Kirjaudu ▼
 

Tässäkö kauhuskenaario? Markka pakolla takaisin

Heini Karjanmaa
Tässäkö kauhuskenaario? Markka pakolla takaisin
Euron hajoaminen ei ole enää ainoastaan toisinajattelijoiden kauhuskenaario, vaan EU varautuu jo tähän mahdollisuuteen. Suomessa se tekisi pahaa jälkeä. Pahimpana vaihtoehtona asiantuntija pitää sitä, että Suomi lähettää kaikki rahansa ympäri Eurooppaa lainojen ja takausten muodossa ja saa vasten tahtoaan markan takaisin.
Johannes Niemeläinen
5.11.2011 06:01
458

Euron hajoaminen ei ole enää ainoastaan toisinajattelijoiden synkkä ennustus. Ensimmäistä kertaa tällä viikolla Euroopan johtavat poliitikot ovat ottaneet äärimmäisen vaihtoehdon esiin Kreikan kohdalla: joko olette mukana tai ette, koettakaa nyt päättää.

Kreikan eroamisella eurosta saattaa olla kohtalokkaat seuraukset. Italian kyky hoitaa omaa velkataakkaansa on asetettu kyseenalaiseksi, ja harva tietää mitä esimerkiksi luottoriskijohdannaisten (CDS) laukeamisesta Kreikan ajautuessa vararikkoon seuraisi.

Kaikki eivät ole kuitenkaan yhtä negatiivisella tuulella. Ålandsbankenin Asset Managementin toimitusjohtajan Stefan Törnqvistin mukaan euron hajoaminen nyt saattaisi olla loistojuttu Suomelle.

"Parempi nyt kuin
kahden vuoden päästä"

Törnqvist on jo tammikuusta toitottanut, että euro tulee hajoamaan seuraavan kahden vuoden aikana. Koska euro tulee joka tapauksessa hajoamaan, niin sen hajoaminen olisi parempi tapahtua nyt kuin monen vuoden ja tukipaketin jälkeen, Törnqvist sanoo.

Hänen mielestään oleellista olisi kysyä, millä tavoin euro hajoaa. Onko irtaantuneiden maiden joukossa vain Kreikka, vai seuraavatko Italia, Espanja, Portugali ja Irlanti perässä?

Suomen kannalta tilanne on joka tapauksessa ongelmallinen, Törnqvist uskoo. Joko euro säilyy laajana, jolloin tukipaketteja joudutaan myöntämään muille kriisimaille, tai vaihtoehtoisesti euro olisi vain Euroopan talousmoottoreiden yhteisvaluutta.

– Jos euroon jäisivät Saksa, Hollanti, Itävalta, Suomi ja Luxemburg, Suomella olisi vaikea päätös pysyäkö Saksan kanssa samassa valuutassa, Törnqvist sanoo Taloussanomille.

”Sisäinen devalvaatio
mahdoton”

Stefan Törnqvistin mukaan Suomen ongelma on se, että sisäinen devalvaatio ei täällä onnistu. Sisäisellä devalvaatiolla tarkoitetaan suhteellisen kilpailukyvyn parantamista esimerkiksi tiukalla palkkakurilla.

– Jos ollaan Saksan kanssa samassa valuutassa, ei lakkoiluun ja palkankorotuksiin ole varaa. Saksalaiset ovat sen verran pihejä, säästäväisiä ja tehokkaita.

– Jos meillä olisi niin vahva valuutta, meidän pitäisi olla kovin tehokkaita ja halpoja. Muuten esimerkiksi Stora Enso sulkisi tehtaat Suomessa ja pyörittäisi koneita täysillä Ruotsissa.

Törnqvistin mielestä Suomen tulisikin palata markkaan, jos euro hajoaisi liitoksistaan. Näin voitaisiin turvata Suomen tulevaisuus vauraana valtiona.

Markan puolesta puhujat osoittavat kuitenkin tiettyä historiattomuutta, sanoo Nordean pääanalyytikko Jan Von Gerich. Hänen mukaansa Suomen ero eurosta olisi suuri hyppy tuntemattomaan.

– Voidaan luoda malli, että jos hypätään pois eurosta, kaikki menee paljon paremmin. Eroaminen ei kuitenkaan poista historiaa eikä olisi sama asia kuin se, että Suomi ei olisi ikinä euroon liittynytkään.

”Sweden plus
puoli prosenttia”

Ålandsbankenin Törnqvist on pohtinut, mitä euron hajoaminen voisi käytännössä tarkoittaa.

– Jos euro tänään hajoaisi, Suomi olisi Sweden plus 0,3–0,5 prosenttia, Törnqvist ennustaa.

Tällä hän tarkoittaa, että Suomen valtionvelkakirjojen korko olisi hieman Ruotsin vastaavia korkeammalla. Ruotsin kymmenvuotisista valtionvelkakirjojen korko liikkui perjantaina puolen päivän aikaan 1,8 prosentissa, Suomen 2,3 prosentissa.

Törnqvistin mukaan koko velkakriisin suurimpia ongelmia on se, että poliitikkojen energia keskittyy Euroopan asioihin, ja Suomen sisäpolitiikka lyödään laimin.

– Oman, 7 miljardin alijäämäisen budjettimme hyväksyminen oli läpihuutojuttu. Olen siitä huolissani. Budjetti perustuu liian positiiviseen suhdanne-ennusteeseen. Samalla Suomen vastuuta Euroopan rahoitusvakausvälineessä korotettiin 14 miljardiin, Törnqvist sanoo.

Hänen mukaansa lopulta kyse on itsemääräämisoikeudesta. Hän kehottaa katsomaan oppia Kreikasta.

– Omalla valuutalla tai ilman, jossain vaiheessa huomio kiinnittyy Suomen kansantalouteen. Maailma toimii niin, että niin kauan kuin taloutemme on kunnossa, Suomen eduskunta päättää, mitä täällä tapahtuu. Jos sähläämme oman taloutenne, jossain vaiheessa markkinat päättävät mitä täällä tapahtuu ja eduskunta kiltisti siihen mukautuu.

Nordea
optimistisena

Ålandsbankenin Törnqvistin pohdintojen jälkeen Nordean Jan Von Gerichin puheet kuulostavat valoisammilta. Hänen mukaansa markkinoiden huomio ei lyhyellä tähtäimellä kiinnittyisi Suomen alijäämän tai velan määrään.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Von Gerichin mukaan riski kumpuaa pikemmin Suomen pienuudesta valtiona.

– Jos euroalueen ajateltaisiin tosiaan hajoavan, niin Suomi voisi menettää sitä turvasatamastatusta, jota sillä on ollut, Von Gerich sanoo.

Von Gerichin mukaan Kreikan eroaminen eurosta vaikuttaisi euroalueen dynamiikkaan huolestuttavasti. Se voisi laukaista taantuman, joka iskisi vientisektoriin ja sitä kautta koko kansantalouteen. Osviittaa voi hakea vuodesta 2009, jolloin Suomen talous supistui yli kahdeksan prosenttia. Nordea ei usko kuitenkaan uuteen taantumaan.

– Olemme olleet kohtalaisen optimistisia näkymien suhteen, Von Gerich sanoo.

Nordean ennusteiden mukaan Suomen talouskasvu hidastuu ensi vuonna 1,6 prosenttiin, mutta jo seuraavana vuonna kasvu taas kiihtyy. Perusedellytyksiltään Suomi on hyvässä kuosissa, Von Gerich sanoo.

Hajoaa vai
ei hajoa?

Vastakkaisen näkemyksen tarjoaa Stefan Törnqvist. Hän pitää maailmanlaajuista lamaa varmana. Suomessa se tarkoittaa valtiontalouden alijäämän paisumista, viennin hidastumista ja työttömyyden kasvua. Törnqvistin mielestä Suomella on tällä hetkellä varaa siihen, mutta parin vuoden kuluttua tilanne voi olla toinen.

– Kauhuskenaario on se, että lähetämme kaikki rahamme ympäri Eurooppa lainojen ja takausten muodossa, ja sitten saamme kuitenkin vastoin tahtoamme markan takaisin. Jotenkin tuntuu, että olemme sillä tiellä.

Viime päivien ja viikkojen yhteenotot Euroopan kentillä eivät viittaa suureen solidaarisuuteen tämän hetken Euroopassa.

– En ymmärrä, millä tavalla saisimme euroalueen valtiot puhaltamaan yhteen hiileen siten, että kokonaisuus pysyisi kasassa, Törnqvist sanoo.

Nordean Von Gerich näkee tulevaisuudessa pikemmin entistä vahvemman kuin hajonneen euron. Hänen mukaansa suuret euromaat ovat valmiita tekemään mitä vain, että euro säilytettäisiin.

– Euro on tuonut paljon hyötyä, vaikka siinä vikoja onkin, ja jatkossa näyttäisi siltä, että keskityttäisiin valuvikojen korjaamiseen ennemmin kuin heitettäisiin koko projekti roskakoriin. Katsotaan mitä maata tahansa Kreikka mukaan lukien, tahto on, että pysytään eurossa.

Euron tilanne on lopulta avoin ja epävarmuus Euroopassa suurta.

– Olemme tilanteessa, että kukaan ei tiedä mitä tulee tapahtumaan, Stefan Törnqvist muistuttaa.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (458)


Anonyymi
Jaaha..siirränkin vähäset rahani nordeasta Ålandsbankeniin.
Trolli 5.11.2011 6:24

Anonyymi
Kuka sitä markkaa enää kaipailee? Otetaan euron tilalle Ruotsin kruunu ja sillä hyvä. Ei sitä Ruotsia kannata pitää vihollisena vaikka ei osaisikaan sitä ruotsin kieltä. Tuskinpa monikaan ottaisi euron tilalle ruplaa?
kruunu se pitää olla 5.11.2011 6:29

Anonyymi
Ihan sama euro vai markka, poliitikot antaa ne kumminkin pois. Ongelma ei ole valuutan nimi vaan holtiton rahanjako ulkomaille, mikä johtaa omaan velkaantumiseen ja itsemääräämisoikeuden menetykseen!
Me tienataan tällä! 5.11.2011 6:33

Anonyymi
kun yöllä kaupan hyllyillä muutetaan hinnat markoiksi voipi olla huulet renkaina monella,sadalla mk saat leivän,maidon,kahvi pkt ja voin.
pekko 5.11.2011 6:34

Anonyymi
Luulen että muutaman vuoden sisällä Euroopassa ihmiset ovat valmiit tarttumaan aseisiin ja perustamaan samanlaisia tuomioistuimia kuin esim. Gaddafille.
Oikeastaan poliitikot oikein kerjäävät tätä
päivänselvää 5.11.2011 6:38

Anonyymi
Ihan sama kunhan ei tule ruplaa..


No jaa... Itse asiassa tämä euro ja sen epätoivoinen puolustaminen on käymässä Suomelle niin kalliiksi, että ruplakin alkaa jo tuntua pienemmältä pahalta.

Kannattaa muistaa, että modernin sodankäynnin tarkoituksena on nimenomaan taloudellinen alistaminen, eli ulkopuolinen hyökkääjä ottaa kansakunnan taloudelliset voimavarat omaan käyttöönsä. Samalla tämän kansakunnan itsemääräämisoikeus kapenee ja lopulta haihtuu kokonaan pois.

Juuri näinhän Suomelle on euro-kytköksen myötä käynyt, ja sama suuntaus vain voimistuu päivä päivältä.
Molemmat isoisäni ol 5.11.2011 6:38

Anonyymi
Ongelma on, että vaihtoehdot ovat oja ja allikko
suo 5.11.2011 6:39

Anonyymi
Pysyminen Saksan kanssa samassa valuutassa lopettaisi suomesta koko teollisuuden.
Suomessa paperimiehen minimi palkka 48000E/vuosi,
Tämän saadakseen yrittäjänä tarvitsisi myydä
150000e verollisena liikevaihtona keskimäärin.
Meillä ansiosidonnainen päiväraha työllistetyllä
monesti suurenpi kuin työllistäjä yrittäjällä palkka,silti puhutaan tästä 13e/päivä.
Meillä euron myötä kävi kereikat.
Yrittäjä 5.11.2011 6:40

Anonyymi
"Sisäinen devalvaatio mahdoton" Siinä on oikeastaan kaikkien pulma, ja Suomen tilanne minua tietysti eniten kiinnostaa. Ay-väelle ei ideologisista syistä millään mahdu päähän se, että kilpailukyky pitää ehdottomasti säilyttää, ei edes tilanteessa, missä teollisuus liputtaa joka päivä työtä ulkomaille.Jos nyt ei nostettaisi palkkoja vaan pikemminkin hiukan laskettaisiin (esim 10%), ei elintasossamme vielä tapahtuisi kummoistakaan romahdusta. Ei ainakaan verrattuna siihen kurjuuteen, mitä on odotettavissa silloin, jos joku päivä huomaamme perusteollisuutemme kilpailukyvyn hävinneen kokonaan.
ap 5.11.2011 6:41

Anonyymi
Miksi te ällyämmätömmät tänne kirjoitatte jos ei järkeä itsellä niin kysy kaverilta neuvoa
Pohjoisen poika 5.11.2011 6:47
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä