UPM:n Pesonen: Suomi tarjoaa enemmän piiskaa kuin porkkanoita
– Käytännön askeleet puuttuvat jopa hallitusohjelmasta. Tätä menoa Suomeen on vaikea houkutella merkittäviä teollisia investointeja, Jussi Pesonen kritisoi.
Pesosen mukaan Suomi osallistuu investointikisaan poikkeuksellisen ponnettomasti. Syrjäinen maa tarjoaa enemmän piiskaa kuin porkkanoita.
Pesonen sanoo olevansa huolissaan Suomen maineesta myös laittomien työtaistelujen suuren määrän vuoksi. Ne aiheuttavat huomattavaa vahinkoa yhteiskunnalle.
Merenkululle suunnitellut rikkidioksidirajoitteet synnyttävät yli miljardin euron vuosittaiset kustannukset vientiteollisuudelle. Merenkuljetuksesta riippuvaiseen Suomeen ne iskevät kilpailijamaita enemmän.
Arvaamattomasti langetettavat lisäkustannukset, kuten uraanivero ja windfall-verot nostavat tuottovaatimusta ja investointikynnystä. Suomessa on myös sekä puu- että työmarkkinoilla toimintamalleja, jotka istuvat huonosti nykypäivään.
Pesonen ei usko, että perusteollisuudessa nähdään investointeja vähään aikaan.
– Perusteollisuuden näkökulmasta meillä on suuria haasteita toimintaympäristössä, ja ennen pitkää siitä kärsii koko maa, UPM:n toimitusjohtaja arvioi.

Kommentit (64)
V käyrä rupee olemaan tapis. Norway calls?
ei o ainakaan EUssr mukana.
Poliitikot luulevat kansaa ja yrityksiä pohjattomaksi kaivoksi, josta voi nostaa rahaa mielin määri, yleensä toinen toistaan typerimpiin hankkeisiin. Esim. Kreikka, sairas virkamieskoneisto ja lorvimisesta maksettavat tuet.
Ajatushan on, että yrittäjä on aina rikas ja kiertää veroja minkä kerkeää. Lisäksi uskotaan yrittäjien olevan kuolemaansa asti lojaaleja isänmaalle, ja pysyvänsä tässä maksu ja verohelvetissä loputtomiin.
Kansalainen taas aina elää liian leveästi ja halvalla, vaikka tilastot osoittaa, että lähes missä muussa tahansa länsimaassa on asiat paremmin.

Pressanvaalit tulossa - protestin täytyy näkyä niissä. Ehdokas valittu, ei ole Niinistö.
- vihreitä teollisuus harmittaa kun se kuluttaa sähköä, saastuttaa ja ajatuttaa rekkoja& laivoja
- demareita ja vasemmistoliittoa teollisuus harmittaa kun se riistää
- rkp:ta teollisuus ei kiinnosta kun se ei ole kielikysymys
- kristillisiä teollisuus ei kiinnosta kun se ei ole uskonnollisiin arvoihin liittyvä
- kokoomusta - no totta puhuen JOS teollisuus on vielä ennen intresseissä, niin nykyhallituksessa hommat pyörivät muitten ympärillä
- kepua teollisuus ei kiinnosta koska teollisuus ei viljele tai äänestä
- perussumalaisia teollisuus ei kiinnosta koska siitä ei voi murjaista mitään nasevaa