EU-kokouksessa edistystä pankkien, ERVV:n suhteen
Brysselissä tänään koolla olevat Euroopan unionin jäsenvaltioiden johtajat ovat edistyneet neuvotteluissa. EU-päättäjät ovat saaneet aikaiseksi alustavan sovun pankkien auttamisesta sekä onnistuneet rajaamaan Euroopan keskuspankin ulos Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) vahvistamissuunnitelmista.
– Työmme pankkien suhteen etenee hyvin ja näkemyksemme rahaston käyttömahdollisuuksista lähenevät, Ranskan presidenttin Nicolas Sarkozy sanoi kokoustauolla.
Pankkien tarvitsevat lisäpääomaa eri arvioiden mukaan 100–108 miljardin euroa. Pankkien tulee hakea rahoitusta ensisijaisesti markkinoilta ja kääntyä vasta sitten kotivaltioidensa puoleen. ERVV:tä voidaan käyttää pankkien pääomittamiseksi vain siinä tapauksessa, että kansalliset hallitukset eivät voi pääomittaa omia pankkejaan.
ERVV:stä ollaan tällä hetkellä tekemässä eräänlaista vakuutusyhtiötä, joka voisi vakuuttaa kriismaiden valtionvelkakirjoja ostavien sijoittajien saatavat.Toinen malli ERVV:n vahvistamiseksi olisi perustaa uusi, ERVV:n takaama rahasto, jonka tarkoituksena olisi houkutella ulkopuolisia sijoittajia ostamaan ylivelkaantuneiden maiden joukkovelkakirjoja.
Väliaikaisen kriisirahaston pääomaksi on tällä hetkellä sovittu 440 miljardia euroa. ERVV:tä ei olla vahvistamassa mahdollistamalla Euroopan keskuspankin (EKP) lainaaminen vakausvälineelle.
Tekninen ratkaisu ERVV:stä on tarkoitus saada aikaseksi seuraavan vuorokauden aikana, uutistoimisto Bloombergin viranomaislähde kertoo. Vaihtoehdot tulevat käsittelyyn seuraavassa EU-huippukokouksessa ensi keskiviikkona. Silloin on tarkoitus päättää myös Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n roolin kasvattamisesta.
Kokouksessa EU-päättäjät ovat myös painostaneet Italiaa nopeuttamaan talousuudistuksiaan. Aiemmin päivällä puhuneen Saksan liittokansleri Angela Merkelin mukaan mikään palomuuri ei estä Italian romahtamista, jos markkinat eivät luota Italiaan.













