Kilpailukyky parani – Suomi ylsi neljänneksi

Reetta Nykänen
Kilpailukyky parani – Suomi ylsi neljänneksi
Suomi on parantunut sijoitustaan kilpailukykyvertailussa ja noussut neljännelle sijalle viime vuoden nolon pudotuksen jälkeen. Takavuosina Suomi komeili useampaan otteeseen vertailun ykköspaikalla. Nyt muun muassa Ruotsi kiilaa Suomen edelle.
Taloussanomat
7.9.2011 16:13
Kommentit 35

Suomi kuuluu nyt maailman kilpailukykyisimpiin maihin. World Economic Forumin tuoreessa listauksessa Suomi sijoittui neljänneksi, kun sijoitus vuosi sitten oli seitsemäs.

WEF kehuu Suomen koulutuksen tasoa ja toimivaa julkista sektoria. Nämä ovat tuottaneet tehokkaan ja mukautuvan työvoiman. Myös innovatiivisuus on huippuluokkaa Euroopassa. Vain pieni budjettivajeen kasvu on varjopuolella.

Ykkösenä on Sveitsi, kuten myös viime vuonna. Vahvimpia puoli ovat WEF:n mukaan maan innovatiivisuus, teknologian taso ja työmarkkinoiden tehokkuus. Sveitsin jälkeen tulevat Singapore ja kolmanneksi Ruotsi, joka oli edellisessä kartoituksessa kakkonen.

Suomen jälkeen tulevat Yhdysvallat, Saksa, Hollanti ja Tanska. WEF:n luokituksen pohjalta löytyvät sellaiset maat kuin Burundi, Haiti ja Tsad.

Suomi kohensi asemiaan myös WEF:in kanssa kilpailevan sveitsiläisen IMD-tutkimuslaitoksen kansainvälisessä vertailussa. IMD:n toukokuussa julkistetussa vertailussa Suomi oli sijalla 15., kun sijoitus viime vuonna oli 19.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenSuomi putosi kilpailukykyvertailussa (19.5.2010 20:36)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (35)

Huono 0
Kesän jälkeinen kehitys ei taida vielä näkyä raportissa. Raportti kuitenkin osoittaa, että ilman euroa voisimme olla yhtä hyvässä asemassa kuin Sveitsi ja Ruotsi.
M.K. Tikala
Parempi sija kuin yhdelläkään Korean kisoissa.
Morten
Aivan varmasti.. Ja Pisan mukaan suomalainen koulujärjestelmä on parempi kuin Sveitsin.

salli minun nauraa
maksakaa nyt ne Kreikan rahat, teillä menee UPEASTI!, hölmölandia
"että ilman euroa voisimme olla yhtä hyvässä asemassa kuin Sveitsi ja Ruotsi."

Kyllä. Ja valtion yksinoikeudella liikkeellelaskemalla valuutalla menisimme ohi että hujahtaa...

suomalaiset ovat teräviä, ahkeria, maassa on valtavat luonnonvarat...

... mutta valitettavasti kansa on myöskin tietyllä tavalla tyhmä ja helposti huijattavissa auktoriteettiuskossaan ja halussaan tulla hyväksytyksi "hienommissa piireissä" (vrt. eu-eliitti)
sori, mutta näin se taitaa olla
WEF kehuu Suomen koulutuksen tasoa ja toimivaa julkista sektoria. Nämä ovat tuottaneet tehokkaan ja mukautuvan työvoiman.

Miltä vuosituhannelta nämä havainnot ovat, ei kuitenkaan tältä, se on varma. Aalto-yliopisto ei mahdu maailman 500 parhaan joukkoon. Julkisen sektorin toiminta on yksi huono vitsi. Työvoiman asenne on: Ihan sama, ei kiinnosta.
Huono 0
´

Kykyjä on kuin yleisurheilujoukkueen johtajasakissa, vain tulokset puuttuvat.

Miksiköhän Espanjan, Italian ja Kreikan kansalaiset ovat meitä rikkaampia?
vänrikki S.
"Vain pieni budjettivajeen kasvu on varjopuolella."

Ihan pikkunen joo, 20% budjetista otetaan velkaa.
Heheh
Huono 2
Jess!!!
Niin sitä pitää!
Vienti kasvoi 7% vuoden takaisesta, mikä selkeästi tukee tuota kilpailukykytulosta.
Suomen korkeasti koulutettu PISA-testeissä oivalliseksi havaittu osaava työväki on maan arvokkain resurssi. Suomella on mahtava tulevaisuus huippupalveluiden tuottajana hikiteollisuuden siirtyessä halpamaihin. Silloin me teemme sen kaikkein kalleimman työn ja saamme sen mukaisen palkan!
Taloutemme on vahva ja kehittyy hyvään suuntaan
No niin, nyt ei ole ainakaan syytä olla hyväksymättä tulevia palkankorotuksia kun kannattavuus on huippua. :)
jjk
Huono 3
"SUOMEN TOIMIVA JULKINEN SEKTORI" --kaipa sen jotenkin pitää toimiakin ,jos on kolmikertainen miehitys normaalivaltioon.
Näitä "tilastoja" ei jaksa enää nauramatta lukea ..heheh
byrokraattisuomi -sama kuin Kreikka 30-35% -Saksa 8%
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, runsasta räntäsadetta 0
Oulu
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä lumisadetta -5
Milano
Puolipilvistä ja poutaa -2
Ennuste klo 08:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Aiotko ostaa Blackberry-puhelimen?

05:27OsakeOsake

Kurssi nousussaFortum

graafi

18,42-0,81 %-0,15

KalenteriKalenteri

Huomenna – 24.2.2012

USA:n uusien asuntojen myynti tammikuulta (ennuste 315 000, ed. 307 000) 17:00  
Michiganin yliopiston luottamusindeksi helmikuulta (lopullinen, ennuste 73,0, ed. 75,0) 16:55  
Britannian bkt loka-joulukuulta (tarkistettu, ennuste -0,2 % ed. nelj., +0,8 % ed. v:sta, ed. +0,6 % ja +0,5 %) 11:30  
asuntojen hinnat tammikuulta, Tilastokeskus 09:00  
tuottajahintaindeksit tammikuulta, Tilastokeskus 09:00  
Saksan bkt loka-joulukuulta (tarkistettu, ennuste -0,2 % ed. nelj., +2,0 % ed. v:sta, ed. +0,6 % ja +2,7 %) 09:00  
tilinpäätöksiä: Biotie Therapies (noin klo 9), Nurminen Logistics (klo 9), Ruukki Group    
Italian ja Portugalin lainahuutokaupat    
 
Dilbert – 23.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949