkeiden hinta on ollut erityisessä tarkkailussani.

Markka-aikaan Aroma-toppa maksoi nelisen markkaa ja rizla-paperi seitsemänkymmentä penniä...ja filtterit n. 50 penniä pussilta.

Nykyhinnoin maksan tupakoistani liki viisikymmentä markkaa/per ostoskerta.
Mihin häviävät nuo ylimääräiset eurot.

Kreikkalaiset eivät ole eläneet yli varojensa. Ajatelkaa hyvät ihmiset! Eu:n päättäjät ovat ylimitoittaneet toiveensa saada mildardivoittoja, muta toiveet karahtivat kiville kun kävi ilmi, että Kreikan kansa näki mistä tässä eurohiujauksessa on kyse.
mamma 7.11.2011 1:47

Anonyymi
Mitä pikemmin markka takaisin, sitä parempi.
jokainen ekp:n tukiosto ja valtion tukipaketti maksaa maltaita Suomelle.
Nimetön 7.11.2011 3:20
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä