Kirjaudu ▼
 

EU-kokouksessa edistystä pankkien, ERVV:n suhteen

EPA/BENOIT DOPPAGNE
EU-kokouksessa edistystä pankkien, ERVV:n suhteen
Euroopan unionin johtajat ovat saaneet aikaseksi alustavan suunnitelman pankkien pääomittamiseksi. Myös neuvotteluissa Euroopan rahoitusvakausvälineen vahvistamiseksi on tapahtunut edistystä.
23.10.2011 19:43 (päivitetty 21:57)
Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Brysselissä tänään koolla olevat Euroopan unionin jäsenvaltioiden johtajat ovat edistyneet neuvotteluissa. EU-päättäjät ovat saaneet aikaiseksi alustavan sovun pankkien auttamisesta sekä onnistuneet rajaamaan Euroopan keskuspankin ulos Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) vahvistamissuunnitelmista.

– Työmme pankkien suhteen etenee hyvin ja näkemyksemme rahaston käyttömahdollisuuksista lähenevät, Ranskan presidenttin Nicolas Sarkozy sanoi kokoustauolla.

Pankkien tarvitsevat lisäpääomaa eri arvioiden mukaan 100–108 miljardin euroa. Pankkien tulee hakea rahoitusta ensisijaisesti markkinoilta ja kääntyä vasta sitten kotivaltioidensa puoleen. ERVV:tä voidaan käyttää pankkien pääomittamiseksi vain siinä tapauksessa, että kansalliset hallitukset eivät voi pääomittaa omia pankkejaan.

ERVV:stä ollaan tällä hetkellä tekemässä eräänlaista vakuutusyhtiötä, joka voisi vakuuttaa kriismaiden valtionvelkakirjoja ostavien sijoittajien saatavat.Toinen malli ERVV:n vahvistamiseksi olisi perustaa uusi, ERVV:n takaama rahasto, jonka tarkoituksena olisi houkutella ulkopuolisia sijoittajia ostamaan ylivelkaantuneiden maiden joukkovelkakirjoja.

Väliaikaisen kriisirahaston pääomaksi on tällä hetkellä sovittu 440 miljardia euroa. ERVV:tä ei olla vahvistamassa mahdollistamalla Euroopan keskuspankin (EKP) lainaaminen vakausvälineelle.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Tekninen ratkaisu ERVV:stä on tarkoitus saada aikaseksi seuraavan vuorokauden aikana, uutistoimisto Bloombergin viranomaislähde kertoo. Vaihtoehdot tulevat käsittelyyn seuraavassa EU-huippukokouksessa ensi keskiviikkona. Silloin on tarkoitus päättää myös Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n roolin kasvattamisesta.

Kokouksessa EU-päättäjät ovat myös painostaneet Italiaa nopeuttamaan talousuudistuksiaan. Aiemmin päivällä puhuneen Saksan liittokansleri Angela Merkelin mukaan mikään palomuuri ei estä Italian romahtamista, jos markkinat eivät luota Italiaan.

23.10.2011 19:43 (päivitetty 21:57)
Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (71)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Pääomitus jäissä. Rahaa ei saa enää muualta, kuin painokoneista.
Anonyymi: Loppu edessä. 23.10.2011 20:11

Anonyymi
Saksa ja Ranska on lähestyneet siis! Suomipoika on statistina ja maksaa lopulta sen mitä käsketään!
Anonyymi: J. Boyn epätoivo 23.10.2011 20:11

Anonyymi
ERVV:tä voidaan käyttää pankkien pääomittamiseksi vain siinä tapauksessa, että kansalliset hallitukset eivät voi pääomittaa omia pankkejaan.

Valtiovarainministerimme ilmoitti vain pari viikkoa sitten eduskunnassa, ettei Suomi tule olemaan mukana ylikansallisissa pankkien tukemisissa.

Eikö ERVVn käyttö edellytäkkään yksimielisyyttä vai eivätkö muut maat ole tietoisia Suomen kannasta?
Anonyymi: Nimetön 23.10.2011 20:12

Anonyymi
ERVV:tä voidaan käyttää pankkien pääomittamiseksi vain siinä tapauksessa, että kansalliset hallitukset eivät voi pääomittaa omia pankkejaan.

Kuinka 100 prosenttiset takuut Suomelle tullaan tässä tapauksessa järjesteämään?
Anonyymi: rene 23.10.2011 20:13

Anonyymi
Pelkkää sumutusta, huijausta ja ajan peluuta koko Muppet-show!!!
Anonyymi: J. Kotoinen 23.10.2011 20:14

Anonyymi
Ei siellä mistään mitään ole sovittu. Annetaan vain sellainen kuva markkinoiden rauhoittamiseksi.
Anonyymi: kohta rymisee 23.10.2011 20:20

Anonyymi
Sama kun kusis palavaan taloon.Ei mitään hyötyä kun todellinen tarve ainakin 3000 miljardii.
Kun pöly laskeutuu niin huomataan että suomela
on jo yksinään 200 miljardin velkavastuut.
Silloin joudutaan ehkä tekemään muutakin kuin nostaa karkki yn veroja.
Anonyymi: Giant loans 23.10.2011 20:20

Anonyymi
Vai niin - koska hallitus tuo Suomen osallistumisen ERVV:hen eduskunnan ÄÄNESTETTÄVÄKSI - mielenkiintoista nähdä puoltajien nimet.
Anonyymi: Buhahhah 23.10.2011 20:22

Anonyymi
Aivan sama teitte niin tai näin ei edes ERVV saa lapsia kasvamaan ennenaikaiseksi kupla-uunokis.



Täten pelinne on pelattu lopullisesti.
Anonyymi: Valkoinen velkainen 23.10.2011 20:24

Anonyymi
Markat painoon!
Anonyymi: Tämä ei pääty hyvin 23.10.2011 20:27
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

21:35 Tutkimus: Kuusi sormea pärjää kymmenelle koneen näppäimistöllä
20:49 Öljy lähti nopeaan syöksyyn
20:32 Digitoday Onko sinulla tämä akkusyöppö iPhonessa?
20:07 Solidium kiistää virheet Outotec-omistuksessa: "Pitkässä juoksussa ihan järkevä sijoitus"
19:34 Tietoja kalastellaan rahalla – "Voisin myydä Apple-tunnukseni 20 000 eurolla"
19:19 Digitoday Rikkinäisiä Mac Pro -tietokoneita: Apple korjaa kaikessa hiljaisuudessa
18:43 Weidmann: EKP tarkastelee maaliskuussa inflaationäkymiä
17:51 Osakkeesta sulanut 40 % ja Saksan Schäuble vakuuttaa: Ei huolta Deutsche Bankista
17:39 Osakestrategi raivostui: Outotec-tappiot ylittävät nyt Talvivaara-tappiot
17:36 Digitoday Samsungin oikeusriidassa hämmentävä käänne: Häviäjästä tulikin voittaja
16:57 Maailmassa on 6200 miljardin edestä "ilmaista" lainaa
16:33 Digitoday Kuinka käy SpaceX:n raketille tällä kertaa? Jännitys tiivistyy taas
16:04 Helsingin pörssissä pakitetaan jo seitsemättä päivää
16:02 Sanoman Duinhoven: Kulujen tarkastelu jatkuu
15:42 Isku investoi 20 miljoonaa Lahteen, aikoo tuplata liikevaihtonsa
15:16 Sijoittaja, älä hötkyile – "Hyviä ostopaikkoja kylmähermoiselle"
15:02 Öljyn ylituotanto paisuu arvioituakin enemmän – "markkinat ovat jo täynnä"
14:47 Swedbankin toimitusjohtajalle potkut – johtajakautena osakekurssi nousi 1000 prosenttia
14:30 Uber meni Ranskassa lakkoon
14:10 Caruna järjesteli lainojansa uusiksi – lyhensi kohulainaa 150 miljoonalla
13:30 Areva-Siemens vaatii TVO:lta nyt 3,5 miljardia
13:07 Valmet haali tilauksia – tulos petti odotukset, osinko nousee
13:02 Pörssi romahti Japanissa – Nikkeillä suurin päiväpudotus 3 vuoteen
12:51 Outotecin osake edelleen 17 prosentin laskussa
12:31 Digitoday Leffapiratismista tuli nyt todella helppoa – Lakimies: Käyttöä valvotaan
11:57 Nordean maksuliikenne toimii taas
11:07 Tikkurilan tappio syveni – Venäjä painaa tänä vuonna
11:05 S-Pankki tiristi muhkeamman tuloksen: "Alkaa olla iskukunnossa"
10:37 Outotec teki rajut tappiot – ei jaa osinkoa
10:33 Outotecin osake rymylaskussa: -22%
Asiakastieto

Yhteistyössä