Kirjaudu ▼
 

IMF: Ongelmamaiden lainat syövät pankkien pääomia

Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) arviot eurooppalaispankkien taseiden tilasta ovat nostattaneet närää eurovirkamiehissä, Financial Times (FT) kertoo.
Taloussanomat
1.9.2011 12:57
16

IMF:n mukaan Euroopan pankit tarvitsevat runsain mitoin lisää pääomaa, sillä niiden hallussa olevien ongelmamaiden valtionlainojen kirjaaminen markkina-arvoon sulattaisi pankkien ydinpääomasta jopa 200 miljardia euroa. Summa saattaa vielä kertautua pankkien hallussa olevien toisten pankkien lainapaperien kautta.

Euroopan keskuspankki (EKP) ja varsinkin euroalueen virkamiehet torjuvat synkän arvion ja huomauttavat, että laskelma ei ota huomioon hyvänlaatuisten valtionlainojen kuten Saksan velkakirjojen vahvistumista.

– IMF:n näkemys on vinoutunut. Siinä nähdään vain asian huono puoli, Espanjan valtiovarainministeri Elena Salgado sanoo FT:lle.

IMF käyttää valtionlainojen cds-sopimusten hintoja arvioidessaan kriisimaiden valtionvelkakirjojen markkina-arvoa. Mukana ovat IMF:n hätärahoitukseen turvautuneet Irlanti, Kreikka ja Portugali sekä kuilun reunaa lähestyvät Italia, Espanja ja Belgia.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (16)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ei ja ei ja kerran viellä ei.
Keskusohjaamo 1.9.2011 13:06

Anonyymi
Kaikki pankkien ja vatioiden velkasuhteessa on verhottu kryptisiin termeihin velkainstrumenteista, "toisten pankkien hallussa olevista lainapapereista" ja niin edelleen..

Asia on kuitenkin loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen ja tämäkin uutinen sisällöltään tyypillistä harhaanjohtamista.
Nimetön 1.9.2011 13:09

Anonyymi
Niinhän ne huonot sijoitukset yleensä tekevät. Vanha sanontakin sanoo, että ahneella on pas..nen loppu. Tässä tapauksessa vaan ahneen huonon lopun maksaa säästeliäs kansa.
Mikko1976 1.9.2011 13:13

Anonyymi
Mukana ovat IMF:n hätärahoitukseen turvautuneet Irlanti, Kreikka ja Portugali sekä kuilun reunaa lähestyvät Italia, Espanja ja Belgia.


Laittakaa listaan vielä Ranska, niin ongelmien koko alkaa olla kohdallaan. Itävaltakin on Itä-Euroopan takia lähestymässä kuilua, mutta se on niin pieni, vain vähän Suomea suurempi.
Älkää peljätkö vetel 1.9.2011 13:14

Anonyymi
IMF:n mukaan Euroopan pankit tarvitsevat runsain mitoin lisää pääomaa, sillä niiden hallussa olevien ongelmamaiden valtionlainojen kirjaaminen markkina-arvoon sulattaisi pankkien ydinpääomasta jopa 200 miljardia euroa


Siis jotkut ovat mokanneet oikein olan takaa pankkien päättäjien joukossa. Riskit on unohdettu ja tehty hölmöjä päätöksiä. Olisi syytä periä takaisin johtajien bonukset kun jälki muutaman vuoden kuluttua paljastuu näin surkeaksi.
Pankkieliitti vaihto 1.9.2011 13:21

Anonyymi
Yksityinen ihminen asuntovelallaan voi pelastaa pankit.
Mahdoton tehtävä. 1.9.2011 13:24

Anonyymi
Ranska sanoi, ettei Suomi saa takuita. Nyt on aika Jutan pyytää anteeksi ja Sossujen jättää hallitus?
hiip 1.9.2011 13:27

Anonyymi
Rehn sen sijaan ihmettelee miksi Urpilainen ei ottanut yhteyttä
Nimetön 1.9.2011 13:43

Anonyymi
No h*lvettiäkö ne on antanu näin huonoille velallisille luottoja?
Ai niin, veronmaksajat hoitaa viulut...
Kapitalisimin irviku 1.9.2011 13:43

Anonyymi
... Belgia. Taas uusi nimi listaan.
Belgia 1.9.2011 13:58
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä