Kirjaudu ▼
 

Rehn ehdottaa: Velkavivutetaan rahastosta "palomuuri"

Rehn ehdottaa: Velkavivutetaan rahastosta "palomuuri"
Euroopan väliaikaisen kriisirahaston ERVV:n velkavivutuksella rahastosta voitaisiin saada kaikki tehot irti. Silloin se toimisi "rahoituksellisena palomuurina" velkakriisin leviämistä vastaan, EU:n talouskomissaari Olli Rehn sanoo.
Bloomberg
3.10.2011 16:07
147

Talouskomissaari Olli Rehnin mukaan Euroopan keskuspankin ottaminen mukaan Euroopan väliaikaisen rahoitusvakausvälineen ERVV:n tukemiseen on mahdollista.

– Tarkastelemme eri mahdollisuuksia ja mahdollisuus ottaa mukaan EKP tai jättää EKP pois on varmastikin asia, josta keskustelemme tänään kokouksessa, Rehn sanoi Luxemburgissa, jonne euroalueen valtiovarainministerit ovat kokoontuneet pohtimaan maanosan velkakriisiä.

Hänen mukaansa niin sanottu ERVV:n lainavivutus on yksi mahdollisuus optimoida sen käyttö ja saada siitä tehokas "rahoituksellinen palomuuri" kriisin leviämisen estämiseen.

Ministerit keskustelevat tänään Kreikan tilanteesta ja Kreikan seuraavan tukilainaerän maksamisesta. Päätöstä lainaerästä ei kuitenkaan tehtäne vielä tänään, vaan se siirtyy lokakuun puolivälin kokoukseen.

Myös Rehn korosti aiemmin, ettei lainaerän kriteerien täyttyminen ole vielä varmaa.

∇ Mainos ∇
Ihmiset Olli Rehn
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (147)


Anonyymi
PIIGS maiden MEP:it ovat sitä mieltä, että euroopan vakaat valtiot voisivat
a) taata eurobondit (AAA-valtiot saavat paremmat ehdot)
b) markkinaehtoisesti käyttää lainojen vipuvaikutusta hyväkseen takaamaan PIIGS-maiden julkisen sektorin velkoja.

Minua tämä ei haitaa, koska olen jo siirtänyt varoja pois eurosta ja tienaan joka päivä näillä ehdotuksilla.
Luotan siihen, että PIIGS-maiden velat solidaarisuuden nimessä sosialisoidaan tavalla tai toisella.
Luotan myös siihen, että EKP jatkaa roskalainojen ostoa.
Erityisen varma olen siitä, että Kreikan "pelastaminen" jatkuu ja takaa kriisin pitkittyminen ja syventymisen
King Dollar 3.10.2011 16:45

Anonyymi
Lama on tulossa kylään, alkakaa KATTAMAAN.
Kreikalle iso lautan 3.10.2011 16:50

Anonyymi
Vivulla hyvät nousut
Vivutankin joka päiv 3.10.2011 16:50

Anonyymi
Ei ole nalkista helppoa ulospääsyä.
Nimetön 3.10.2011 16:52

Anonyymi
Tämä henkilö on vaarallinen talousterroristi joka on ollut mukana aiheutamassa Euroopan taloudellisen tuhon. Vastuu kuuntelijalla.

Rehnit ovat istuneet vallan kahvassa vuosikausia ja tulos on nähtävissä - kaikki on tuhottu ja nyt esitetään poppakonsteja asian korjaamiseksi.

Rehnin tulisi tunnustaa oma täydellinen kyvyttömyytensä ja erota sekä mennä suoraan vankilaan häpeäpaalun kautta.

Mutta poliitikkohan ei pysty eikä osaa omia erehdyksiään tunnustaa - ei varsinkaan eu-poliitikko.
EU on ihmisille vaar 3.10.2011 16:52

Anonyymi
Kuinka tyhmä saa olla EU-virassa, että siitä saa pölhöyden Nobelin. Jos tästä Rehnistä on jotakin hyvää nyt keksittävä ajan tavan mukaan, on hän sotkemassa Euroopan asioita, ei pelkästään Suomen. Näitä maanpettureita sitten itsenäisyyspäivänä eri näköisillä käädyillä palkitaan. Voi pientä Suomi-raukkaa.
ari-matti 3.10.2011 16:54

Anonyymi
miten on mahdollista ettei ketään pidätetä ja että esim rehn vielä heiluu, miksi ei vaihdu asian aikaansaaneet henkilöt luotettavampiin?
Tämäkö on demokratia 3.10.2011 16:54

Anonyymi
Mahtavia nämä Jykä, Jutta, Minkki Mari ja Olli vitsit. Monet naurut on naurettu. Ei Spedekään olisi keksinyt näin hyviä juttuja.
Piristystä syksyyn 3.10.2011 16:57

Anonyymi
Pankkiirit nauraa velkavivutukselle. He ovat jo pidemmän ajan neuvoneet poliitikkoja, että se on paras tapa toimia tälläisessä tilanteessa. Pankkiireilla on pitkät ja antoisat kokemukset vivuttamisesta, ja palkkiot + bonukset siitä ovat olleet tähtitieteellisiä. Normaalikeinoilla rahaa varastettaessa, ilman vipua, se käy miltei työstä.
Pankkiiri mun leipää 3.10.2011 16:58

Anonyymi
"Hänen mukaansa niin sanottu ERVV:n lainavivutus on yksi mahdollisuus optimoida sen käyttö ja saada siitä tehokas "rahoituksellinen palomuuri" kriisin leviämisen estämiseen".

No niin. Peli jatkuu..

Nyt olisi hyvä jos määriteltäisiin tuo "vivutus". Näyttäisi hakukoneen mukaan olevan lähinnä uhkapelin luonteista toimintaa?

Tämähän on kuin rahattoman hölmöily yksityistaloudessa. Ensin otetaan pikavippejä korkealla korolla ja kun ei niitä pystytä maksamaan, aletaan kelpoltella lainan määrällä, maksajalla ja vastuullisilla. Lopulta mennään kasinolle... ja toivotaan parasta. Kas kun ei lottoon sunnittele "sijoittavansa". Huh!

Eiköhän ongelman ratkaisu ole pankkien likviditeetin turvaamisessa, jokaisessa maassa erikseen ja yksitellen, se voidaan tehdä avaamalla pankkiosakkeisiin sijoittamisen mahdollisuus. Pankkipondit? Eli kyllä täältäkin ehdotuksia tulee, ihan kuin pakkiireilta ja poliitikoilta konsanaan.
Böö 3.10.2011 16:59
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä