"Eurooppa seuraa Yhdysvaltojen esimerkkiä"
Timothy Geithner uskoo Euroopan ottavan oppia niistä toimista, jotka osoittautuivat Yhdysvalloissa onnistuneiksi.
Finanssikriisi alkoi kolme vuotta sitten, kun Lehman Brothers kaatui. Sen jälkeen Yhdysvallat perusti pankkien pelastamiseksi 700 miljardin dollarin TARP-ohjelman (Troubled Asset Relief Program), ja keskuspankki teki stressitestit 19 suurimmalle finanssialan yhtiölle varmistaakseen, että niillä oli riittävästi pääomaa vakavan taantuman varalta.
Fed otti käyttöön myös TALF-ohjelman (Term Asset-Backed Securities Loan Facility), jolla tuettiin kotitalouksien ja pienyritysten lainanottoa.
Geithner vieraili viime viikolla Puolassa EU:n valtiovarainministerien kokouksessa. Geithnerin kommentit euroalueen velkakriisin ratkaisemiseksi saivat osakseen tylyn vastaanoton. Geithner kehotti Euroopan johtajia siirtämään erimielisyytensä syrjään, jotta markkinoiden katastrofaaliset riskit saataisiin poistettua.
– Eurooppalaisilla on yhä paljon paineita, Geithner sanoi tv-haastattelussa.
Hänen mukaansa eurooppalaisilla on äärimmäisen vaikea tehtävä luoda vahvempaa talousunionia, joka pystyisi auttamaan talousuudistuksia tekeviä maita.
– Eurooppalaisilla on paljon työtä tehtävänä. He tietävät sen paremmin kuin kukaan, Geithner sanoi.













