VM Ylelle: Talous voi mennä miinukselle muutamana kuukautena
Valtiovarainministeriön suhdanneyksikön päällikkö, finanssineuvos Mika Kuismanen ennustaa, että Suomen talouskasvu voi painua pakkaselle muutamana kuukautena tulevaisuudessa.
– Bruttokansantuotelukuja voi tulla muutamalta kuukaudelta miinusmerkkisiä, Kuismanen sanoo Ylen TV1:n haastattelussa.
Vientivetoisena taloutena Suomi tuntee tilausten ja kulutuksen vähenemisen muualla nopeasti nahoissaan.
– Todennäköisempää on se, että jokin merkittävä tekijä kuten viennit tai investoinnit voivat olla muutaman kuukauden negatiivisia, Kuismanen jatkoi.

















Kommentit (56)
Kreikka julistetaan maksukyvyttömäksi viikonloppuna.
Saksassa on jo valmistelut aloitettu pankkien rahoittamiseksi menetettyjen tappioiden vuoksi.
Ja Ruottalaiset nauraa vatsa kippurasda.
Demokratiaan, Hyvänluojaan,
yhtenäisyden ja vapaakaupan Luojaan,
ja Euroopaan,
Vapauden ainoaan Poikaan,
meidän Tulevaisuuteemme,
joka sikisi Hyvästä Toivosta,
syntyi tasavertaisuuden tavoittelusta,
kärsi valtioden velkakriisi-aikana,
ristiinnaulittiin ,kuoli ja haudattiin
USA:laisten pankkiirien mielestä,
astui alas tuonelaan, ( Opposition mielestä )
nousi kolmantena vuonna koettelemuksesta,
astui ylös maailman vahvuiseksi valuutaksi,
istuu Lastemme Tulevaisuuden,
oikealla puolella
ja on sieltä tuleva vapauttamaan
eläviä ja tulevia sukupolvia,
ja Euroopan Unioniin,
yhteiseen neuvostoon,
komissioon ja EKP:iin.
Velkojen anteeksiantamattomuuteen,
talouksien ylösnousemisen
ja iankaikkiseen elämän.