Euromaat sopuun – Kreikan veloista puolet pois
– Olen hyvin tyytyväinen saavutettuihin ratkaisuihin. Kaikki pöydällä olleet asiat saatiin ratkaistua, kokouksessa Suomea edustanut pääministeri Jyrki Katainen sanoi valtioneuvoston varhain aamulla antaman tiedotteen mukaan.
Euroalueen valtionpäämiehet sopivat Kreikan velkajärjestelystä, jonka tavoitteena on saattaa Kreikan julkisen velan osuus 120 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2020 mennessä. Yksityisten sijoittajien hallussa olevien joukkovelkakirjojen pääomista leikataan 50 prosenttia.
Euromaat päättivät myös, että Euroopan vakausrahaston kapasiteetti otetaan tehokkaampaan käyttöön. ERVV:n lainanantokyvyn kasvattamisesta on ollut esillä kaksi mallia. Käytännön mekanismeista päätetään myöhemmin.
EU:n presidentin Herman van Rompuyn mukaan 440 miljardin euron rahaston toimintakyky nelin- tai viisinkertaistuu toimenpiteiden seurauksena.
ERVV:n muutokset mahdollistavat muun muassa sen, että maailman ylijäämämaiden varoja voitaisiin käyttää IMF:n kautta kriisin ratkaisemisessa. Euromaiden enimmäistakausmäärää ei kuitenkaan kasvatettu.
Pankeille tiukempi
vakavaraisuusvaade
Euroopan pankkisektorin vakauttamiseksi pankkien vakavaraisuusvaatimus nostettiin yhdeksään prosenttiin. Tämä tarkoittaa valtioneuvoston tiedotteen mukaan EU-tasolla noin 106 miljardin euron pääomitustarvetta. Pankit hankkivat pääomansa ensisijaisesti sijoittajilta ja toissijaisesti kotivaltioilta. Jos tukea kotivaltiolta ei ole saatavissa, pääomitus olisi rahoitettava tiukoin ehdoin Euroopan rahoitusvakausvälineen lainalla.
Kokouksessa sovittiin lisäksi useista toimista, joilla vahvistetaan euroalueen talouskuria ja uudistetaan euroalueen rakenteita. Euromaat päättivät muun muassa tiukemmista seuraamuksista sopeutusohjelmista lipsuville maille, säännöllisistä euroalueen huippukokouksista sekä näille pysyvästä puheenjohtajasta.
Myös Italia ja Espanja raportoivat konkreettisista toimista, joilla ne vahvistavat julkista talouttaan.













