Krugman: Eurojärjestelmä hajoaa Italian vararikkoon
Kreikan lisäksi myös Italia on vaikeuksissa. Maan valtionvelan korko on Krugmanin mukaan jo tasolla, joka ajan mittaan pakottaa maan velkajärjestelyyn.
– Ja kun kaikki kiristävät samaan aikaan talouskuria, taantuma näyttää lähes varmalta, mikä pahentaa entisestään Euroopan ongelmia, Paul Krugman kirjoittaa New York Timesin kolumnissaaan.
Hän sanoo hahmotelleensa euron haaksirikkoa jo muutaman vuoden ajan eikä siitä syystä pidä enää tarpeellisena käydä kriisin yksityiskohtia läpi.
Krugman pohtiikin nyt, millaiseksi eurooppalaisen draaman viimeinen kohtaus muodostuu. Hän uskoo, että Italian lainakorkojen nousu johtaa valtaisaan talletuspakoon Italian pankeista. Asiakkaat alkavat nostaa rahojaan, koska pelkäävät pankkien joutuvan maksukyvyttömiksi tulevan velkajärjestelyn myötä ja koska Italian pelätään joutuvan irrottautumaan eurosta.
– Tämä johtaa pankkien hätäsulkemisiin, ja sitten kun se on tapahtunut, Italia päättää luopua eurosta ja palaa liiraan. Seuraava kohde on Ranska, Krugman kirjoittaa.
Hän myöntää, että ennustus kuulostaa epätodelliselta ja maailmanlopun meiningiltä.
– Mutta miten voidaan kuvitella, että tilanne ratkeaisi itsestään? Ainoa mahdollisuus välttää jokin tämänkaltainen kehitys edellyttää Euroopan keskuspankilta täydellistä ja nopeaa muutosta, Krugman päättää kirjoituksensa.













