"Taantuma Euroopassa todennäköinen"

EPA
"Taantuma Euroopassa todennäköinen"
Tapiolan ekonomistien mukaan vähintäänkin lyhyt taantumajakso näyttää nyt Euroopassa hyvin mahdolliselta. Euromaiden velkaongelmien vuoksi rahoitussektorin ja erityisesti eurooppalaisen pankkijärjestelmän riskit ovat suuret.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
5.10.2011 14:41
Kommentit 46

– Euroopan velkakriisillä on jo ollut huomattavan negatiivinen vaikutus reaalitalouteen. Nyt on seurattava, kuinka pahasti valtioiden ja pankkien ongelmat ovat jo välittyneet yksityisen sektorin toimijoiden rahoitustilanteeseen ja miten pahasti loppukysyntä eli kulutus ja investoinnit tilanteesta kärsivät, Tapiola Varainhoidon ekonomisti Timo Vesala sanoo Tapiolan markkinakatsauksessa.

Tapiolan mukaan yritysten tilanne on tukala sekä kotimaassa että maailmalla, sillä riskinä on kaksinkertainen isku. Ensi vaiheessa rahoituksen ehdot tiukentuvat pankkien ongelmien vuoksi, ja toisessa vaiheessa tuotteiden kysyntä vähenee heikkenevän talousluottamuksen vanavedessä.

– Euroopan velkakriisin ratkaisu kestävällä tavalla on todennäköisesti ainoa tapa pysäyttää suhdanteen nopea heikkeneminen. Mitä pidempään epävarmuus jatkuu, sitä todennäköisempää on rahoitusongelmien leviäminen eurooppalaisten pankkien asiakkaisiin eli tavallisiin yrityksiin ja kotitalouksiin, Vesala sanoo.

Kestävän ratkaisun luomisessa ratkaisevassa asemassa ovat Euroopan keskuspankki EKP ja väliaikainen kriisirahasto ERVV.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Joko ERVV:n kapasiteetti kasvatetaan niin suureksi, että tarvittaessa kaikkien ongelmamaiden, eli Portugalin, Irlannin, Italian, Kreikan, Espanjan ja Belgian rahoitus voidaan turvata seuraaviksi kolmeksi vuodeksi ja että maiden pankit saadaan pääomitettua. Toinen vaihtoehto on, että EKP lupaa kasvattaa tasettaan ongelmavaltioiden velkapapereiden ostoilla. Kolmas mahdollisuus on, että sovitaan EKP:n ja ERVV:n yhteisistä vastaavan kokoisista toimista, Vesala sanoo.

Uskottava ja kestävä ratkaisu edellyttää joka tapauksessa sekä markkinoiden, että poliittisten päättäjien hyväksyntää.

Lisää Aiheesta
UutinenKreikka kitui taantumassa jo 2008 (5.10.2011 18:55)
UutinenIMF: Nyt on aika huolestua (5.10.2011 16:42)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (46)

Huono 0
Koko Eu sotkusta syylliset Kokoomus, Keskusta ja Sdp vastuuseen.
Kenttäoikeus olisi parempi kuin valtakunnanoikeus.
Jygä ja Jutta ratkaisi ongelman mahtavalla maksullisilla vakuuksilla, joten taantuma peruttu. Ja nyt ehdottamaan Juttalle talouden nobelia, täysin uudesta talous ideasta.
Velka Elvis
tule lama kultainen
Jari sarasvuo
Todennäköinen? Koko monetaristinen järjestys kaatuu...Sokea-Reetta on nähnyt sen aikaa sitten. Tässä vetkutellaan vaan aikaa.
Reetan kaveri
Toivotaan nyt että Suomi selviää pienillä iskuilla. Synkältä näyttää.
Rakas johtaja Kim Jong Il
No olipa yllätys...
Gynekologi
USA:ssa on jo yli 40 miljoonaa ihmistä, jotka elävät ruokasetelin varassa, koska velkakirjan arvo on iso osa mm. elintavikkeiden hintatasoa. Osa ihmisistä elää velaksi ja osa leipäjonossa. Ruokaa heitetään jätteeksi vain sen vuoksi, koska kaikilla ei ole velkakirjaa vaihtaa ruokaa.
POTASKAA.
Lama on sijoittajien huijausta
"Tapiolan ekonomistien mukaan vähintäänkin lyhyt taantumajakso näyttää nyt Euroopassa hyvin mahdolliselta."

No lyhyt ja lyhyt. Riippuu mihin vertaa. Kymmeniä vuosiahan tässä menee.
The End
Ei koske neukkukuutioiden hintoja!
500k€ ja 80m2 Kalliosta vm. 1964
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 14
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 11
Bryssel
Selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

03:15OsakeOsake

Kurssi nousussaFortum

graafi

15,56+0,13 %+0,02

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949